Vielä vanhempien muistelua

Joskus lapsena, kun en ollut vielä koulussakaan, keksittiin kahden saman pihan tytön kanssa sellainen juttu, jossa ajetaan pyörillä metsikön läpi kulkevaa polkua pitkin läheiselle Essolle. Pointtina oli se, että jokainen vuorollaan ajaa ensimmäisenä, mahdollisimman kovaa, ja muut seuraa. Kavereistani toinen johti joukkoa ensin, sitten toinen. Viimeisenä tuli minun vuoro. Innokkaana lähdin matkaan, ja uskoin ajavani tosi hyvin ja kovaa. Esson kulmalla alkoi käydä selväksi, että kaverini eivät olleet seuranneet minua. Kotipihassa he kertoivat että olivat kyllästyneet koko leikkiin, ja menneet toisen kotiin hakemaan herkkuja itselleen.

Aikuisenakin tulee joskus tunne, että olen edelleen sillä samalla Esson polulla pyörineni. Alan tajuta, että kaverini ovat ihan jossain muualla, vaikka en haluaisi uskoa että niin on.

Ehkä minä olen parempi seuraamaan muita kuin johtamaan joukkoja.