keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Retriittipaikka Korppoossa



Pyöräretkellä yövyimme kaksi yötä Korppoossa hotelli Nestorissa. Mainio paikka, rakennettu vanhaan navettaan. Ainoa miinuspuoli oli se, että huoneissa oli huono äänieristys. Meitä se ei onneksi haitannut, sillä hotellin muut asukkaat – paikka oli molempina öinä täynnä – elivät varsin hiljaista elämää. Toisaalta saattaa olla, että he olisivat halunneet nukkua vielä, kun me jo menimme alakertaan aamiaiselle.

 
Hotellin liiketoimintaa on kesäkuun alusta asti pyörittänyt yrittäjäpariskunta, jonka rouva huolehti meistä ja aamiaisesta. Hän kertoi, että hotelli on aiemmin ollut kiinni talvet, mutta nyt he yrittävät saada markkinoitua hotelliin toimintaa ympäri vuoden. Tosin markkinointi samalla kun kesäsesonki on parhaillaan, on vaikeaa, kun nukkuakin pitää, että jaksaa.

Mieleen tuli heti joogaretriitit. Paikka sopisi siihen hommaan tosi hyvin. Alakerran aamiaissali olisi mitä parhain joogalle (lattialämmitys!), mutta syödä pitäisi sitten jossakin muualla. Ehkä alakerran aulaan mahtuisi syömään. Keittiö löytyy, ja veikkaan että kokki myös, jos haluaa pakettiin ruuat. Toinen vaihtoehto on tietenkin tehdä pöperöt itse.

Hotelliin mahtuu yöpymään 17 henkeä. Kahden hengen vessallisia huoneita on suurin osa, mutta myös muita kombinaatioita. Ja jos sängyt eivät riitä, aivan naapurissa on B & B Faffas, josta löytyy 12 vuodetta lisää.

Minä niin näen Nestorin ikimuistoisten ja ihanien joogaretriittien paikkana. Toivottavasti joku innostuu asiasta. Viereisellä Houtskarin saarella harjoitetaan astangajoogaa kesäisin retriittien muodossa tosi paljon. Miksei sitten Korppoossakin?

2 kommenttia:

Sat Miter kirjoitti...

No mitä jos sinä innostuisit pitämään retriitin? Tulisin :)

Jagdev Kaur kirjoitti...

Itse asiassa voisin pitääkin. Tosin tarvitsisin siihen jonkun kaveriksi, mielellään toisen joogaopettajan.

Anyone?