sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Hiusöljyt



Näin pitkien hiusten kanssa alkaa olla lähes välttämättömyys käyttää hiusöljyä. Pitkään ihmettelin, että mitä ihmettä, mistä minä löydän sopivan öljyn. Käytin manteliöljyä, mutta se ei tuntunut ihan parhaalta mahdolliselta. Kampaajani kertoi, että hänen afroamerikkalaiset sukulaisensa käyttävät karitevoita hiuksiin ja päänahkaan, mutta ei sekään tuntunut oikein toimivan. Kysyin mitä öljyä intialainen kummipoikani GS käyttää hiuksiinsa, ja hän vastasi että Dabur Amlaa. Googeloimalla selvisi nopeasti, että Dabur Amla on tuotemerkki intialaiselle hiusöljylle. Lisää surffailemalla selvisi myös, että kyseistä öljyä on kuin onkin mahdollista tilata Ison-Britannian Amazonista Suomeen. Mikä riemu, välillä kun tuntuu, että Suomi on jossakin maailman laidalla, johon verkkokaupat eivät toimita juuri mitään.


Olen nyt käyttänyt kyseistä öljyä muutamia kertoja. Hieron sen hyvissä ajoin ennen saunaa päänahkaan ja hiuksiin. Saunassa sitten, löylyttelyn jälkeen pesen sen shampoolla pois. Öljy ei todellakaan ole mikään hemmottelevan ylellinen luksustuote, sillä se on myrkynvihreää ja haisee pahalle. Hajussa on jotakin mielenkiintoista, sillä se vie minut johonkin lapsuuden muistoon, mutta en saa millään kiinni muistosta. Ehkä siitä on kulunut liian paljon aikaa.

Hajusta ja väristä huolimatta öljy on vallan mainiota. Se levittyy helposti hiuksiin ja päähän, ei valu, ja lähtee helposti pesemällä pois. Öljykäsittelyn jälkeen hiukset ovat tosi pehmeät ja mukavan tuntuiset. Kohta varmasti myös yhtä tummat ja tuuheat kuin intialaisilla naisilla, sillä öljyn varoitetaan voivan tummentaa hiusten omaa väriä. Vielä en ole mitään värimuutoksia huomannut, mutta elän edelleen toivossa. No en oikeasti.

Hiusten pesun ja kuivaamisen jälkeen lisään niihin vielä tätä, arganöljyä sisältävää eliksiiriä.

Sitten ollaankin jo vaiheessa, jossa voin kuvitella saavani hiukset kammattua.

Olen käyttänyt Dabur Amlaa vasta niin vähän aikaa, että haistan sen vielä pesunkin jälkeen hiuksistani. Arganöljyä en enää haista, olen niin tottunut siihen. Mutta ensimmäisiltä käyttökerroilta muistan, että haju oli miellyttävä, mutta tyrmäävän voimakas. Nyt voin vain kuvitella, miltä hiukseni haisevat näiden kahden öljyn käytön jälkeen – tai itse asiassa en osaa kuvitella. Kukaan ei ole vielä valittanut hajusta, eikä ihmisiä pyörtyile ympäriltä, joten ehkä se ei kantaudu liian voimakkaana kanssaihmisten nenään asti.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Intiassa tätä olenkin käyttänyt näytepusseissa ja hyväksi todennut. Täytyypä katsoa, jos saan jostain tilattua. T Harkaram

Jagdev Kaur kirjoitti...

Ei muuta kuin uk.amazoniin tilaus vetämään. Ihan kaikkia pullokokoja eivät sieltä toimita Suomeen, muistaakseni isoimpia ei voi tänne tilata, mutta jotakin sentään.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vinkistä, tilattu on! Huomasinkin, että tälläkin hetkellä käytössä on amlaöljy Intiasta, tosin se on melkein loppu. Sain tilattua myös Intiasta ostamaani vahvistavaa Clinic plus -shampoota, joka loppuikin juuri eilen. Myös se on ihan parasta pitkille hiuksille!

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy kommentoida vielä tuosta amlasta, että se todellakin tummentaa hiuksia. Siis ainakin meikäläisellä värjää harmaita. Ei siis ollenkaan huono juttu! T: Harkaram