torstai 18. heinäkuuta 2019

Reikienergia sadhanassa


Onkohan tämä taas sellainen asia, joka on ollut kaikilla muilla tiedossa aina. Usein kun jotain keksii, alkaa asia tuntua ihan saman tein niin simppeliltä, että ei ymmärrä miten sen oivaltaminen oli niin vaikeaa ja otti aikaa. Tämä on juuri sellainen asia.

Kysymys on aamusadhanan mantrojen mudrista eli käsien asennoista. Olen aina vaan ajatellut, että ne nyt vaan ovat niin, ne kädet. Pitkän mantran aikana kämmenet ovat toisiaan vasten rintakehän edessä, eli kämmenet asetellaan rukousmudraan. Usein kämmenet siinä asennossa lämpiävät, ja joskus olen ollut vähän jo huolissanikin, että leimahtavatko ne liekkeihin. No ei sentään. Asento, mantra ja mudra kehittävät energiaa kämmenten väliin, ja se taitaa olla sitä samaa energiaa, jota usein reikienergiaksi kutsutaan. Reiki virtaa meissä kaikissa, enemmän tai vähemmän, riippumatta siitä, onko käynyt reikikurssit vai ei.

Jonakin aamuna pitkän mantran jälkeen mietin, että mihin kohtaan kehoaan sitä energiaa voisi käsistään ohjata. Ja silloin sen ymmärsin: eihän sitä tarvitse mihinkään erikseen ohjata, sillä seuraavan mantran ajaksi kämmenet asetellaan sydänkeskuksen päälle. Siellä on paikka, johon energian annetaan virrata kämmenistä. Tai kämmenten kautta.

Taas kerran sain ehkä vaan vain kalpean aavistuksen siitä, kuinka nerokkaasti ja selvänäköisesti kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan on harjoitukset rakentanut. Onneksi harjoitusten hienoutta ei tarvitse ymmärtää, ne toimivat joka tapauksessa.

Ei kommentteja: