Uusi joogamatto

Minun on jo pitkään pitänyt ostaa uusi kassi joogamatolleni. Ja ihan yhtä pitkään olen tiennyt, että ostan sen Yogalife-verkkokaupasta, sillä heidän mattoreppu on kanssajoogaajien kokemusten mukaan kestävä, tilava ja kaikin puolin hyvä. Mattoreppuostosten tekeminen on kuitenkin tyssännyt siihen pieneen yksityiskohtaan, ettei Yogalifessa voi maksaa luottokortilla. Heillä on silti ihan toimiva maksusysteemi, eli tilauksen tekemisen jälkeen asiakkaalle tulee sähköposti, jossa on tilauksen lopullinen summa (postikuluineen ja alennuksineen, jos tilaukseen on sisältynyt esim. tarjous, jota verkkokauppa ei osaa laskea), sekä tilinumero, johon summa maksetaan. Tilaus toimitetaan vasta sen jälkeen, kun maksettu summa näkyy heidän tilillään. Ostaminen ei siis ihan oikeasti ole mitenkään vaikeaa tai monimutkaista, mutta jostain syystä se on viivyttänyt minun ostosten tekoa.

Kun vihdoin aloin tehdä tilausta, huomasin että myynnissä oli myös mattoja, joissa on päällimmäinen osa villaa, ja pohja sellaista normaalia mattoainesta. Ja kun tilasi mattokassin ja maton yhdessä, sai niistä muutaman euron alennuksen. Niinpä tilasin kerralla sekä mattorepun, että villapäällysteisen maton. En ole juuri sellaista joogamattoa nähnyt vielä kenelläkään, joten en tiedä muiden kokemuksista. Enkä ole itse ehtinyt joogata uuden mattoni kanssa. Ohjatessa viihdyn hyvin lampaantaljan päällä, eli siinä en uutta mattoani tarvitse. Sen sijaan ikivanha joogamattoni on vähän turhan ohut kundaliinijoogaan, ja juuri sen ajattelin uudella matollani korvata.

Uuden mattorepun väri olikin vaikea valita. Olisin tietenkin ottanut sinisen, mutta kun kaikilla muillakin on sininen. Halusin erivärisen kuin muilla, ettei mene sekaisin. Lopulta päädyin tähän vihreään, joka näyttääkin ihan kivalta.

Pinna kiristyy

Alan huomata omasta olostani, että olen ollut yhteisessä aamusadhanassa viimeksi melkein kaksi viikkoa sitten. Liian pitkä tauko, viikko olisi vielä ihan sopiva. Mutta kun mennään toiselle viikolle, alkaa ulkoiset asiat vaikuttaa omaan mielialaan ihan turhan paljon. Olen jokusenkin kerran joutunut laskemaan kymmeneen töistä kantautuneiden viestien takia. Ja muutenkin maailma minun ympärillä ei nyt pyöri siihen malliin kuin haluaisin. Se kiukuttaa, ja haluaisin korjata kaikki asiat. Tietenkään en siihen pysty, sen tiedän ihan hyvin, mutta pointtini on nyt se, että sadhanavajeen takia tällaiset asiat tulevat edes mieleen. Kun en muuta voi, pistän maailman järjestykseen unissani ja sanon  suorat sanat kanssaihmisille yö toisensa jälkeen.

Jos tällaista sadhanavajetta ei olisi päässyt syntymään, keskittyisin luultavasti niihin hyviin asioihin, joita ympärilläni tapahtuu myös. Minulle tarjotaan apua yllättäviltä tahoilta. Ja eilen sain puhelun, jossa minua pyydettiin pitämään kundaliinijoogatunti ryhmälle, joka ei ole koskaan lajia kokeillut. Totta kai suostuin, on ihan mahtava mahdollisuus päästä esittelemään ja ehkä levittämäänkin omaa lempipuuhaansa.

Joka tapauksessa huomenaamuna on jälleen sadhana. Ja itse asiassa minun vetovuoroni, eli hyvä syy leipoa tänään Hildegardin hermopipareita huomenna tarjottavaksi. Siinä puuhassa aikakin kuluu nopeasti, ja huomisaamu on ihan pian. Siihen asti pyrin pitämään ajatukseni keveinä ja ilmavina kuin poutapilvet.

Tiistain vakitunti

Eilen alkoi taas kuukauden mittaisen tauon jälkeen tiistain kundaliinijoogatunti, jota ohjasin viime lukuvuoden ja nyt taas. Paikalla oli pitkälti sama porukka kuin yleensäkin, yksi uusi ihminen oli myös tullut kokeilemaan. Tosi kiva oli nähdä kaikkia, ja tehdä harjoitus heidän kanssaan. Tai siis he tekivät, minä ohjasin.

Kuukaudessa olin jo hyvin unohtanut kuinka lyhyt 55 minuutin tunti on, ja kiire meinasi taas tulla. Hitsi, se on liian lyhyt aika, kuin juoksisi pikamatkaa. Mutta totta kai se on paljon parempi kuin ei mitään. Täytyy taas seuraavalle tunnille valita lyhyempi harjoitus, että ehdimme paremmin.

Syksyä kohti siis mennään. Päivätöistä olen periaatteessa vielä lomalla, vaikka työsähköposteja lomailun lomassa luenkin, ja vastailen niihin. Ja eilen kävin yhdessä palaverissa. Mutta noin muuten olen periaatteessa lomalla.

Matka jatkui

Vaihdoimme kaupunkimatkailun ulkomailla kaupunkimatkailuun kotimaassa, tarkemmin sanottuna Turussa. Saavuimme Turkuun sunnuntaina puolen päivän aikaan, ja ensi töiksemme hakeuduimme Carfieldin pyörävuokraamoon. Mahtava paikka, vuokrasimme 14 eurolla kaksi vallan mainiota kaupunkipyörää. Niiden selästä Turku alkoi näyttää ihan toisenlaiselta kuin jalkapatikassa.

Kävimme muun muassa Koroisten ristillä, eli paikassa jossa oli Suomen uskonnollinen ja hallinnollinen keskus 1200-luvulla. 

 Kiinnostukseni paikkaa kohtaan juontuu kundaliinijoogaopettajakoulutuksen ajoilta. Yhtenä koulutusviikonloppuna osa meistä kävi läheisessä pikaravintolassa syömässä. Minä palasin ruokailun jälkeen Konsan kartanoon, sillä olin lähtenyt matkaan suoraan tapahtumasta, jota varten olin pistänyt tavallista paremmat vaatteet päälleni. Ja sellaiset kengät, joilla en halunnut lähteä kävelylle. Muut jatkoivat matkaa, ja takaisin tullessaan olivat hyvinkin kuohuksissaan. Paikallinen opettajamme oli vienyt heidät Koroisten ristille, ja siellä heillä oli alkanut puntit tutista, kun he olivat tunteneet tietyissä kohdissa jotakin erikoista. Siis kirjaimellisesti puntit tutista, kuin jokin energia olisi noussut maasta heidän jalkoihinsa asti. Jotenkin näin he tuntemuksiaan kuvasivat.

Minua asia tietenkin jäi kiinnostamaan. Ja kun mahdollisuus tuli, halusin käydä ristillä. Tunsinko minä sitten mitään? Kyllä. En tiedä mitä se oli, mutta jotain, ehdottomasti. Vanhan kirkon kivijalkojen sisäpuolella oli pari kohtaa, joissa nurmi ei kasva. Etenkin niissä kohdissa tunsin jaloissani ikään kuin kihelmöintiä ja pistelyä säären puoliväliin asti. Se ei tuntunut hyvältä eikä pahalta, vaan voimakkaalta ja oudolta. Pyysin siippaa tunnustelemaan samassa paikassa omia jalkojaan, mutta hän sanoi, ettei tunne mitään erityistä.

Pyöräilimme siis ympäri Turkua, ja pyörät palautettuamme kävelimme hotelliin. Seuraavana aamuna lähdimme lyhyelle risteilylle. Se on mitä parhainta lomailua: jotkut pitävät laivamatkustamista älyttömän tylsänä ja sitähän se onkin. Ja mitääntekemättömyyden tylsyys on mitä rentouttavinta lomaa.

Avarruttu on, ja syöty

Taas on käyty avartumassa matkustelemalla. Kohteena oli Lontoo, sillä se on jotenkin päässyt jäämään minun matkoillani väliin. Olen Isossa-Britanniassa ollut sekä työ- että lomamatkoilla, mutta en koskaan aiemmin Lontoossa. Ja kaikki muuthan ovat siellä käyneet jo teini-iässä kielikurssiensa yhteydessä, eikö vaan.

Kyllä, kävimme myös Tower Bridgessä. Sieltä oli hyvät näköalat, mutta kiinnostavinta oli sillan konehuone.

Lontoo oli sateinen ja kuuma, helteinen, ruuhkainen, järkyttävän meluisa, kiireinen, likainen ja täynnä turisteja. Näimme paljon vaikka emme kaikkein tavanomaisimmissa turistikohteissa viihtyneetkään, ja vielä paljon enemmän jäi näkemättä. Ajelimme tunnelbanalla ympäri ämpäri, ja söimme päivälliseksi Tescosta ostettua ruokaa, jonka lämmitimme hotellihuoneen täydellisessä keittiössä. 

Keittiö piiloutui näppärästi sermin taakse, jos sermin halusi vetää keittiön eteen. Huomaa kuvassa myös minun oikea käsi, jota en nyt jaksanut rajata pois.

Ja voi niitä Tescon kasvisruokavalikoimia! Nam! Kokonainen vegeosasto pakastehyllyssä, ja eineksiä jos vaikka minkälaisia. Ihania salaatteja ja tuoreita hedelmiä valmiiksi paloiteltuna. Ei niin, ettenkö voisi itsekin hedelmäni paloitella, mutta aina ei jaksaisi taistella vaikkapa ananaksen tai mangon kanssa vaan todetakseen, että se on sisältä syömäkelvoton. Kasvisruokaa oli pubeissa ja muissa lounaspaikoissamme tosi hyvin tarjolla, ja se oli kertakaikkisen herkullista. Eikä vaan pakollinen riesa, niin kuin se tuntuu monessa suomalaisessa paikassa olevan. Esimerkiksi kun palasimme viime yönä kotiin, söimme junassa lämmintä ruokaa. Kasvisvaihtoehtona oli kasvisjambalaya, kiitos siitä VR:n tytäryhtiö Avecra, mutta se vaan oli kertakaikkisen pahaa mössöä. Huh, vieläkin puistattaa.

Iso-Britannia ei ole erityisen tunnettu kulinaristisista (omituinen sana, kirjoitetaanko se noin?) nautinnoistaan, mutta niin vaan kävi, että ruoka oli iso, iloinen yllätys. Moni muu asia Lontoossa olikin tuttu tv:stä, ja siksi eivät jaksaneet kiinnostaa. Mutta ihan kauheasti kaikkea kivaa siellä oli silti, varsinkaan Greenwitchiin emme ehtineet tutustua niin hyvin kuin olisin halunnut, pyörähdimme siellä vaan. Observatorio, merimuseo ja Cutty Sark jäivät odottelemaan seuraavaa kertaa.