Pieniä merkkejä

Kansalaisopiston kausi alkoi, ja ohjasin siellä eilen ensimmäisen tunnin. Kuvio on sama kuin aiemmin, eli jaamme kollegan kanssa tunnit niin, että molemmilla on joka toinen lauantai vapaata. Oli taas kerrassaan hienoa ohjata kaikkia vanhoja tuttuja ja muutamaa uuttakin ihmistä.

Tunnin jälkeen mieli oli kohottunut, elämä hymyili ja aurinko paistoi. Aloin lastata fillarini tarakalle reppua ja muita kamoja, kun yhtäkkiä huomasin, että jostakin heijastui valkoisen paitani rintamukseen, aivan sydänchakran kohdalle, kaikki sateenkaaren värit. En tiedä mikä toimi prismana eli mistä värit tulivat, enkä halunnut ryhtyä sitä selvittämään. Valoilmiö joka tapauksessa ilahdutti ja riemastutti minua entisestään. Mitään suuria tulkintoja en osaa siitä ryhtyä tekemään, ehkä se oli vain pieni peukutus tai silmänisku universumilta.

Pieniä merkkejä on näkynyt viime aikoina muitakin. Ennen kuin kaivoin tarot-pakan esiin ja vähän sen jälkeenkin olen törmännyt tarot-kortteihin mitä jännittävimmissä paikoissa. Niitä on näkynyt ihmisten vaatteissa ja tatuoituina iholla sekä kirjoissa hämmentävällä tahdilla.

Eräs kundaliinijoogaopettaja on kertonut törmäävänsä toistuvasti kahteen numeroon ja niistä eri tavoin koostuviin numerosarjoihin. Itse en ole koskaan kokenut vastaavaa, enkä numerot eivät ole edes se kieli, jonka toistumista osaisin millään tavalla huomioida. Joka tapauksessa, hauskoja juttuja.

Tarot-kortit

Sattuneesta syystä olen kaivanut esiin kaapin perukoilta tarot-korttini. Pakka on saanut olla siellä ihan rauhassa tosi kauan, kun on ollut muuta puuhaa. Aikoinaan ostin ihan hyvän suomenkielisen kirjankin niitä varten, mutta sitä en enää löytänyt. Se on saattanut lähteä kiertoon, tai sitten se piilottelee jossakin. Kirjan ostamisen aikaan minulla ei ollut samanlaista vaivatonta ja nopeaa pääsyä internetiin kuin nyt, eikä silloin tainnut olla yhtä hyviä tarot-kortteihin keskittyneitä sivustojakaan.

Kortteja olen käyttänyt enimmäkseen niin, että olen nostanut aamulla yhden kortin päivää varten. Pakassa on 78 korttia, ja todella hämmentävää on, miten onnistun nostelemaan samoja kortteja uudestaan. Niin vaan on, että jokaisella kortilla on ihan yhtä suuri todennäköisyys tulla nostetuksi joka aamu. Riippumatta siitä, uskooko nostetun kortin voivan ”ennustaa” tulevaa päivää vai ei, kortin avulla on ihan mielenkiintoista perehtyä hetkeksi itseensä, omaan energiaan ja siihen, mitä on käsillä.

Korttien kuvat ja erilaiset symbolit niissä ovat myös hurjan mielenkiintoisia ja hauskoja. Itse asiassa kävi niin, että aloin kaivata vanhan Rider-Waite-pakkani lisäksi uusia kortteja, jotka sitten ostinkin. Nyt voin vertailla kahden eri pakan kuvia. Molemmat toki ovat hyvin perinteisiä, Rider-Waite varsinainen klassikko. Tarjontaa oli Tarot-puodissa vaikka kuinka – vähän toinen tilanne kuin silloin, kun ostin ensimmäisen pakkani Kehräsaaresta. Ihan ensimmäisen pakkani hankin kaveriltani, jolle se oli kulkeutunut jostakin mutta joka ei ollut siitä lainkaan kiinnostunut. Se ei ollut kiva pakka, tosi omituiset kuvat, mutta sen kanssa asiaa opiskelin. Sitä pakkaa minulla ei enää ole, vaan sekin on lähtenyt kiertoon.

Välittääkö universumi?

Hankin ja luin koomikko Iikka Kiven kirjan Menisit ennemmin terapiaan. Ihan alusta asti tiesin, että tulen olemaan eri mieltä kirjan keskeisen viestin kanssa, mutta halusin lukea sen silti. Kirjan esipuhe alkaa näin:

”Paskapuhetta. Universumi ei voi auttaa sinua. Se ei tiedä, mitä sinä haluat, eikä sitä kiinnosta ottaa selvää. Tämä ei johdu siitä, että universumi olisi keskustapoliitikko, vaan siitä, että tämä ei ole sille mahdollista, koska kosmos on ääretön klöntti aikaa ja avaruutta – siinä kaikki. Ja vaikka universumin olisikin mahdollista kiinnostua eliöidensä elämästä, koppakuoriaiset ovat jonossa edelläsi.”

Kivellä näyttää olevan vahva käsitys siitä, mikä universumi on, ja mikä on sen suhde ihmisyksilöihin. Melkoisella itsevarmuudella hän myös teilaa muunlaiset käsitykset. Näin voi tietenkin tehdä, omaa teoriaansa universumista voi levittää ja samalla naureskella muunlaisille teorioille. Samalla voi pitää hauskaa niiden kustannuksella, joiden näkemys asiasta on erilainen kuin oma.

Monissa perinteissä ajatellaan, että ihminen on osa universumia, ei siitä erillinen olento. Silloin siis puhutaan universumista muussa kuin tähtitieteen merkityksessä, Kivi kun sekoittaa sujuvasti käsitteen käyttöä eri yhteyksissä. Kaikki elollinen on yhtä ja osa universumia, vaikka ihmisillä onkin käsitys itsestään erillisinä yksilöinä. Vähän samalla tavalla kuin jokainen sieni (joo siis metsässä kasvava sieni) on omanlaisensa itiöemä, siis se maanpäällinen osa, mutta samalla se on osa valtavaa sienirihmastoa, joka yhdistää kaikki itiöemät samaan kokonaisuuteen.

Kysymys siitä, välittääkö universumi juuri minusta tai sinusta, on siis sama kuin kysyisi, että välitetäänkö me itse. Koska me olemme se universumi.

 

Viikonloppukurssi joulukuussa

Vähän yllätyksekseni sain tietää, että ohjaan kundaliinijoogan viikonloppukurssin joulukuussa samassa paikassa, jossa ohjaan jaettua lauantaituntia. Olin käsityksessä, että ohjaan sen toisen ohjaajan kanssa yhdessä niin, että jaamme päivät, mutta nyt selvisi, että ohjaan molemmat päivät. Selvä juttu, ei kai siinä sitten mitään.

Vielä on mahdollista, että kurssille ei tule tarpeeksi ilmoittautuneita, sillä se on itsenäisyyspäivän jälkeisenä viikonloppuna. Eli en ehkä vielä ala sitä suunnitella.

Snatam Kaurin konsertissa

Snatam Kaur on julkaissut taas uuden levyn ja lähtenyt konserttikiertueelle sen jälkeen. Suomeen hän ei tällä kertaa poikennut, mutta konsertoi ihan naapurissa, sekä Tallinnassa että Tukholmassa.

Olin kanssajoogaajan kanssa Snatam Kaurin konsertissa Helsingin Kulttuuritalolla ja mieli teki päästä konserttiin taas. Tallinna oli ensin mielessä, mutta se ei työperäisten syiden takia onnistunut. Sitten Tukholmaan. Puoliso suostui lähtemään mukaan, mikä on onni, sillä hän on ihan paras matkanjärjestäjä.

Paikkana oli Kulturhuset, joka oli kutakuinkin täynnä. Onnistuin näkemään jonkin viestin, jossa viimeisiä takarivin lippuja myytiin melkoisen edullisesti, mikä on tietenkin järkevää ja ystävällistä. Meidän paikat oli parvekkeen ensimmäisellä rivillä, eli näkymä oli oikein hyvä. Katselin saliin saapuvaa yleisöä, ja olin aika yllättynyt siitä, kuinka paljon paikalla oli miehiä. Keski-ikäisiä naisia toki oli yleisöstä suurin osa, mutta puoliso ei ollut ollenkaan harvinaisuus sukupuolensa takia.

Konsertti oli kaunis. Bändi oli hyvä ja etenkin tablan soittaja ihan huippu. Artisti itse oli upea, niin kuin odottaa saattoi. Yleisö, bändin viides jäsen, kuten Snatam sanoi, mantrasi mukana ja veti oman osansa niin kuin pitikin. Valtavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta en jostakin syystä kokenut, vaikka olisin hyvin voinut, mutta eipä se haitannut.

En tiedä kuinka kauan Snatam Kaur jaksaa lähteä Eurooppaan asti konsertoimaan. Ei hän vielä vanha ole, syntynyt 1972, mutta pitkät lennot ottavat voimille. Toivottavasti vielä monta kertaa, sillä voisin helposti kuvitella itseni yleisöön.

Täytyy ostaa mp3:na se uusi levy.

Kenttä muutoksessa

Näyttää siltä, että joogakenttä ei ole oikein toipunut korona-ajasta, tai sitten suurin joogabuumi alkaa vaan olla ohi. Pitkään toimineet joogakoulut postaavat somessa, että tarvitsevat apua, lisää asiakkaita, tai eivät voi jatkaa. Yksi kundaliinijoogakoulu siirtää toimintansa kokonaan verkkoon. Lisäksi yli 50 vuotta toiminut Helsingin joogayhdistys lopettaa toimintansa.

Toki kyse voi olla vanhan väistymisestä uuden tieltä. Yksi kokenut joogaopettaja ihmettelikin somessa sitä, miten nykyisin juuri valmistuneet joogaopettajat aloittavat heti retriittien vetämisen ja perustavat oman joogastudion sen sijaan, että hankkisivat kokemusta muulla tavoin. Asiakkaita ei yksinkertaisesti riitä kaikille, mikä on ollut tilanne jo jonkin aikaa.

Joogakenttä on jonkinlaisessa muutoksessa suurin piirtein koko ajan, vaikka muutokset eivät yleensä nopeita olekaan. Heilahdetaan yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Nyt ollaan menossa tähän suuntaan ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Suun kautta hengittämisestä ja suun kiinni teippaamisesta

Törmäsin viestiin, jossa henkilö kertoi innostuneensa kundaliinijoogasta, mutta ihmettelevänsä harjoituksia, joissa hengitetään ulos suun kautta. Hän mainitsi, että suun kautta hengittäminen aiheuttaa muun muassa purentaongelmia, kuorsausta, uniapneaa ja hampaiden reikiintymistä. Hän kertoi opetelleensa hengittämään vain nenän kautta ja sen varmistamiseksi jopa teipanneensa suunsa yöksi kiinni.

Ohjasin joogatunnilla harjoituksen, jonka monissa harjoituksissa hengitettiin sisään nenän kautta ja ulos suun kautta. Harjoituksen lopuksi totesin, että kundaliinijoogassa tosiaan hengitetään aina välillä suun kautta, ja kerroin, että jotkut välttävät suun kautta hengittämistä jopa teippaamalla suunsa kiinni. Tunnin jälkeen eräs joogaaja tuli sanomaan, että minun pitäisi välttää tällaista kommentointia. Hänkin kuulemma on teipannut suunsa kiinni, ja siitä on seurannut merkittäviä terveysvaikutuksia.

No hyvä, kommentoin sitten täällä.

Oma käsitykseni on, että suun kautta hengittäminen ei ole millään tavalla vahingollista eikä sitä tarvitse välttää. Kuitenkin nenän kautta hengittämisellä on monia terveysvaikutuksia, ja siksi kannattaa opetella hengittämään pääosin nenän kautta. Tosin nenän kautta hengittäminen ei ole kaikille eikä aina mahdollista. Jos tarkoituksena on hengittää nenän kautta ja nenä on esimerkiksi nuhan kautta tukossa, mitä silloin tehdään? Suun kautta hengittämisen lopettaminen kokonaan on sellaista ehdottomuutta, jossa ei ole mitään järkeä. Suun teippaaminen kiinni esimerkiksi yöksi kuulostaa minusta lähinnä väkivaltaiselta. Jos joku ei kerta kaikkiaan osaa nenähengitystä, käyttäisin pehmeämpiä keinoja sen opetteluun. Suun teippaaminen kiinni on sen kaltaista pakottamista, jota minä en ymmärrä enkä suosi.

Kundaliinijoogassa tosiaan hengitetään myös suun kautta. Asiasta kysynyt henkilö halusi muuttaa kaikki kundaliinijoogassa tehtävät suun kautta hengitykset nenähengityksiksi. Hän ei käsittänyt, miten joogassa, jonka pitäisi olla terveyttä edistävää, tehdään hänen mielestään haitallista suuhengitystä. Vastasin, ettei harjoituksia voi muuttaa. Sitä en sanonut, mutta niin ajattelen, että ehkä hänen olisi syytä muuttaa oman käsityksensä ehdottomuutta. Suun kauta hengittämiselle joogassa on varmasti syynsä, eikä syy ole joogaajien terveyden romuttaminen. Päinvastoin.

Pihabongausta

BirdLife Suomi järjestää joka tammikuun viimeisenä viikonloppuna lintujen pihabongaus-tapahtuman. Osallistuin siihen ensimmäistä kertaa. Se oli helppoa, netistä löytyy hyvät ohjeet. Tarkoituksena on bongailla omassa pihassa tai jossain muussa sopivassa paikassa lintuja yhden tunnin ajan yhtenä päivänä, joko lauantaina tai sunnuntaina, ei siis molempina päivinä. Ylös kirjataan eri lajiset linnut ja kuinka monta kunkin lajin lintua näkee kerralla, silloin kun niitä on suurin määrä näkyvissä. Määrät ilmoitetaan nettilomakkeella. Tärkeä tieto on myös se, jos ei näe tunnin aikana yhtään lintua.

Minä seistä tönötin tänään heti lounaan jälkeen meidän talon seinän vieressä. Muut talon asukkaat ruokkivat lintuja, joten vilskettä riitti. Osuin näkemään variksia, harakoita, naakkoja, sini- ja talitiaisia, varpusia, urpiaisia, punatulkkuja ja mustarastaita. Urpiaisten lajinmääritys oli vähän hankalaa, koska oli suttuinen keli eikä niiden päät olleet yhtä punaisia kuin joskus. Niiden koon ja parven lentotavan perusteella oletin, että ne ovat urpiaisia, mutta lopullisesti varmistuin siitä ottamani kuvan perusteella. Niitä olisin iso parvi liikkeellä.

Varsinkin punatulkut, urpiaiset ja mustarastaat lentävät pihaan puun latvaan, ja seuraavat sieltä tilannetta. Ne tarkkailivat pihaa monta minuuttia, ja tulivat lähemmäs ruokapaikkaa vähän kerrallaan. Varsinkin punatulkut ovat arkoja, ne nappasivat ruokaa mukaansa ja lensivät takaisin puun oksalle syömään. Eipä siis ihme, että ne käyvät juuri meidän pihassa syömässä, sillä meillä vielä puita pihassa riittää.

Olisipa kivaa, jos meidän ikkunamme olisivat pihaan päin, niin voisi bongailla ensi vuonna sisältä, ikkunan läpi. Mutta kun ei ole. Ehkä täytyy suunnitella bongauspaikka paremmin, niin että pääsisi vaikka istumaan. Nyt olin sen verran lähellä ruokintapaikkaa, etten voinut juuri liikkua säikäyttämättä lintuja, joten seisominen hiljaa paikallaan alkoi käydä vähän voimille. Muuten oli kyllä kivaa ja suosittelen.

 

Loma-aika alkaa

 Hyvää joulunaikaa kaikille!

Muistakaa kohtuus kaikessa ja jos sattuu käymään niin, että syötte liikaa, istukaa muutama minuutti kantapäitten päällä timantti-istunnassa. Se helpottaa.

Kauden loppu

Taas on saatu yksi lukukausi joogan opettamista päätökseen. Nopeasti ne hujahtavat ohi, sillä juurihan me vasta aloitettiin. Kyse on siis jaetusta tunnista, eli me kaksi joogaopettajaa vuorottelemme niin, että toinen ohjaa parillisten ja toinen parittomien viikkojen lauantaisin 2,5 tunnin harjoituksen. Tästä seuraa se, että ensi keväänä minulla on vähemmän tunteja kuin nyt syksyllä, vaikka kevätkausi on pidempi. Johtuu siitä, että lomat ja pyhät osuu juuri minun vuorolleni. Se ei haittaa mitään, sillä kevät on kuitenkin kiireisempää aikaa, sillä matkustan työpaikalleni toiselle puolelle Suomea lähes joka viikko. Syksyllä minulla on ollut mahdollisuus tehdä enemmän etätöitä kotona.

Joogan ohjaamisessa tänä syksynä teemanani on ollut ohjata sellaisia harjoitussarjoja ja meditaatioita, joita en ole koskaan aiemmin ohjannut. Edellisenä vuonna ohjasin kaikki suosikkini, ja tämän kauden alussa sitten mietin, että nytkö ohjaan taas ne samat suosikit mutta eri järjestyksessä. Se ei houkutellut, joten päätin laajentaa omaa kokemustani ja tarjota joogaajille lisää vaihtelua. Sopivien harjoitusten etsiminen on ollut välillä vähän työlästä, sillä ihan mitä tahansa ei voi tehdä. Ensinnäkin tarvitaan suhteellisen pitkä harjoitussarja ja sellainen, jonka tämä ryhmä pystyy edes jotenkuten tekemään. He pystyvät monenlaisiin asioihin, se on käynyt selville tänä syksynä, kun itsellenikin on tullut vähän yllätyksenä, kuinka raskaita jotkut harjoitussarjat ovat lopulta olleet. Sitten on vaan pidetty taukoja enemmän ja kevennetty. Yhdenlainen harjoitus on myös se, kun joutuu hyväksymään, ettei pysty tekemään jotakin. Sen hyväksyminen ei ole kaikille helppoa.

Nyt siis joululomalle joogan ohjaamisesta.

Desiderata

Konttasin työpöydän alla, ja siellä alahyllyllä, paperikasan alla, oli iso ruutuvihko, jonka kalastin esiin ja tutustuin siihen tarkemmin. Lähinnä siksi, että tarvitsen koko ajan vihkoja muistiinpanojen tekemiseen. Vihkosta oli käytetty vain vähän alkua. Olen siihen kirjoittanut muistiin lukemiani ja tärkeiksi tunnistamiani asioita, todennäköisesti aikana ennen kuin olen alkanut käyttää aktiivisesti internettiä eli melko kauan sitten. Siellä on kopioitua tekstiä chakroista ja muusta. Joissain kohdin on mainittu lähdekirja, toisissa ei.

Oikein erikoisen hyvällä kynällä ja kauniilla tekstauksella olen kopioinut runon, jonka nimi on Desiderata. Jokin hämärä mielikuva, että olen lukenut sen jostakin lehdestä, kenties Voi Hyvin -lehdestä tai vastaavasta, ja kirjoittanut talteen, koska se on tuntunut tärkeältä. Runoa seuraa maininta, jonka mukaan se on löytynyt vanhasta St. Paulin kirkosta Baltimoresta vuonna 1692.

Koska nykyisin käytössä on internet, tein vähän hakuja. Runo löytyi helposti sen nimellä, kuten myös tieto, jonka mukaan sen on kirjoittanut filosofi ja asianajaja Max Ehrnmann 1920-luvulla. Sen nimi, joka tarkoittaa asioita, joita mieli haluaa, on liitetty siihen vasta myöhemmin. Käsitys, jonka mukaan sen alkuperä on St. Paulin kirkossa, on jokin vuosikymmenten saatossa syntynyt väärinkäsitys. Runo on ollut suosittu etenkin 1960- ja 1970-luvuilla, ja siihen aikaan sopivaa hippikaikua siinä kieltämättä on. Runosta löytyi toinenkin, uudempi suomennos ylös kirjoittamani lisäksi, mutta minusta uudempi ei ole yhtä hyvä – minua viehättää tässä yhteydessä vähän vanhemman oloiset sanankäänteet. Näin sen olen ylös kirjannut:

 

 

Desiderata

Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle

ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.

Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista,

pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa.

Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi

ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä,

heilläkin on tarinansa kerrottavana.

Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä.

He ovat piina sielulle.

Jos vertaat itseäsi muihin,

voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi,

sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä

ihmisiä kuin sinä itse.

Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi.

Säilytä kiinnostuksesi elämäntyöhösi,

olipa se kuinka vaatimaton tahansa;

se on todellista kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa.

Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi,

sillä maailma on petkutusta täynnä.

Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille,

mitä hyvyyttä on olemassa.

Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita,

ja kaikille elämä on täynnä sankaruutta.

 

Ole oma itsesi.

Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä.

Älä ole ivallinen rakkauden suhteen,

sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä

se on ikuista kuin ruoho.

 

Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo

luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista.

Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua

äkillisen epäonnen kohdatessa.

Mutta älä masenna itseäsi kuvittelemalla.

Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä.

 

Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.

Olet universumin maailmankaikkeuden lapsi,

et vähemmän kuin puut ja tähdet,

sinulla on oikeus olla täällä.

Ja olkoonpa se sinulle selvä tai ei,

maailmankaikkeus joka tapauksessa kehkeytyy

niin kuin sen tuleekin.

Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa,

olkoonpa kuvasi Hänestä mikä tahansa ja

mitkä lienevätkin toimesi ja rientosi

elämän hälisevän sekasorron keskellä,

säilytä rauha sielusi kanssa.

Ole tarkkaavainen – koeta olla Onnellinen

 

Jäsentapaamisesta ja totuudesta

Pidettiin viikonloppuna kundaliinijoogayhdistyksen jäsentapaaminen. Osanotto oli melko vaatimatonta, meitä oli paikalla kolme joogia. Se ei haitannut ollenkaan, vaan tapaamisesta muodostui oikein antoisa kaikkine keskusteluineen.

Päällimmäisenä itselle jäi mieleen keskustelu jokaisen omasta totuudesta. Se on hämmentänyt jo jonkin aikaa, sillä oma ajatus on se, että totuus on jotakin pysyvää, muuttumatonta ja jaettua, eikä niin, että ihmisillä on oma totuutensa, joka saattaa vielä muuttua ajan saatossa. Minun nähdäkseni se ei silloin ole totuus, vaan jotakin muuta. Kuitenkin jotkut joogaopettajatkin puhuvat ikään kuin ihmisillä voisi olla oma totuutensa.

Keskustelussa toinen joogaope avasi tätä asiaa, ja ymmärsin, että kyse taitaakin olla ihmisten omasta suhteesta totuuteen. Sehän muuttuu ja on varmasti erilainen eri ihmisillä, ja niin pitääkin olla. Esimerkiksi erilaisia sikhien keskusteluja ja ryhmiä kuunneltuani tämä on tullut hyvin selväksi: erilaiset opetukset selitetään monella eri tavalla ja ne kaikki ovat totta samaan aikaan. Kyse on siitä, että eri ihmiset pystyvät ottamaan vastaan, ymmärtämään ja sisäistämään vähän erilaiset selitykset asialle. Esimerkiksi lapsella ja sikhismiä ikänsä tutkineella henkilöllä on erilaiset mahdollisuudet ottaa vastaan selityksiä asioille, ja siksi asiat selitetään heille eri tavoin. Vaikkapa pyhissä teksteissä on monia tasoja, eikä sanojen ensimmäinen ja päällimmäinen merkitys ole välttämättä ollenkaan ainoa, eikä siihen kannata jäädä jumiin.

Myös totuutta voi ajatella uskontojen avulla, vaikkei se ole millään tavalla uskontojen omaisuutta. Totuus on ydin, eli se mikä on totta uskonnosta riippumatta ja mikä niitä perimmäisellä tasolla yhdistää. Tätä olen tässä blogissa pohtinut ennenkin, mutta en jaksa kaivaa aiempia ajatuksia esiin. Uskonnoilla on omat tarinansa ja kertomuksensa, ikään kuin kuorrutukset ja koristelut sen totuuden päällä. Jotkut esittävät, että toiset uskonnot tarjoavat ikään kuin nopeamman ja suoremman polun kohti totuutta – en tiedä enkä ota siihen kantaa. Toki näin voi olla, mutta samaan aikaan myös ilman uskontoa on mahdollista löytää oman polkunsa kohti totuutta, vaikka uskonnoista ja muista ihmisistä voi olla valtava apu. Tallattua polkua on helpompi edetä kuin haparoida tiensä umpimetsässä.

Toivottavasti saadaan pian järjestettyä uusi jäsentapaaminen ja toivottavasti sinne tulee muitakin.

Vilkastumista

Tuntuu, että kundaliinijoogameininki alkaa taas vilkastua koronan aikaan sijoittuneen hiljaiselon jälkeen. En ole ihan varma johtuiko koko hiljaiselo yksinomaan koronasta, siinä saattoi olla mukana muitakin syitä, mutta varmasti korona oli yksi. Kansallinen yhdistys järjestää ensi kuussa jäsentapaamisen, katsotaan tuleeko sinne ketään.

Olen ollut yhteydessä kahden kokeneen kundaliinijoogaopettajan kanssa, jotka molemmat sairastuivat vakavasti koronan aikana – ei siis koronaan, vaan yksi yhdellä ja toinen toisella tavalla. Toinen kertoi tienneensä koko ajan, että hän jää henkiin, mutta toinen sanoi miettineensä, että hän ei välttämättä selviä. Molemmat selvisivät, mikä on todella hieno juttu, mutta kumpikaan heistä ei tietenkään ole sama ihminen kuin ennen sairastumista. Molemmilta on tainnut joogan opettaminen jäädä, vaikka tietenkään mitään ei vielä voi varmaksi sanoa. Kundaliinijoogaa he eivät ole jättäneet vaan se on kulkenut mukana sairastaessakin. Hengitysharjoituksia voi tehdä vaikka sairaalassa maatessaan, heti kun vaan on tajuissaan, niin kuin toinen opettajista kertoi tehneensä.

Olen kuullut sanottavan, että joogaihmiset eivät juuri sairasta, vaan he kuolevat lähes tulkoon suorilta jaloilta. Näin varmasti jotkut, mutta nämä kaksi kundaliinijoogaopettajaa ovat osoitus siitä, että sama kaava ei sovi kaikkiin.

Joka tapauksessa mukavaa, että meininki vilkastuu jälleen. Kuviot ovat hakeneet uusia muotoja tässä välillä, ja sekin on varmasti hyvä. Vähän täytyy siis samalla kuulostella, että missä mennään.

Omenapuu

Pysytään puuaiheessa, kun kerran siihen päästiin.

Meidän pihan vanha omenapuu romahti. Yhtenä päivänä se oli vaan taipunut ja vaipunut maahan, tai ainakin osa siitä. Siinä on monta runkoa, sillä puu on revennyt kahtia joskus, jossakin vaiheessa, ja se on muutenkin kasvanut vähän kummallisen muotoiseksi. Liian tiiviskin se oli, vaikka olin sitä vähän harventanut syksyisin – syksyllä leikkaaminen ei innosta samanlaiseen kasvuun ja vesiversojen villiintymiseen kuin keväällä leikkaaminen.

Siippa alkoi pätkiä omenapuuta kaatopaikkakuormaan ja minä jatkoin jossakin vaiheessa. Perhanan kovaa puuta se oli sahata akkukäyttöisellä sähkösahalla. Tehtiin iloinen huomio, ettei koko omenapuuta tarvitse kaataa, vaan osa voi hyvin jäädä olemaan. Romahtaneet rungot katkaistiin, mutta ei ihan tyvestä, sillä ne alkoivat nousta pystyyn, kun painavat latvat irrotettiin. Jäljelle jääneen latvan harvensin rajulla kädellä ja nyt se on oikein ilmava ja kaikki oksat kasvavat eri suuntiin eivätkä ristiin rastiin.

Jos puu jää tästä käsittelystä huolimatta henkiin, se saa jäädä ja jatkaa vinksahtanutta olemistaan. Omenat siinä ovat ihan hyviä, tosin usein muumiotautisia, mutta sille ei oikein voi mitään. Mitään perimätietoa puun historiasta ei ole. Se on tiedossa, että se oli paikallaan jo 1980-luvulla, mutta voi olla paljon vanhempi. Tuskin kuitenkaan saman ikäinen kuin tämä yli satavuotias talo. Vanha kuitenkin.

Viikko tai pari ennen puun romahtamista olimme ostaneet ja istuttaneet pihaan uuden omenapuun, tarkemmin sanottuna pilariomenapuun, joka mahtuu pieneen tilaan. Se pitää vaan muistaa suojata meidän pihassa hyvin viihtyviltä pupuilta talveksi. Pupujenkin on jossakin oltava, ja ymmärrän hyvin, että ne viihtyvät meillä, sillä naapureissa on lähinnä avointa nurmikkoa ilman minkäänlaista suojaa, ja yhdessä naapurissa tekonurmikkoa. Toivottavasti pilariomenapuu jää henkiin. Edellinen istuttamamme omenapuu pärjäsi hyvin monta vuotta, kunnes yhtäkkiä kuoli. En tiedä mikä sille tuli. Uusi on istutettu vähän parempaan paikkaan, toivottavasti se auttaa.

Ai niin, meidän luomupihassa kasvaa myös pari kantarellia. Voi tätä kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.

Puut, ystävämme

Jo keväällä saattoi aavistaa, että jotain on tekeillä. Puiden runkojen ympärille naapurin pihassa sekä pihan ja tien välissä ilmestyi puna-keltaraidallisia nauhoja. Sitten kerran, kun onneksi olimme olleet päivän pois ja tulimme illalla kotiin, kaikki pihan ja tien välissä kasvavat vaahterat oli kaadettu. Pihan isot koivut ja yksi vaahtera olivat vielä pystyssä, mutta niissä oli edelleen nauhat. Ne kaadettiin vasta myöhemmin.

Minusta isot puut kuuluvat vanhojen talojen pihaan. En käsitä, miksi puut kaadettiin. Vain yhden koivun runko oli sisältä tummunut, muut olivat ihan terveitä. En tunne naapuritalosta ketään, eli en voi mennä kysymään, mikä ihmeen idea hommassa oli. Kyseessä on taloyhtiö, eli mikään yhden ihmisen päähänpisto se ei ole.

Koko kesänä en oikein ole voinut katsella ikkunoista ulos, kohti naapuria, sillä näky on niin ankea. Maisemassa on aukko. Enää ei linnut laula niissä vaahteroissa, eivätkä oravat juoksentele oksistossa. Aluksi se itketti aina kun katse vahingossa osui siihen suuntaan. Heti puiden kaatamisen jälkeen oli vaikea nukkua, tuntui kuin oma perusturvallisuus olisi vähän järkkynyt.

Puiden kaatamisesta on merkittäviä seurauksia meille, sillä ne ovat varjostaneet sopivasti meidän kotia iltapäiväauringolta. Nyt aurinko pääsee porottamaan suoraan sisään ikkunoista, niin että eteen on vedettävä verhot. Lisäksi koko sen naapurin puoleinen pääty kuumenee auringossa ihan eri tavalla kuin ennen. Sama tietenkin naapuritalossa: olen odottanut, koska sinne aletaan asentamaan ilmastointilaitteita, kun pihan puut on kaadettu. Myös hiilen sitomisen kannalta puut ovat merkittäviä, eikä siihen asiaan ole mitään syytä suhtautua kevyesti, sillä Suomen hiilinielut ovat romahtaneet.

Osa ihmisistä on vieraantunut elämästä jo niin pahasti, että heidän mielestään puut roskaavat. Tai ne varjostavat ja pimentävät, eikä ymmärretä, että se on hyvä asia kesien käydessä yhä vain kuumemmiksi. Tai sitten puita pelätään, kun odotetaan, että ne jollakin kummalla tavalla romahtavat ja kaatuvat tai vähintäänkin pudottavat painavia oksia niskaan – tai mikä vielä pahempaa, auton päälle. Sitä en ymmärrä, miksi näin ajattelevat ihmiset haluavat asua vanhalla puutaloalueella, jossa on isoja puita. Muuttaisivat pois.

Kaikille, ihan kaikille suosittelen lämpimästi Richard Powersin kirjaa Ikipuut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joogasyksy alkoi

Eilen alkoi joogatunnit, joita opetan kollegan kanssa edelleen vuoroviikoin. Tunti on 2,5 tunnin mittainen eli siinä ehtii tehdä kaikennäköistä ilman kiirettä. Ryhmään mahtuu 20 joogaajaa, mutta se ei ole tullut ihan täyteen, muutama ihminen mahtuisi vielä mukaan. Vain puolet ilmoittautuneita oli paikalla ensimmäisellä kerralla. Suurin osa jatkoi viime vuodelta, mutta oli mukana pari uuttakin.

Varmasti on niin, että syksyn kauniit säät pitävät ihmisiä vielä kesämökeillä ja muissa puuhissa, tulevat joogaan sitten myöhemmin. Näen järjestelmästä kurssilaisten iät heti nimen vieressä, ja hämmästyn aika useinkin, kuinka vanhoja monet joogaajat ovat. Ei sitä yleensä huomaa, vaikka jotkut toimivat jo varaosilla, kun on vaihdettuja polvia ja muuta. Onneksi he osaavat hyvin sopeuttaa tekemisensä kehonsa kremppohin eli tekevät mitä voivat ja sillä tavalla kuin voivat.

Tämän syksyn teema omien tuntien osalta voisi olla uusien harjoitusten ohjaaminen. Siis sellaisten, joita en ole ohjannut aiemmin. Minulla, niin kuin varmaan kaikilla muillakin, on omat suosikkiharjoitukseni. Nyt voisi olla hyvä hetki keskittyä niihin, joita en syystä tai toisesta yleensä valitse. Onnistuisikohan se?

Eilen sekosin meditaatiossa sanoissa. Meditaatioon kuului jos vaikka mitä puuhaa vatsan ja pallean kanssa, ja kun keskityin niihin, meni sanat ihan sekaisin. Piti pysäyttää mantra, jolloin kaikki alkoivat nauraa. Siitä sitten jatkettiin eli aloitettiin mantra alusta. Toista kertaa en onneksi sekoillut ja pallean nostaminenkin alkoi sujua, kun ymmärsin tehdä sen tarpeeksi kevyesti enkä yrittänyt liikaa.

Ai niin, nojatuolit ovat palanneet kotiin. Niistä tuli tosi hienot. Nyt myös siipan tuolissa on tahmatassulle tarpeelliset irrotettavat käsinojan päälliset, jotka voi pestä.

Tadaa, täällä ollaan

Luulitte, että blogi on vaiennut iäksi, vai? No jos totta puhutaan, niin minäkin luulin. Mutta näköjään se ei suostu loppumaan. Ja kyllä se niin on, että vaikka en olekaan hetkeen kirjoittanut, olen välillä kaivannut areenaa vähän pidemmälle pohdiskelulle kuin muut some-kanavat hyvin antavat hyvin myöden.

Jos totta puhutaan, nytkin olisi hinku asettua nojatuoliin katselemaan elokuvaa Netflixistä blogin kirjoittamisen sijaan. Ongelma on se, ettei ole nojatuolia johon asettua. Molemmat nojatuolit lähtivät verhoiltavaksi – omassani kangas alkoi jo hiutua puhki, ja toisessa oli istunut joku tahmatassu, joka oli lähminyt käsinojat mustiksi. Molemmista oli useita jousia poikki, mutta siippa oli ne näppärästi korjannut nippusiteillä. Eli ehkä oli jo hyvä aika tehdä jotakin. Uudet nojatuolit olisi melkein saanut verhoilun hinnalla, mutta kestävämpää on korjata vanhaa kuin ostaa uutta.

Nyt nojatuolien paikalla on säkkituoli, mutta siinä on paha istua. Tai istuminen vielä jotenkuten menee, mutta kun pitäisi nousta ylös, on ainoa mahdollinen keino käyttää kierähdystekniikkaa. Eli kierähtää lattialle ja sieltä kammeta itsensä ylös.

Että hyvin tässä joutaa herättelemään vanhaa blogia henkiin ja muistelemaan, miten sitä taas päivitettiinkään.

Väsymystä ja pimeää

Niinhän siinä kävi, että korona tuli minullekin. Oireet eivät olleet mitenkään voimakkaita, vaikka kuume tuntuu aina yllättävästi, kun sitä harvoin on. Viikon kesti aktiivinen sairastaminen, mutta sen jälkeen on mennyt kohta toinen viikko yskiessä. Ja väsyttää, tosin sen alkuperää ei voi tietää. Voi olla koronan jälkijuttuja tai sitten ihan vaan tätä vuoden pimeintä aikaa.

Onneksi on lunta, se tekee kaikesta paljon helpompaa. On talven tuntua eikä ollenkaan niin pimeää, kuin jos maa olisi mustana ja sataisi vettä.

Korona tuli sikäli ihan hyvään aikaan, ettei kalenterissa ollut juuri mitään pakollista, vaan saatoin sairastaa melko rauhassa. Piti saada tekemättömien töiden listaa lyhyemmäksi, mutta se ei onnistunut. Onneksi suuri osa listan asioista on sellaisia, joita voi lykätä. Ensi viikko vielä aikaa niille, sitten alkaa loma.

Joulua kohti

Eilen ihmeteltiin joogaryhmän kanssa, että miten tunnit voi loppua jo tältä syksyltä, kun justhan ne vasta alkoivat. Mutta niin vain loppuvat. Ja niin vain on ensimmäinen adventti ja aika kaivaa jouluvalot esiin. Niitä laitettiin esille vähemmän kuin aiempina vuosina, vaikka monet niistä onkin led-lamppuja. Mutta sähköä ne vie silti, ja vähempikin riittää.

Siipalla on korona. Tehtiin molemmat testi tänään. Hänellä on oireita ja testi näytti heti positiivista. Minulla ei mitään oireita, eikä plussaa testissä. Mutta vielä se ehtii minullekin tulla, ei olla eriytetty meidän olemista millään tavalla vaan jatketaan niin kuin ennenkin. Tuntuisi liian hankalalta ja myöhäiseltäkin sellainen. Se tarttuu jos on tarttuakseen, useinhan me sairastetaan juuri niin, että siippa saa taudin ensin, ja juuri kun hän tervehtyy, minä alan sairastaa. Katsotaan miten käy. Siipalla ei onneksi ole pahat oireet, vaikka ne pahenivat siinä siunaamassa, kun hän näki testituloksen.

Kulttuurisesta omimisesta

 Kun kuuluu monin tavoin etuoikeutettuun valtaväestöön, ei välttämättä tule ajatelleeksi, että kaikki oma toiminta ei välttämättä ole eettisesti kestävää. Tarkoitus ei välttämättä ole paha, mutta ei vaan tule mieleen ajatella asiaa – saati ajatella asiaa jonkin toisen ryhmän näkökulmasta. Esimerkiksi joogaan ja henkisen polun toimintaan ylipäänsä voi helpostikin sisältyä tällaista toimintaa, kun ihmiset ajattelevat, että kaikki henkisyyttä edistävät jutut ovat koko ihmiskunnan yhteisiä. Sitä ne eivät kuitenkaan välttämättä ole.

Kulttuurisella omimisella tarkoitetaan, noin yksinkertaisesti sanottuna, epäeettistä toimintaa, jossa etuoikeutetun ryhmän jäsen ottaa käyttöönsä vähemmän oikeutetun identiteettiryhmän piirteitä tai kulttuurituotteita. Kulttuurisen omimisen käsitettä on arvosteltu ja sanottu, että kulttuurista lainaamista on tapahtunut aina. Niin onkin, mutta se ei oikeuta epäeettistä tai loukkaavaa toimintaa.

Kundaliinijoogit käyttävät usein samanlaisia turbaaneja kuin sikhit. Minun käsitykseni on, että sikhit eivät ole muiden turbaanin käytöstä närkästyneet, päinvastoin. Aina välillä näkee somessa postauksia tempauksista, joissa sikhit tekevät turbaanin kaikille halukkaille, jotta he pääsevät kokeilemaan turbaania. Toisaalta sikhit olivat närkästyneitä, kun erään muotitalon näytöksessä malli käytti sikhien tyylistä turbaania asusteena. Jos jonkin identiteettiryhmän keskeinen merkki otetaan kaupalliseen toimijan kaupalliseen käyttöön, on se kulttuurista omimista, jos mikä.

Olen myös nähnyt saamelaisten hyvin, hyvin närkästyneitä kirjoituksia siitä, miten heidän rumpunsa on otettu valtavirran käyttöön, ja ei-saamelaiset markkinoivat esimerkiksi rumpumatkaksi nimeämiään tilaisuuksia. Sekin on kulttuurista omimista. Saamelaisilta on omittu muutakin, heidän asustaan lähtien. Lisäksi saamelaisilta on viety kieli, kulttuuri ja maat, eikä heille nyt tahdota antaa lainsäädännössä heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia, joten ei mikään ihme, että he eivät näe rumpujen omimista minään ystävällismielisenä tekona eivätkä luota suomalaisiin.

Kulttuurista omimista on myös unisiepparit ja niiden yleistyminen jonkinlaisina sisustustuotteina. Se on omittu Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilta, joille se on ollut lasten suojelusesine.

Samaa sarjaa, mutta ei kenties ihan kulttuurista omimista, on Buddhan patsaiden yleistyminen sisustustuotteina joko sisällä tai puutarhassa. Ai että se on vastenmielistä. Yhdessä sisustuskuvassa sellainen oli sijoitettu vessaan. Näin sitä kunnioitetaan muiden uskontojen edustajia, sijoitetaan heidän jumalpatsaansa vessan lattialle!

Kovasti toivoisin, että henkisellä polulla olevat ihmiset ajattelisivat tekojaan ja niiden seurauksia sekä mahdollisesti aiheuttamaansa mielipahaa. Kaikki ei ole yhteistä, vaikka samaa ihmiskuntaa ollaankin. Sen ymmärtäminen on myös iso askel oman etuoikeutensa näkemiseen.