Kyllä,
kanssajoogaajan huomiossa saattoi olla jotakin perää, kun hän oli sitä mieltä,
että tämä blogi on jäänyt vähän vähäisille päivityksille. Joskus niin käy, eikä
siihen ole välttämättä edes mitään syytä. Tosin nyt tuntuu, että elämässä
tapahtuu asioita jollakin niin kummallisella tasolla, etteivät sellaiset jutut
taivu sanoiksi ja ääneen ihmettelyksi vielä vähään aikaan. Pieniä ja
hienovaraisia asioita, jotka kuitenkin pistävät koko universumin järjestystä
uusiksi. Tai siltä se tuntuu, ainakin välillä. Välillä sitten taas tulee paha
epäusko, ja alan miettiä, että viiraakohan minulla jo tosi pahasti päässä. Mistä
senkään voi tietää?
Mutta
vaihdetaan aihetta. Voisin vaikka kertoa joogisen itsepuolustuksen kurssista,
jolle osallistuin jokin aika sitten. Nelituntisen kurssin opettaja oli sensei
Kuldip Singh Khalsa, sama tyyppi joka tekee TAIYO Bodywork-hoitoja. Olen kerran
Kuldipin hoidossa käynyt (ja muistaakseni siitä jotakin myös kirjoittanut –
anteeksi mutta nyt en jaksa etsitä ja linkittää), ja menen pian taas uudestaan.
Kurssille meitä osallistui vain pieni ryhmä, joten se oli kovin intensiivinen.
Koko kurssin idea ja keskeinen sanoma oli se, että pysymällä intuitiivisena ja meditatiivisessa
tilassa, eikä niinkään tappelemalla vastaan, voi selvitä monesta kiperästä
tilanteesta. Toki harjoittelimme myös väkivaltaisen tilanteen väistämistä ja
siltä välttymistä monin tavoin.
Jotain
ihan älyttömän hauskaa kurssissa oli. En olisi arvannut, kuinka mukavaa voi
olla toisten tönittävänä oleminen. Kurssilaisista minä olin lähinnä Kuldipin
kokoa eikä minulla ollut mitään erityisesti varottavia ruumiinosia, joten sain
toimia hänen harjoitusvastuksenaan moneen otteeseen. Ja se tarkoitti sitä, että
sain ekstra annoksen tönimistä osakseni, ja taisinpa saada läpsäytyksen
kasvoilleni ja harjoitusveitsen kurkulleni jossain vaiheessa. Mutta älkää nyt
tulkitko väärin. Kaikki mitä teimme, oli erittäin kurinalaista toimintaa, ja
Kuldip mitä huomaavaisin opettaja. Tunsin olevani hyvissä käsissä ja täysin
turvassa koko ajan. Minua ei sattunut millään tavalla, ei missään vaiheessa,
vaikka tilanteet olivat välillä vähän yllättäviä. Mutta niin niiden oli
tarkoituskin olla, sehän on koko homman pointti. Varautua yllätyksiin niin
hyvin kuin yllätyksiin voi koskaan varautua.
Kurssi
itsessään oli hauskaa tekemistä, mutta se herätti myös paljon ajatuksia jälkeenpäin.
Ihan ensimmäinen oli kysymys siitä, miten väkivaltaan suhtautuisi, jos
sellaista eteen osuisi. Totta kai ajattelen, että ei osu kohdalle, mutta mitä
jos osuukin. Harjoitusten myötä oli myös kiinnostavaa seurata omaa reaktiota
tönimiseen ja kädestä nykimiseen. Vaikka harjoituksen pointti oli pysyä omassa,
rauhallisessa tilassa eikä provosoitua, ja vaikka se oli aika helppoakin,
huomasin itsessäni kuitenkin reaktion. Ikään kuin välähdyksen silmissä, että
älä mulle rupea. Sen, joka on valmis tappelemaan ja pistämään hanttiin
viimeiseen asti. Kyllä se oli siinä, ihan heti pinnan alla nostamassa päätään.
Mutta se puoli myös väisti heti, kun vaan piti itsensä intuitiivisessa ja
rauhallisessa tilassa. Rentona.
Jotakin
tällaista. Taas vähän vaikea selittää ja kuvata omia kokemuksia kurssilla. Joka
tapauksessa, joogisen itsepuolustuksen harjoittelemista voin lämpimästi
suositella kaikille. Toivon myös, että meidän kurssimme saa vielä joskus
jatko-osan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti