Vielä
retriitin jälkikaikuja. Jotenkin ajattelin etukäteen, että voisin retriitissä
sujahtaa ihan tavallisen osallistujan paikalle, ja kysellä siltä paikalta
tietämättömiä kysymyksiä. No joo, itse asiassa aika paljon kyselinkin.
Toivottavasti en vielä riesaksi asti, mutta usein mietin asioita vaan omassa
päässäni, enkä saa suutani auki kysyäkseni. Nyt sain kysyttyä, ja jos vielä
jokin jäi mietityttämään eikä asia tullut ihan selväksi, kysyin jälkeenpäin
omalta kundaliinijoogaopettajaltani, joka oli mukana retriitillä. Hän on
tottunut kysymyksiini, ja on jo vuosikausia niihin pitkämielisesti vastaillut. Muuten,
olenkohan koskaan muistanut kiittää häntä? Asia täytyy varmistaa pikimmiten.
Kyselemällä
sain tyydytettyä oman teoreettisesti orientoituneen mieleni, jolle ei pelkkä
kokemus enää riitä. Tottakai kokemus joogasta on se tärkein ja ensisijainen,
muutenhan joogan periaatteita voisi lukea vaan kirjasta tekemättä koskaan
ensimmäistäkään asanaa. Ja vaikka teoreettisesti orientoitunut mieleni onkin
pohjattoman utelias ja haluaa ymmärtää kaiken, ei sitä tarvitse aina miellyttää
ja tyydyttää. Olkoon utelias ja jääköön tietämättömäksi, jos tilanne niin
menee.
Mutta
kysymyksistä vielä. Ihan täysin en siihen tavallisen retrettijoogaajan paikkaan
sujahtanut sikäli, että minulla on jo kovasti kokemusta ja tietoa monesta
asiasta, niin joogan harjoittajana kuin joogaopettajanakin. Niinpä huomasin
vastailevani monessa kohtaa kokemattomampien kysymyksiin. Eikä siinä mitään,
tosi kivaahan sekin on. Ja tunne siitä, että on itse saanut jotain ja myös
antanut jotain muille, on mukava. Sillä tavoin on helppo tuntea itsensä osaksi
joogayhteisöä, yhteistä sangatia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti