Ystävien kaipaamisesta

Viime aikoina olen miettinyt paljon ja moneen kertaan ystävyyttä, että mitä se oikein on. Mikä tekee ystävästä ystävän, ja mitä ystävyydeltä sopii edellyttää. Tätä mietiskeltyäni ja meditoituani kilpistyy vastaus, siis jos minulta kysytte, jakamiseen. Ystävä jakaa minun kanssani jotain. Eikä se viittaa millään tavalla someen, asioiden jakaminen fb:ssa ei riitä. Ei ainakaan minulle. Kutsukaa minua vaativaksi ystäväksi jos haluatte, mutta niin se nyt vaan on.

Usein se jakaminen tarkoittaa jonkinlaista yhteyttä toiseen. Jonkinlaista tietoa siitä, että minä olen merkityksellinen toiselle, minulla on sija hänen elämässään, vaikka ei nähtäisi eikä kuultaisi pitkään aikaan. On minulla hyviäkin ystäviä, joita en ole nähnyt vuosikausiin. Yhteys säilyy, ei se mihinkään katoa vaikka aikaa vierähtää yhteydenottojen välillä. Kun nähdään, jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin, ilman mitään kummallisuuksia.

Sitten on taas niitä, joiden kanssa yhteys ja jakaminen katkeavat, vaikka he olisivat aivan tuossa vieressä. Siitä tulee vähintäänkin hölmistynyt olo, ei oikein tiedä mitä tapahtui, ja sitä jatkaa vaan arkipäiväisten asioiden hölisemistä kohteliaisuuttaan, vaikka kaikkein eniten haluaisi takaisin sen syvän yhteyden, joka vielä hetki sitten oli olemassa. Kaipaa sitä niin, että sattuu. Mitä sille tapahtui, mitä tapahtui meidän yhteiselle karmalle? Se oli olemassa, siitä olen aivan varma, en minä sitä kuvitellut.

Joskus taas käy niin, että yhteys säilyy, mutta elämä tulee väliin. Perheet ja työkiireet ja kaikki, mitä nyt kenelläkin on. Sehän on ihan ymmärrettävää, en minä sillä. Mutta kyllä joskus kaipaan myös niitä kiireisiä ystäviäni, joilla ei ole aikaa minulle. Olen vähän mustasukkainen heidän elämilleen, jotka saavat heidän aikansa niin tyystin. Tuntuukohan minun ystävistäni koskaan samalta, siltä, että minä olen liian kiireinen eikä minulla ole aikaa heille? Jos tuntuu, toivon todella että he huomauttavat asiasta niin selväsanaisesti, että minäkin ymmärrän. Aika kun loppujen lopuksi on vain järjestelykysymys, eikä elämässä ole kovin montaa tärkeämpää asiaa kuin ystävyys.

Japji Sahib –vihkonen

Tänään hain painosta 300 kappaletta Suomen kundaliinijoogayhdistyksen Japji Sahib –vihkosia. Teimme niistä uuden painoksen. Kansikuva on uusi, tykkään tosi paljon Livkamal Kaur Khalsan maalauksesta. Lisäksi vihkosesta on otettu pois ei-niin-kauhean-onnistunut suomennos Japji Sahibista. Sen sijaan vihkosesta löytyy vesimiehen ajan sadhanan mantrat.

Vihkosia saa ostaa käteisellä suoraan minulta, tai yhdistyksen kotisivujen ohjeen mukaan.

TGIF

Kun viime aikoina on tullut kirjoiteltua tänne blogiin niin harvakseltaan, on ollut tunne, että pitää kirjoittaa jotain syvällisiä ajatuksia maailmankaikkeudesta tai joogasta, ei niinkään oman elämän arkisia juttuja. Ja koska niitä syvällisiä juttuja ei nyt sitten vaan pyöri päässä ihan koko ajan, on postailu harventunut. Kierre on valmis. Ei se ole ainoa syy päivitysten harvenemiseen, mutta osa sitä.

Tänään ei ole mitään mullistavaa sanottavaa. Tänäänkään. Päällimmäinen ajatus mielessä on ”Thank God it’s Friday”. Ja kohta saa pitsaa.