Vedenkeitin ja lättykestit

Kiinalainen runoilija Lu Yü kirjoitti vuonna 780 kuuluisan kolmiosaisen teoksen, pyhän kirjoituksen teestä. Siinä hän suosittelee teen valmistukseen vuorilähteen vettä, ja määrittelee veden kolme kiehumisvaihetta: ensin veden pinnalla näkyy pieniä kuplia kuin kalan silmiä, sitten ne ovat kuin lähteestä vieriviä kristallihelmiä ja lopulta vesi kiehuu kuin vaahtoharjainen aallokko (näin kirjoittaa Kyllikki Villa Kirjassaan Tee).

Teen juojana minä olen aina kuulunut kalan silmien koulukuntaan vedenkeiton suhteen. Minun makuuni ehdottomasti paras tee, sen väristä ja laadusta riippumatta, ei ole valmistettu vaahtoharjaisena aallokkona kiehuvasta vedestä, vaan kalan silminä kuplivasta vedestä. Ymmärrän kyllä, että joissain paikoissa vesi keitetään vaahtoharjaiseksi aallokoksi ja sitten jäähdytetään 70–80 asteiseksi, ja vasta sitten vedestä haudutetaan teetä. Mutta koska meillä vesijohtovesi on juomakelpoista keittämättä, ei vettä tarvitse ensin keittää ja sitten jäähdyttää.

Mieltymykseni kalan silminä kiehuvasta vedestä valmistettuun teehen on johtanut siihen, ettei minulla ole ollut vedenkeitintä, vaan olen keittänyt teeveden vanhanaikaisesti kattilassa. Olen oppinut kuulemaan jo äänestä, milloin kattilassa kohiseva vesi on juuri sopivaa. Vedenkeittimien vahtiminen on paljon vaikeampaa. Joskus sain lahjaksi teenkeittimen, mutta siinä valmistettu tee ei vaan ollut hyvää, sillä se keitti veden liian kuumaksi.

Mutta kuinka ollakaan, kehitys kehittyy, ja meille teenjuojille on kehitetty vedenkeittimiä, joiden keittämän veden lämpötilan voi säätää ennakolta. Näin kuulin hyvältä ystävältäni. Kerroin asiasta siipalleni, ja kysyin, voisiko meillekin tulla sellainen vedenkeitin. Siippa ryhtyi saman tien, tavoilleen uskollisena, päiväkausia kestäneeseen asiaan tutustumiseen, johon kuului vedenkeitinmallien vertailua, niiden käyttöä esittelevien youtube-videoiden katselemista uudelleen ja uudelleen ja käyttäjäkokemusten lukemista netistä. Väsymättä hän tutki asiaa. Lopulta jäljellä oli kaksi mallia: yksi, jonka napit ja nippelit olivat kahvassa, ja toinen, jonka napit löytyivät alustasta. Hän esitteli mallit ja kysyi, kumman haluaisin. Kallistuin sen puoleen, jossa napit ovat kahvassa. Joten muutaman päivän kuluttua meille saapui se malli, jonka näyttö ja nappulat ovat alustassa.

Vedenkeitin on aivan mainio, olen siihen hyvinkin tyytyväinen. Lukuun ottamatta kahta ärsyttävää asiaa. Ensimmäinen on se, että laite piippaa. Ääni ei ole pahin mahdollinen, sillä siippa törmäsi myös sellaisiin malleihin, joiden piippausääni herättää sekä oman perheen että naapurit. Varmuuden vuoksi meidän vedenkeitin kuitenkin piippaa kolmesti, että vettä odotteleva varmasti tietäisi veden nyt kuumenneen haluttuun lämpötilaan. Toinen ärsyttävä asia on alustan pieni näyttö, jossa vilkkuu erilaisia tekstejä 20 minuuttia (!!) sen jälkeen, kun keittimelle on tehnyt jotakin. Haloo, kuka älypää sen on keksinyt? Kyllä tuntuu tyhmältä, mutta todennäköisesti pystyn kuitenkin elämään piippauksen ja vilkkuvan näytön kanssa.

Tänään paistettiin lättyjä. En muista koska olisi viimeksi paistettu, siitä on vähintään 10 vuotta. Saimme talvella rasiallisen lakkoja lahjaksi – rasian päällä luki hämäykseksi hilla, mutta lakkojahan ne ihan selvästi olivat. Siippa oli sitä mieltä, että ne syödään lättyjen kanssa. Ja tänään vihdoin oli se päivä, jolloin näin tapahtui. Kyllä pisti ihmettelemään, miksi meillä ei ole lättyjä useamminkin. Älyttömän helppoja tehdä, ja hyviä, miten niiden tekeminen muka tuntuu aina liian työläältä? Valmiinako tässä elämässä pitäisi kaikki saada?

Niitä minä kyllä vähän ihmettelen, jotka ostavat lättynsä valmiina kaupasta, ja lämmittävät ne paistinpannulla. Miten paljon vaikeampaa on tehdä itse taikina ja kauhoa sitä pannulle kuin lämmittää valmiit lätyt. En käsitä. Tosin en minä mikään 5-lapsisen perheen kiireinen uraäiti olekaan.