keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Lukijamatka Japaniin




Kollegan kanssa vaihtelemme kirjoja, lähinnä pokkareita, joita on kertynyt hyllyyn. Suuri osa on sellaisia, joita emme halua takaisin, mutta jotkut parhaat palautetaan. Kollega on vähän ronkelimpi lukemisensa suhteen, mutta minulle kelpaa melkein kaikki, mitä on suomeksi tai englanniksi kirjoitettu.

Viimeisin tuttavuus on Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Välttämättä en olisi koskaan oma-aloitteisesti tähän kirjaan tarttunut, mutta kun se tuotiin työhuoneeseen asti, niin silloin toki. Ja olipas se mieluisa yllätys.


Kirja on mainio sekoitus kirjoittajansa nykypäivän matkasta ja kokemuksista Japanissa, johon sekoittuu hänen kiinnostuksensa tuhat vuotta sitten eläneen hovinaisen Sei Sōnagonin kirjaan ja itse asiassa hänen koko elämäänsä. Kirjoittaja yrittää jäljittää tietoja Sei Sōnagonista, kuka hän oikein oli ja miten eli, ja miksi hän kirjoitti kirjan joka puhuttelee Kankimäkeä niin voimakkaasti. Vastauksia hän löytää vain vähän, mutta koko tutkimusmatka on niin viehättävää luettavaa, että sitä voi suositella lämpimästi. Eikä tarvitse olla millään tavalla kiinnostunut Japanista, että kirja nappaa mukaansa. Toki ilmainen nojatuolimatka Japaniin sen eri vuodenaikoina, kirsikankukkien aikaa unohtamatta, tulee kaupan päälle.

Minua kirjassa puhutteli erityisesti tapa, jolla se oli kirjoitettu. Miten eri kronologiset ajat, paikat ja ihmiset oli kieputettu yhteen, sujuvaksi ja kauniiksi paketiksi. Miten moneen suuntaan kirja keskustelee ihan vaivattomasti, ilman että lukijan pitää kertaakaan miettiä, että missäs nyt mennään. Kollegaa puolestaan puhutteli eniten se, miten joku voi olla niin innostunut jostakin asiasta, kuin kirjan kirjoittaja on Sei Sōnagonista. Kyllä, sellaista omistautumista ei voi kuin ihailla. 

Kollega myös pyysi minua palauttamaan kirjan – niin hyvä se on.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä myös yksi ronkeli lukija, joka sai työkaverilta tuon kirjan lainaksi ja ihastui siihen kovasti! Kiotoon olisi ihana päästä matkustamaan ja vielä Hanamin aikaan.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Minä ehkä pidättäydyn näissä nojatuolimatkoissa... mutta luulen, että ymmärsin jotain hanamista ja siitä, millaista filosofiaa koko kirsikankukkahössötykseen kätkeytyy. Itse asiassa samanlaista kauneuden katoavaisuutta voisimme me liittää lumeen. Lumihan on aivan tolkuttoman kaunis elementti meidän elämässämme ja ympäristössämme. Mutta ehkä meillä on vähän liian käytännöllinen näkökulma, me vaan kolaamme lumen pois tieltä ja yritämme olla kaatumatta jos lumi on liukasta.

Anonyymi kirjoitti...

Noin se menee. Lumi on ehkä kaunista vain tietystä näkökulmasta. Loskakelissä lumi ei näytä kauniilta, mutta oikein aurinkoisena pakkaspäivänä valkeat paksun lumen peitteessä levittäytyvät metsät näyttävät tosi kauniilta.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Niin, mutta voisiko loskakelissäkin päällimmäinen ajatus olla vitivalkoisen lumen kauneuden katoavaisuus, eikä se, että kastuuko varpaat ja pitäisi pesettää auto.