Ohjaamiskuviot

 Tämän kevään jooganohjauksestahan en ole vielä kirjoittanutkaan. Alku vähän pitkittyi pandemian takia, mutta kurssi pääsi kuin pääsikin käyntiin. Kuvio on sellainen, että ohjaamme tuntia vuorotellen oman jooganopettajani kanssa. Toisella on parilliset ja toisella parittomat viikot, mikä tarkoittaa tänä keväänä sitä, että hänellä on enemmän tunteja kuin minulla. Ei haittaa yhtään, päinvastoin, päivätyöt ovat vieneet mennessään taas sen verran, että useiden viikkojen tauot eivät haittaa yhtään. Tunti on lauantaisin, minkä takia on kiva jakaa se. Eli kummankaan ei tarvitse olla kiinni joka lauantai. Jooganopettajani on tätä samaa tuntia ohjannut yksin joskus aiemmin, mutta vain joka toinen viikko.

Normaalin 1,5 tunnin session sijaan tämä on myös selvästi pidempi, peräti 2,5 tuntia. Siinä ajassa ehtii tehdä jo vaikka mitä, eikä tarvitse tyytyä mihinkään kolmen minuutin meditaatioon lopussa. Toisin sanoen ehditään tehdä kunnollinen harjoitus ja sen lisäksi pitkä meditaatio. Ensimmäisellä kerralla vähän ihmetytti, että miten sitä saa tekemistä riittämään koko ajaksi – minä olen rytmiltäni melkoisen nopea. Mutta kun harjoitussarja oli aika pitkä ja raskas ja siihen lisäsi rentoutumisia selinmakuulla mukavan määrän, ei ylimääräistä aikaa jäänyt yhtään. Itse asiassa tunti on tosi sopivan pituinen, siihen voisi kevään mittaan ottaa moniosaisia meditaatioitakin mukaan.

Tänään ohjasin kehosta ja mielestä pelkoa vapauttavan ja rentouttavan kriyan. Tuntuu, että sitä juuri näinä kummallisina aikoina tarvitaan. Meditaatioksi valitsin sellaisen, jota en ole koskaan aiemmin ohjannut: meditaation tilanteisiin, joissa edessä on rankkoja aikoja. Tosin toive on, että kovin rankkaa ei olisi enää edessäpäin, vaan jo helpottavia maailmantilanteita.

Ollaan ehdotettu, että tällainen vuorottelumalli ja sama tunti jatkuisi vielä ensi lukuvuonna.

Me kaikki olemme yhtä

 Mielen laboratorio -podcastista vielä. Ei se varmaankaan sanatarkasti näin mennyt, mutta näin minä sen ymmärsin. Se oli muistaakseni Miska Käppi (tai sitten joku muu), joka totesi, että ihmiset usein toistelevat, että me kaikki olemme yhtä, mutta sen ymmärtäminen ja sisäistäminen on tosi vaikeaa. Miska on varmasti ihan oikeassa, ja voin allekirjoittaa omalta kohdaltani, vaikka en ideaa juuri ääneen toistelekaan. Se on ajatus, jota on helppo toistella hyvinä aikoina ja itselle sopivissa asiayhteyksissä, mutta ei tunnu ollenkaan kivalta esimerkiksi nyt. Ei tunnu kivalta ajatus olla yhtä kaikkien sodan osapuolien, jopa Putinin ja venäläisten sotilaiden kanssa. Mutta jos yrittää omaksua ajatuksen kaikkien yhteisyydestä, ei ole hyvä juttu ryhtyä valikoimaan kenen kanssa on yhtä ja kenen ei. Se vesittää koko ajatuksen.

Toisinaan kuitenkin vilahtaa ohi hetkiä, jolloin tuntuu, että joku on saattanut ymmärtää ajatuksen syvällisesti. Tällainen hetki oli, kun kerroin eräälle kovin viisaalle ja sydämelliselle FB-kaverilleni niistä ikävistä viesteistä, joita olin aiemmin FB:n yksityisviestinä saanut ystäväni maanmiehiltä. Ystäväni pyysi anteeksi. Vastasin hänelle, että eihän se ole sinun vikasi. Samalla sekunnilla, kun painoin lähetä-nappia, tajusin, että hän pyysi anteeksi ikäviä viestejä lähettäneiden puolesta, ei omasta puolestaan. Luulen, ja siinä hetkessä minulle tuli asiasta hyvin vahva tunne, että hän on sisäistänyt ajatuksen meidän kaikkien yhteisyydestä ja toimi sen mukaisesti.

En tiedä mutta luulen, että ajatus kaiken yhteisyydestä ei ole sellainen, jonka voi omaksua pinnistelemällä ja jumppaamalla omaa käsityskykyään. Luulen, että sen voi paremmin sisäistää päästämällä irti siitä ajatuksesta, että on yksilönä jotenkin erityinen ja erikoislaatuinen. Ja lopulta ajatuksesta minusta yksilönä, vaikka nyt tilapäisesti yksilönä elelenkin – oikeasti olen pieni osa suurempaa kokonaisuutta, jossa minää ei ole.

Mielen laboratorio -podcast

Olen yrittänyt opetella kuuntelemaan podcasteja. Ihan kauhean hyvin ei suju, sillä en oikein osaa kuunnella niitä samalla kun teen jotakin muuta. Mielelläni keskittyisin yksinomaan kuuntelemiseen. Siihen on hyvä hetki junassa, ja siellä olenkin jonkin verran podcasteja kuunnellu

Yksi kuuntelemistani podcasteista on nimeltään Mielen laboratorio. Se keskittyy nimensä mukaisesti mieleen ja siihen, miten mieli on ymmärretty ja sitä tutkittu erilaisissa viisausperinteissä, myös joogassa ja meditaatiossa. Podcastissa on aina yksi vaki-ihminen (en tiedä edes hänen nimeään) ja vaihtuva vierailija, joskin jotkut vieraat viivähtävät useiden jaksojen ajan tai palaavat myöhemmin takaisin. En ole kuunnellut jaksoja mitenkään systemaattisesti vaan poiminut kuunneltavakseni joogasta tuttujen vieraiden jaksoja Taavi Kassilasta lähtien.

Podcastin jaksot ovat hitaita ja rauhallisia, ja usein olenkin nukahtanut kesken. Niitä ei pätki mikään tingelitangeli-musiikkipätkä, vaan ne perustuvat yksinomaan pohdiskelevalle puheelle. Toistuvasti hämmästyn siitä, miten sujuvasti puhujat käyttävät sanskritinkielisiä nimiä asioista. Usein sanskritin sanat ovat tuttuja, mutta en ole opetellut niiden sisältöä mitenkään kunnolla, varsinkaan asanoita. Podcastia pystyy ihan hyvin seuraaman ilman sanskritin hallitsemista, ei se loppujen lopuksi haittaa. Eikä se, että en tunne niitä kaikkia joogan ja meditaation tai uskontojen koulukuntia, joihin puhujat viittaavat.

Viimeksi kuuntelin pari jaksoa, joissa vieraana oli Janne Kontala. Hänen juttujaan oli helppo ja mukava kuunnella. Jonkinlainen ahaa-elämys tuli siinä kohtaa, kun hän kuvaili, että jos joku keskittyy meditoimaan useita tunteja päivässä, on näin tekevän mieli todennäköisesti jonkin ajan kuluttua hyvinkin kirkas. Mutta samalla hänen sydämensä jähmettyy, sillä meditaatiolla on tapana jähmettää ja sulkea sydäntä. Tässä kohtaa totesin hiljaa mielessäni, että ei kundaliinijoogassa vaan. Taas muistutus siitä, kuinka kokonaisvaltaisia kundaliinijoogan eri harjoitukset ovat, sillä meditaatioissakin, varsinkin niissä pitkään tehtävissä, on yleensä aina mukana sydäntä avaavia elementtejä. Sitä vaan ei enää välttämättä erikseen huomaa, kun on tottunut kundaliinijoogan kokonaisvaltaiseen pakettiin. Ihan samasta syystä kaikille joogaa ja meditaatiota harjoittaville suositellaan hyväntekeväisyyttä, sevaa eli vapaaehtoistyötä. Se vie pois ja tasapainottaa meditoinnin lisäämää itsekkyyttä. Mitä enemmän meditoi, sitä enemmän pitäisi huomiota kiinnittää siihen, että tekee myös sevaa. Tämä Euroopan sota-aika tarjoaa siihen hyviä mahdollisuuksia.