Perjantai-iltapäivänä Pariisissa
alkoi kuulua pirinää vaatekaapin suunnalta, tarkemmin sanottuna tallelokerosta
(vai mikä sen nimi nyt on?), jossa oli minun puhelimeni. Siippa avasi lokeron,
ja ehdin vastaamaan ennen kuin puhelu katkesi. Oli sattumaa, että ylipäätään
osuimme olemaan hotellissa tuolla hetkellä, ihan yhtä hyvin olisin voinut
missata puhelun.
Soittajan asia oli se, että tulisinko
pitämään venyttely-rentoutustunnin heti maanantaina siihen samaan paikkaan,
jossa minulla oli vakituinen kundaliinijoogatunti aina tammikuun loppuun asti.
Heillä piti olla tunnille vetäjä, mutta ei heillä sitten ollutkaan, ja siksi
kääntyivät minun puoleeni. Lupasin melkein saman tien, liikoja miettimättä. Ja
ehkä hyvä niin, sillä jos olisin alkanut miettiä vaikka niitä hankaluuksia minun
palkka-asioiden kanssa, olisin saattanut kieltäytyä.
Eilen sitten menin reippaana pitämään
tunnin. Kyseessä oli ihan ylimääräinen tunti, jolla ei siis ole vakituisia
kävijöitä, eikä tietenkään mitään totuttua sisältöäkään. Etukäteen minulle
sanottiin, että tunnilla voisi olla vakka ylävartalon venytyksiä ja päänahan
hierontaa. Ja niitä oli sitten. Vaikka en kundaliinijoogaa ohjannut, tuli
tunnista – tietenkin – tosi joogatunti, sillä sitä minä osaan ohjata. Nyt otin
enempi käyttöön kaiken sen, mitä olen itse tehnyt kun olen käynyt
hathajoogatunneilla.
En tiedä muista, mutta minulla oli
tosi kivaa. En juuri ollut suunnitellut tuntia etukäteen, jotain vähän
miettinyt, ja hyvin se toimi niin. Tekemistä ja liikkeitä tupsahteli mieleeni,
ei tullut mitään blackouttia tai muita noloja hetkiä. Ja siitä päätellen,
kuinka pöllämystyneinä ihmiset loppurentoutuksesta nousivat ja kuinka he tunnista
kiittelivät, myös heillä oli mukavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti