maanantai 12. huhtikuuta 2021

Paljastukset jatkuvat - henkilöt vaihtuvat

 Kundaliinijoogaopettajien manuaalin kääntäminen jatkuu. Tällä hetkellä käyn läpi jo käännettyjä lukuja, ja muutan niitä niiden muutosten mukaisiksi, joita tässä välissä on ehditty tehdä. Ja niitähän on Yogi Bhajanin ympärillä velloneen kohun myötä tehty paljon. Esimerkiksi moni Yogi Bhajanin opetustilanteesta suoraan litteroitu kohta on poistettu, ja tilalle on kirjoitettu sama asia toisin sanoin. Toisaalta se on ihan hyvä, sillä Yogi Bhajan ei aina ollut erityisen selväsanainen. Myös muita vähän kummallisia juttuja on poistettu. Tilalle on tullut muun muassa ayurvedaa.

Osa muutoksista on ihan varmasti hyviä, mutta en ole ihan varma, ovatko kaikki. Tähän mennessä olen löytänyt yhden maininnan Yogi Bhajanista (todennäköisesti muitakin on), eli ei häntä ihan kokonaan ole siivottu pois tekstistä. Hyvin tehokkaasti kuitenkin.

Jokin aika sitten jossakin päin somea, en edes muista missä, osui silmiini kirjoitus Yogi Bhajanin oppilaasta Guru Dev Singhistä, joka opiskeli ja kehitti Sat Nam Rasayan -energiahoitoa. Teksti oli italialaisen naisen kirjoittama (en muista nimeä), ja hän kertoi, kuinka Guru Devillä oli ollut hänen kanssaan seksisuhde. Eikä vain hänen kanssaan, vaan myös hänen silloin alaikäisen tyttärensä kanssa. Kirjoittaja antoi ymmärtää, että olisi hänellä sananen sanottavana myös Yogi Bhajanista, ja että hän saattaa kirjoittaa lisää myöhemmin.

En tiedä koska teksti oli julkaistu netissä. Joka tapauksessa pian sen jälkeen kun olin sen lukenut, 5. huhtikuuta, Guru Dev päätti elämänsä tässä fyysisessä olomuodossa.

Ei kommentteja: