keskiviikko 15. elokuuta 2012

Palaute



Olin saanut positiivista palautetta ohjaamastani kundaliinijoogatunnista. Mukava kuulla, ei siinä mitään, mutta sitten kuitenkin ajattelen että palaute kuuluu enempi kundaliinijoogalle kuin minulle. Minusta ehkä mukavinta palautetta on se, että ihmiset tulevat uudestaan ja uudestaan tunnille. Tai tietenkään kaikki eivät palaa, mutta että aina joku tulee. Edes joku.

Vähän yllättävää vaikkakin ihan loogista kundaliinijoogaa ohjatessa on se, että tunnin kuluessa ihmisiltä saa ihan tosi vähän palautetta. Esimerkiksi kasvojen ilmeistä ei voi päätellä yhtään mitään, kun ihmiset vaan tekevät harjoituksia ilmeettöminä ja silmät kiinni. Niin kuin hyvä onkin. Mutta silti, välillä tulee mieleen, että missäköhän maailmoissa nuo ihmiset ovat. Tai ovat missä ovat, ei se minulle kuulu, reagoivat kuitenkin ohjaukseen eli ovat läsnä ainakin jollakin lailla.

Jonkin tunnin päätteeksi ohjasin mantrameditaation, jossa pääsimme laulamaan yhdessä Gurudass Kaurin kanssa aivan ihanaa mantraa. Meditaation jälkeen joku pyyhki kyyneliä kasvoiltaan. Ensimmäinen ajatus minun päässäni oli pelästys ja huoli, että onko hänellä nyt kaikki hyvin. Kunnes muistin kuinka monta kertaa olen itse kuivannut silmäni kundaliinijoogatunnilla; se vähän niin kuin kuuluu asiaan, ainakin joidenkin ihmisten kohdalla. Minä vaan en ollut tottunut katsomaan asiaa ohjaajan perspektiivistä, vaan sen ohjattavan.

2 kommenttia:

Loomis kirjoitti...

Itse koen että palautteen antaminen on vähän hankalaa, joogaharjoituksen loppuun ja alkuun kuuluu mielestäni rauhallinen hetki, ja meditaation jälkeen on usein 'hiljainen' olo. Yritän kyllä kuitenkin opettajille kertoa, jos jokin harjoitus on ollut erityisen vaikuttava, tai yleensäkin jos viihdyn tunneilla. Ohjaajalla on tosi iso rooli tunnin ilmapiirin luomisessa, ja minusta on hyvä sanoa positiivisia asioita ihan ääneen :).

Jagdev Kaur kirjoitti...

Loomis, olen ihan samaa mieltä. Sekä siinä, että joogatunneista on hankala antaa palautetta, mutta myös siinä, että positiivisten asioiden ääneen sanominen on hyvä asia.

En siis erityisesti tarkoittanut, että haluaisin tunneistani palautetta.