Kun tämä
koronaviruksen aiheuttama poikkeusaika iski päälle ja piti jäädä kotiin, oli se
aluksi outoa. Piti opetella uusi asento ja rytmi työn tekemiselle, ja itse
asiassa vähän kaikelle tekemiselle. Äkkiä sen oppi. Nyt viihdyn luvattoman
hyvin, ja ehkä jopa salaa toivon, että tämä aika jatkuisi vielä.
Ymmärrän ihan
kauhean hyvin, että joitakin ihmisiä ahdistaa ja pelottaa ja kaikkea muuta.
Vaikeaa on varmasti monilla niistä, jotka asuvat yksin. En osaa edes kuvitella.
Toisilla on varmasti tylsää, sillä onhan tämä tätä melko lailla samaa päivästä
toiseen. Minusta juuri se on ihanaa, nyt ainakin tuntuu siltä.
Viihdyn oikein
hyvin ihmisten seurassa, ja sosiaaliset kontaktit ovat elämän suola. Nyt kuitenkin
huomaan, että voin hyvin elää ilmankin – varsinkin kun siippa on kanssani ja muut
kontaktit voi hoitaa eri välineillä. Nautin ihmisistä, mutta väsyn heidän
seurassaan. Sosiaalisuus vaatii pientä pinnistelyä, jos se kyllä antaakin
energiaa. Nyt ei tarvitse pinnistellä. Elämä ja oleminen on tasaista ja
helppoa. Niin helppoa, että tähän olemiseen voisi myös helposti tottua.
Toki mieli
voi vielä muuttua, jos tätä jatkuu kauan. Katsotaan. Pysykää terveinä ja
pitäkää lippu korkealla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti