sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pieniä puuhia kotosalla



Tänään alkoi saunaremontti. Talon yhteinen sauna on ollut remontoitavien listan kärjessä jo pitkään, mutta sille ei ole löytynyt tekijää. Ja se, että remppa-reiskaa ei ole löytynyt, on johtunut lähinnä meidän laiskuudesta etsiä. Tosin kyllä yksi remppa-reiska meillä jo oli, mutta hän teki oharit emmekä kuulleet hänestä sen koommin. Nyt on yhden reiskan kanssa sopimus tehtynä, ja hän aloittaa muutaman päivän kestävän pinnistyksensä huomenna. Tänään siippa jo purki lauteet ja löylyhuoneen paneloinnin.

Remontista ei toivon mukaan tule iso. Ikinä ei voi tietää mitä vastaan tulee, mutta nyt olisi tarkoitus rajoittaa remppa lähinnä löylyhuoneen puolelle. Kääntää lauteet, siirtää kiuas ja uusia panelointi. Siinä se.

Pihassa pitää alkaa jo varautua yöpakkasiin. Vein pelargoniat saunan ikkunasyvennykseen – aina välillä onnistun saamaan yhden tai kaksi selviämään seuraavaan kesään. Yksi ruukkukasvi, jonka nimeä en edes tiedä, vietiin kellariin. Se on meillä ensimmäistä vuottaan, enkä tiedä talvetetaanko sellaisia kellarissa, mutta ainahan voi kokeilla. Myös joulukaktukset ovat olleet pihalla oman onnensa nojassa koko kesän, ja nyt toin ne sisälle. Nyt ne saavat olla sisällä oman onnensa nojassa, kunnes alan taas kastella niitä ennen joulua.

Välillä tuntuu ihan mukavalta varustautua tulevaan talveen. Välillä ahdistaa: tämä on vaikea vuodenaika minulle. Ahdistukselle ei nyt ole mitään varsinaista syytä, vaan se tulee muistona aikaisemmilta vuosilta. Annan sen tulla, ja samalla annan se mennä, ei kai siitä muulla tavalla irti pääse.

Ei kommentteja: