sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Jooganopetus siirtyy etämalliin

Onpa hyvä, että osallistuin viime keväänä joogatunneille verkossa ja sain siitä kokemusta. Nyt nimittäin kävi niin, että oma joogaryhmäni siirtyy määräämättömäksi ajaksi eli toistaiseksi verkkoon. Aloitus vähän myöhästyy minusta riippumattomista syistä – opisto ei ole ehtinyt toimittaa minulle zoomin tunnuksia yms. oleellisia juttuja, mutta uskoisin, että selvitään vain viikon myöhästymisellä. Mikä tarkoittaa, että joogaamme keväällä viikon pidempään kuin oli tarkoitus.

En vielä yhtään tiedä, mitä mieltä olen joogatuntien pitämisestä striimattuna. Päivätyö on verkossa isolta osin, eli siinä mielessä se on jo hyvin tuttua. Mutta jooga. Katsotaan. Yksi asia on se, että lähiopetuksessa, ryhmän edessä en tee kriyaa itse, mutta kameran edessä taitaa olla paras tehdä se. Tuleepahan joogattua itsekin sitten, ei varmaankaan tee ollenkaan pahaa tälle joulun lomailleelle keholle.

Sitä en nyt sitten yhtään tiedä, onko minun omassa läppärissä tarpeeksi hyvä kamera, että kurssilaiset näkevät jotakin muutakin kuin suttuista puuroa. Jos ei, pitää miettiä muita ratkaisuja. Esimerkiksi kännykässähän on tosi hyvä kamera. Ja hyvä mikrofoni meille ostettiin jo keväällä, eli äänen pitäisi kuulua hyvin.

Näillä siis mennään. Katsotaan mitä tästä tulee. Kaikki otetaan vastaan.

Ei kommentteja: