sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Maaliskuu muutti mielialan

Olo on niin kuin joku olisi kääntänyt minun sisäisen säätönamiskan yhtäkkiä ihan eri asentoon. Siinä missä talvi on mennyt sisäänpäin kääntyneenä eikä oikein mikään ole tuntunut miltään, nyt tuntuu, etenkin ihmiset. Viestejä lähtee joka suuntaan ja kaikille tutuille ja vähän tuntemattomillekin. Paljon sanottavaa ja yhteisiä asioita. Mistäköhän ne ilmestyivät, kun vielä hetki sitten ei ollut mitään sanottavaa kenellekään.

Juuri luin jostain viestistä, että maaliskuu alkaa energiaryöpsähdyksellä. Siltä se tosiaan tuntuu. Eikä haittaa yhtään, alkoikin olla aika zombie olo omassa, tiukasti eristetyssä ja topatussa kuplassa. En minä ihmisten ilmoille ole erityisemmin lähdössä, mutta yhteyttä voi onneksi pitää eri keinoin.

Vuosi on vierähtänyt etätöissä ja enemmän tai vähemmän eristyksissä muista ihmisistä. Joillekin ihmisille se on ottanut tosi koville, ja ymmärrän täysin. Minulle se ei ole ollut erityisen vaikeaa, mutta ei tämä silti mitään hauskaa tai kevyttä ole. Yhtäältä minun on helppo pitää yllä tasaisen mukavaa mielialaa, kun kontaktit toisten ihmisten kanssa eivät heilauttele sitä, niin hyvässä kuin pahassa. Ei ole yhteisiä lounaita työpaikan keittiössä ja päätöntä naurua. Mutta ei sitten ole yhteisesti jaettua purnausta ja epäkohtien esiin nostamistakaan. Ja tätä olen itse asiassa miettinyt paljon.

Joskus niin kutsutuilla henkisillä ihmisillä on sellainen ajatus, että epäkohtia ei saisi nostaa esiin ollenkaan, eikä saisi valittaa. Mutta ei se niin toimi, maailma ei edisty niin, että ollaan vaan onnellisia. Esimerkiksi vanhalla työpaikallani, johon minulla on vielä pienen prosenttiosuuden työsuhde, asiat menevät koko ajan vaan hullumpaan suuntaan. Niistä puhuminen yhdessä on tärkeää, vaikka ei heti löydettäisikään keinoa, jolla asioita voi muuttaa parempaan. Keino voi kuitenkin löytyä. Ja varmaa on, että se ei löydy, jos kaikki vaan hyväksyvät tilanteen eivätkä nosta epäkohtia esiin.

Pointti on se, että ei kiinnity kielteisyyteen vaan päästää sitä irti. Ja silti nostaa epäkohdat esiin.

Intiassa on meneillään ehkä maailman suurin mielenosoitus. Maanviljelijät protestoivat jo yhdeksättä kuukautta hallituksen säätämiä uusia lakeja vastaan. Maanviljelijät ovat köyhiä, ja viime aikoina heidän itsemurhansa ovat yleistyneet, kun elämä on käynyt mahdottomaksi. Uudet lait uhkaavat kurjistaa heidän asemaansa entisestään. Intialla on suu jos toinenkin ruokittavana, mutta maan talouspolitiikka näyttää menevän ihan väärään suuntaan – paitsi jos tavoitteena on pienentää väestön määrää täysin epäinhimillisillä keinoilla. Sekään ei olisi hindunationalistiselta hallitukselta mitään uutta.

Ei kommentteja: