sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Aika nopeutuu ja todellisuus ei kohdennu



Asiaan perehtyneet ihmiset sanovat, että aika on nopeutunut ja ilmeisesti nopeutuu edelleen. Oletteko huomanneet? Kyse ei ole vaan siitä, että kaikilla on kiire koko ajan ja kalenterit täynnä tekemistä. Ei, kyse on myös siitä, että aikaa on yksinkertaisesti vähemmän kuin ennen. Sellaisen arvion olen jostain lukenut, että vaikka vuorokaudessa on edelleenkin se 24 tuntia, nykyinen vuorokausi vastaa enää vain 16 tuntia siitä, mitä se on aiemmin ollut. Ei mikään ihme, että aika tuntuu jatkuvasti loppuvan kesken.

En tiedä johtuuko tästä ajan nopeutumisesta vai jostain ihan muusta, mutta viime aikoina myös todellisuus on tuntunut olevan vähän vinksallaan. Oletan, että kyse ei ole minun henkilökohtaisesta vinksahtamisesta, sillä muutkin ihmiset puhuvat ihan samasta asiasta. Viimeksi kanssajoogaaja kuvasi, miten todellisuus tuntuu siltä, kuin olisi kaksi samanlaista kuvaa, jotka eivät ihan asetu kohdalleen, yhdeksi tarkaksi kuvaksi. Minusta taas tuntuu, kuin toinen jalka tai jokin muu ruumiinosa, vähintäänkin pikkusormi, olisi jossakin toisessa, rinnakkaisessa todellisuudessa, mikä vaikeuttaa tässä todellisuudessa elämistä.

Tällaiset ilmassa olevat muutokset vaikuttavat meihin kaikkiin, vaikka ne ehkä havaitaan ja koetaan eri tavoin. Toiset ovat niille herkempiä kuin toiset. Ja sitten on vielä ne, jotka tietävät ja osaavat selittää, mitä oikein tapahtuu. Joka tapauksessa, kukaan ei pääse näitä muutoksia karkuun, joten hyödytöntä on edes yrittää. Parempi heittäytyä virran vietäväksi ja katsoa, mihin päätyy.

Kuulostaako hevisti hörhöltä? Niin minustakin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa kun täällä on taas kunnon hörhöilyt käynnissä pitkästä aikaa!

Jagdev Kaur kirjoitti...

Ai sitä täällä on kaivattu :D