Intiassa
vierailimme – totta kai – temppeleissä, useissakin. Kävimme kahdessa
hindutemppelissä, joista ensimmäinen, Shree Durgiana Tirath, on
arkkitehtonisesti kopio Amritsarin ja todennäköisesti koko maailman
kuuluisimmasta sikhitemppelistä, Harmandir Sahibista. Emme käyneet Shree
Durgiana Tirathissa sisällä, mutta kiersimme sen ympärillä olevan altaan.
Toinen hindutemppeli, jossa kävimme heti ensimmäisen jälkeen, on Mandir Mata Lal Devi. Siellä hinduismin ja hindujumalien paremmasta tuntemuksesta olisi voinut olla paljonkin iloa. Nyt siitä jäi parhaiten mieleen loputtomat peilimosaiikit temppelin seinillä.
Hindutemppeleistä
ei jäänyt erityisen mukavaa muistoa. Pikemminkin likainen ja meluisa. Varsinkin
Shree Durgiana Tirath oli paikka, josta halusin nopeasti pois. Mandir Mata Lal
Devissä oli helpompi olla, mutta vaikea minun oli sieltäkään tavoittaa mitään
hartautta tai pyhyyttä tai muita asioita, jotka olen tottunut liittämään
kirkkoihin ja temppeleihin.
Kävimme myös muissa gurdwaroissa, Amritsarissa kahdessa ja Delhissä yhdessä. Harmandir Sahib oli tietenkin suurin, kaunein ja ainoa kullattu, mutta jotakin syvältä koskettavaa koin niissä kaikissa. Päällimmäiseksi mieleen eivät jääneet syvät kosketukset vaan se yksinkertainen onni ja olemisen keveys, joka löytyi niistä jokaisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti