Vanha
viidakon sanonta väittää, että kaikki apinan tuntee, mutta apina ei tunne
ketään. Tässä ei ole kyse siitä. Jostain muusta, mutta enpä tiedä mistä. Juttu
menee niin, että olimme siipan kanssa helmikuussa Tukholmassa, ja kävimme
pienessä, kivassa intialaisessa ravintolassa. Olimme ainoat asiakkaat, joten
vaihdoimme muutaman sanan tarjoilijan kanssa. Hän pyysi anteeksi, ettei puhunut
ruotsia kunnolla, vaan englantia. Meitä turisteja se ei haitannut. Elokuussa
kävimme samassa ravintolassa uudelleen. Sama tarjoilija, joka jäi taas
juttelemaan muiden asiakkaiden lähdettyä, sanoi muistavansa meidät. Mitä, miten
ihmeessä?
Kävin
sairaalassa, jossa odotin pääsyä sairaanhoitajan puheille. Ohi käveli lääkäri,
jonka olin tavannut kerran, ehkä kolme kuukautta aiemmin. Hän tervehti ohi
kulkiessaan niin kuin vanhaa tuttua, hetkeäkään epäröimättä.
Jotakin
jännää tapahtuu, että näin perustavalliset ihmiset jäävät ihmisten mieliin. En
tiedä mitä, mutta toivottavasti jotakin hauskaa. Itse asiassa luulen niin.
Tuskin me mitään kauhuasiakkaita olemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti