tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kirpparipöytä



Olen jo pitkän aikaa ja moneen kertaan kirjoittanut siitä, kuinka tavaran omistaminen on alkanut ahdistaa. Tavaran hävittäminen onkin jatkunut jo pitkään, sillä en minä kaikkea voi kerralla roskiinkaan heittää. Toki nurkissa on vaikka mitä roskistettavaa, mutta tarkoitus olisi saada mahdollisimman suurelle määrälle kamaa jokin järkevä kierrätyshenkinen jatko-olemassaolopaikka.

Eilen tavaran perkaaminen otti jälleen yhden askeleen eteenpäin, kun sain vihdoin ja viimein varattua myyntipöydän viikoksi kirpparilta. Siihen viikkoon on vielä reilusti aikaa, mutta nyt ainakin prosessi lähti käyntiin. Toivottavasti viikosta tulee hyvä, eikä minun tarvitse tuoda takaisin kotiin mitään, mikä on lähtenyt myyntiin.

Ei kommentteja: