torstai 12. joulukuuta 2013

Kirjakatsaus: joogasalin naiset



Jo jonkin aikaa on korviini kantautunut mainintoja kirjoista nimeltä joogasalin naiset. Kun ne jokin aika sitten olivat kaupan kirjakerhon lehdessä, päätin hankkia molemmat. Mutta alkuperäisinä, englanninkielisinä versioina. Onneksi se tapahtuu nykyään niin helposti netin kautta.

Ensimmäinen kirja on nimeltään Tales from the yoga studio, ja se on suomennettu nimellä Tasapainoilua – joogasalin naiset 1. Toinen kirja on Head over heels, suomeksi Opetuksia – joogasalin naiset 2.


Ihan viihdyttävää luettavaa molemmat, joskin ensimmäisen kirjan alku on aavistuksen kömpelö, mutta kyllä sekin vauhtiin pääsee.

Kirjojen tapahtumat sijoittuvat pääosin Los Angelesiin, ja ehkä hämmentävintä onkin lukea siitä valtavasta joogavyörystä, joka siellä vaikuttaisi tapahtuneen. Joogasaleja on pilvin pimein, ja suosituimmat joogaopettajat ovat kuin rocktähtiä. Kirjojen kirjoittaja Rain Mitchell sisällyttääkin tarinaansa tosi mukavalla tavalla hämmästelyn siitä, miten jooga on kaupallistunut, miten siihen liittyy kilpailu, egon pullistelu ja kaikennäköinen muu inhimillinen toiminta, joka ei ole ihan linjassa joogafilosofian kanssa. Kirjoissa jooga ei ole ihan se pääasia – ja hyvä niin – vaan ikään kuin tapahtumaympäristö päähenkilöiden elämille, joista ei kipeitäkään asioita puutu. Eikä kukaan ole täydellinen, vaan kaikki kirjan henkilöt inhimillisiä ja keskeneräisiä.

Toisessa kirjassa mainitaan kundaliinijooga kerran, kahden naisen keskustelussa. Tässä teille se pätkä:
’You mean your boyfriend doesn’t do yoga?’
’He does; it’s just that he only does kundalini. I know it’s supposed to be great and everything, but I’m sorry, it’s just not what I think of as yoga. The turbans and the gongs and everything? And half the time, they’re just sitting there breathing.’
‘Have you taken any classes?’
‘Please. I don’t have patience for that.”

Hilarious. Muuten, jos joku haluaa itselleen nuo englanninkieliset kirjat pientä rahallista korvausta vastaan, myyn omani mielelläni. Ilmaise ostohalukkuutesi huutamalla hep tämän postauksen kommenteissa ja laita viesti sähköpostiini jagdev.kaur@kolumbus.fi. Tee siis molemmat, vain toinen ei nyt riitä.

2 kommenttia:

kultasiipi kirjoitti...

Minä voisin olla kiinnostunut sijoittamaan kirjat uuteen kotiin.
-M

Jagdev Kaur kirjoitti...

Hienoa! Ja sähköpostia sainkin jo.