Taas tämä
sama harjoitus, tämän pitäisi olla jo perin juurin tuttu. Sen nimi on kuinka
pidän hermot kylminä kun työt päättyy parin kuukauden päästä eikä uutta ole
näkyvillä. Tai on, jotakin tuntityötä niin että aktiivimalli täyttyy.
Lisäkierroksia tähän harjoitukseen tuo se, että siippa on ollut työttömänä jo
jonkin aikaa, ja on tippunut ansiosidonnaiselta.
Nyt meinaa
taas hymy hyytyä ja vitsit olla vähissä.
Jotakin
perin juurin nurinkurista on siinä, että monet ystävät ja tutut tekevät omaa
työtään vastentahtoisesti. He nurisevat ja valittavat ja kärsivät. Ja silti
purevat hampaana yhteen ja jatkavat. Minä nautin työstäni todella, se on
ehdottomasti yksi parhaita asioita elämässäni (vaikka ei mikään täydellistä ole),
mutta työssä jatkaminen on jatkuvaa rimpuilemista.
Äh,
tyhmää. Mitäs hyviä asioita elämässäni oikein olikaan? Juuri nyt ei tule yhtään
taas mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti