lauantai 28. marraskuuta 2020

Lopetuksia ja aloitus

Sain tänään viimeisteltyä kundaliinijoogaopettajien opettajamanuaalin viimeiset käännökset. Se taitaa nyt olla valmis minun osaltani. Työtä toki jatkavat muut. Tekstikirjan vaiheesta en nyt juuri tiedä, että tuleeko siitä minulle vielä jotakin käännettävää. Kyse on siis uudesta versiosta, josta Yogi Bhajan on deletoitu.

 Ylihuomenna loppuu tämän syksyn osalta joogaryhmä, jota olen opettanut. Ryhmä on ollut pieni, ihan jo koronankin takia, ja välillä olosuhteet ovat olleet hankalat. Etenkin silloin, kun ohje on ollut joogata maski päässä. Mutta siitäkin on selvitty, ja aina on löytynyt sopiva harjoitus. Koronasta johtuen tänä syksynä on mantrattu äärimmäisen vähän, ja kaikki harjoitukset on pitänyt valita erityisellä huolella. Katsotaan mitä tapahtuu keväällä, ryhmän olisi tarkoitus jatkaa.

Mietin kovasti, mikä on joogan merkitys minulle tänä aikana. Se on muuttunut aiemmasta, enää jooga ei täytä elämääni niin kuin ennen. Niin on varmasti hyvä. Ehkä tätä asiaa pitää ruotia kokonaisen postauksen verran joskus tulevaisuudessa.

Koskakohan tämä blogi mahtaa loppua? 

Iloinen ja jännittävä uutinen on se, että olen saanut työpaikan ensi vuodeksi toiselta puolelta Suomea. Koronatilanteesta riippuu, onko ensi vuosi reissaamista sinne ja takaisin vai samaa kotisohvalla istumista, jota olen treenannut maaliskuusta lähtien. Katsotaan, oli se sitten kumpaa vaan, tai jotakin muuta, otan vastaan kiitollisena. Molemmissa on hyvät puolensa. Onneksi minun ei tarvitse valita.

Ei kommentteja: