lauantai 27. helmikuuta 2016

Kiireisiä ihmisiä



Niin kovin kiireisiä ovat ihmiset nykyisin, ettei tämän päivän bollywood-ilta kerännyt katsojia kun yhden. Mutta sessio järjestetään aika kun yksikin ihminen paikalle tulee. Toivottavasti seuraavalla kerralla yleisöä saapuu paikalle runsaammin. Jos ei, niin sitten jatketaan pienen yleisön esityksiä. Ei niissäkään mitään vikaa ole.

Minä olen keskustellut ja välillä kiukutellutkin oman kiireisyyteni tai kiireettömyyteni kanssa monena päivänä. Noroviruksen vierailu kun pisti välillä stopin kaikille kiireille. Ja sitten kun olisin jo ollut valmis jatkamaan töissä ja muuallakin omia kiireitäni, ei toipilas kehoni vielä ollut tarpeeksi vahva. Oli siis lähdettävä työpaikalta takaisin kotiin lepäämään. Ja kuinka tarpeettomaksi sitä sitten itsensä tunteekaan, kun ei voi tehdä töitä ja olla kiireinen.

Ei kommentteja: