lauantai 11. elokuuta 2018

Sadhana ja kokous


No niin, viimein taas sadhanassa. Ei ollut minun vuoroni vetää sadhanaa, joten jo lähtökohtaisesti hyvät mahdollisuudet sen toteutumiselle. Tuntuipa hyvältä. Erityisesti fyysinen harjoitus, sillä pyöräily ja tikapuilla keikkuminen yhdistettynä lomailuun omasta fyysisestä aamuharjoituksesta – niin lyhyt kuin se onkin, mutta säännöllinen – tuntuivat koko kehossa.Harjoituksen jälkeen, ennen rentoutumista oli vähän ärtynyt ja melkein päänsärkyinen olo, mikä kertoo siitä, että jotain on auennut ja lähtenyt liikkeelle. Rentoutuessa olo tasaantuu ja tasapainottuu.

Tänään on paikallisen joogayhdistyksen hallituksen kokous. Olen ilmoittanut, että lopetan toimintani yhdistyksen hallituksessa, eli en enää ensi toimintakaudella ole sihteeri. Jonkun muun vuoro välillä. Jostain on osattava luopua, varsinkin jos se ei enää ole kivaa vaan lähinnä ärsyttävää. Suomen Kundaliinijoogayhdistyksen sihteerinä jatkan edelleen, ja järjestelen jäsentapaamista parin viikon päähän. Toivottavasti mahdollisimman moni on tulossa. Olisi kivaa tavata mahdollisimman monta jäsentä.

Ei kommentteja: