Kesä on
nyt sitten suurelta osin suoritettu. Toki kesää on vielä jäljellä, en minä
sitä, mutta jokavuotiset toimenpiteet alkaa olla pulkassa. Ja mitä ei ole
tehty, kuten pesty mattoja, saa jäädä. Ollaan likaisilla matoilla. Ehkä sitten
ensi kesänä pestään ne taas.
Toissapäivänä
palasimme pyöräreissulta saaristosta, ja ylihuomenna on mentävä takaisin
töihin. Edessä on kiireinen syksy ja paljon uutta tehtävää, mikä siis
tarkoittaa asioiden jatkuvaa opiskelua. Se on työni piirre, josta tykkään
tavattomasti. Ja samalla se on se, joka saa repimään hiuksia päästä aina
silloin, kun tuntuu että ei pysty, ehdi ja jaksa. Silloin on paras istua alas
ja hengittää syvään, ja muistuttaa mieleen, että mikä tässä elämässä oikein on
tärkeää ja mikä ei. Minun työni ei siinä mielessä ole tärkeää, ettei kenenkään
henki tai terveys ole siitä kiinni. Korkeintaan omani.
Yhdenlainen
nautinto oli tänään palata joogan pariin pyöräreissun jäljiltä. Tuntui kuin
olisin ollut sadhanassa joskus kauan, kauan sitten viimeksi, vaikka tosiasiassa
väliin jäin vain yksi lauantai. Ja fyysistä joogaharjoitusta keho kaipasi
pyöräilyn vastapainoksi. Sen se sai, tosi mukavan harjoitussarjan. Ja mantroja,
ihania, ihania mantroja! Niihin en kyllästy koskaan – päätellen siitä, kuinka
monta vuotta olen aamusadhanassa rampannut kerran viikossa. Toki suhde
mantroihin muuttuu, mutta ei niihin kyllästy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti