keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Työttömän arkea



Työtodistus tuli eilen postissa, siitä pitää lähettää kopio te-keskukseen. Palkkatodistus tuli jo aiemmin, se pitäisi skannata työttömyyskassaan, kunhan ensi selvitän toimiiko minun vanhat tunnukset verkkoasiointiin vai pitääkö pyytää uudet. Eilen tuli sähköpostissa palkkakuitti kolmesta viime kuussa pitämästäni joogatunnista – ja minun laskujen mukaan palkka oli laskettu väärin, tällä kertaa liian paljon palkkaa. Laitoin asiasta viestin työnantajalle.

Kyllä tämä tästä. Pitää vaan muistaa hengittää syvään sisään ja pitkään ulos.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Viimeiset kymmenen



Vielä kolmannen kerran listaan kiitollisuuden ja ilon aiheita päivästäni, niin kuin positiivisuushaasteeseen kuuluu. Tässä siis eilisen eli itsenäisyyspäivän kertausta.

1. Hidas herääminen siipan kanssa. Aamuharjoitukseni jälkeen palasin vuoteeseen. Luin ensin hetken, ja sitten nukahdin siipan kainaloon. Heräsimme yhdessä hitaasti, juttelimme ja lötköttelimme.

2. Peitto. Niin kummalliselta kuin tämä voikin kuulostaa, olen iloinen peitostani. Vaihdoin muutama viikko sitten talvipeittoon, joka on kertakaikkisen ihana. Se on juuri sopivan lämmin, ei ole kuuma eikä kylmä eikä se varsinkaan hiosta. Se tuntuu hyvältä. Meillä on siipan kanssa samanlaiset talvipeitot, olen ne aikanaan ostanut jostakin peittojen tehtaanmyymälästä. En ole tarkkaan tutkinut, mitä materiaalia ne ovat, mutta ne ovat ihan täydelliset. Joskus myöhemmin ostin untuvapeiton itselleni, mutta ei se vedä vertoja tälle.

3. Sukat. No kun kerran kummallisiin ilon aiheisiin mentiin, niin otetaan esiin tämäkin. Olen viime aikoina alkanut aistia sukat jalassani jotenkin tosi voimakkaasti. Siis silloin kun pidän sukkia. Ja kun jalkaan vetää uudet, kuohkeat ja pehmeät sukat niin kuin eilen, niin voi hyvänen aika miten ihanalta se tuntuu. Sukkiin jalassa tottuu melko nopeasti, ja siksi siitä autuaasta tunteesta pitää nauttia heti sukkien pukemisen jälkeen täysin rinnoin.

4. Aamiainen. Minusta se on päivän paras ateria, vaikka se onkin joka päivä suurin piirtein samanlainen. Aamiaisen jaksan valmistaa huolella ja kiitollisin ajatuksin, syödä sen siunaten, maistellen kaikkea erikseen. Ja kaikki maistuu taivaallisen hyvältä, jostain syystä. Tai ehkä juuri siksi.

5. Kävely. Kävimme siipan kanssa kaupungin keskustassa joulutorilla ja muutenkin katselemassa touhua. Joulutorilla glögiä juodessa alkoi pikkuhiljaa päästä jouluiseen tunnelmaan.

6. Sauna. Kävelyretken jälkeen lämmitimme saunan. Minä en välitä saunoa kovin usein enkä pitkään kerrallaan, mutta silloin kun saunaan menee, on se kyllä tosi nautinnollista ja ihanaa. Suihkussa puhdistuu keho ihan yhtä lailla, mutta saunan jälkeen myös mieli on ihan vähän puhtaampi.

7. Illalla leivoimme Hildegardin hermopipareita. Minä tein taikinan ja muotoilin piparit, jotka siippa sitten paistoi. Leipomisesta tekee erityisen mukavaa tieto siitä, kuinka hyvältä hermopiparit maistuvat aamusadhanan jälkeen yogi-teen kanssa. Pipareita on myös mukava tarjota kaikille sadhanaan tulleille, syödä niitä yhdessä.

8. Löysin seuraavan aamun sadhanaan sopivan harjoitussarjan suhteellisen pienellä vaivalla.

9. Olin kiitollinen ja iloinen myös siitä, että tänä itsenäisyyspäivänä onnistuin välttelemään sotajuttuja aika hyvin. Presidentin itsenäisyydenpäivän vastaanotolla, jota seurasin sivusilmällä leipomisen ohessa, sota oli jollakin tavalla läsnä aina välillä, mutta onneksi ei kovin suuresti.

10. Tietenkin, totta kai. Harvoin on päiviä, etten olisi kiitollinen, onnellinen ja iloinen siitä, että siippa on minun puolisoni. Että me olemme yhdessä. Että yhteinen ystävämme aikoinaan, 18 vuotta sitten, esitteli meidät toisillemme. En vaan käsitä miten siitä muka voi olla jo niin kauan aikaa.

Koska kirjoittelen näitä jälkikäteen, unohdin eilen toivottaa teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää. Voi minua. No, toivotan sitten vain päivän myöhässä: Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Haastetta edelleen



Positiivisuus-kiitollisuus-iloisuushaasteeseen vastaaminen jatkuu. Koska en iltaisin ole postausvireessä laisinkaan, tulee tässä eilisiä kiitollisuuden ja iloisuuden aiheita sekalaisessa järjestyksessä.

1. Lumipyry! Jonka jäljiltä maassa oli uusi kerros lunta. Pitkään istuin ja ihastelin ikkunan takana tuiskuavaa lunta. Niin kaunista.

2. Tilille oli tullut palkka kolmen joogatunnin ohjaamisesta. Ilmeisesti ihan oikein laskettu.

3. Kun kävelin kaupasta kotiin ja pääsin omalle kadulle, kuului pään päältä outoa törinää. En heti saanut äänen lähdettä paikallistettua, mutta kun katuvalot alkoivat heijastua matalalla lentäneiden törisijoiden vatsoista, bongasin kuusi joutsenta. Kauniissa muodostelmassa, sulavina kuin mitkä ne läpsyttelivat eteenpäin. Suunta ei ollut etelään, vaan kohti länttä. Veikkaan, että ne olivat matkalla isommalle järvelle, jossa ei vielä räpylät jäädy kiinni. Hei hei, joutsenet. Keväällä nähdään.

4. Joulukaktus kukkii.


Toisessa joulukaktuksessa oli nuput heti kun toin sen kesän jäljiltä sisälle. Sain kastelusta pidättymällä venytettyä sen kukkimisen marraskuulle, mutta nyt kukinta on jo auttamatta ohi. Mutta tämä toinen kukkii kauniin oranssinpunaisena keittiön ikkunalla.

5. Jouluvalot
 Meillä on jonkinlaisia valoja joka ikkunassa. Yksi valosarja ei syttynyt ollenkaan, mutta onneksi valoja on silti riittävästi. Toinen valosarja vetelee viimeisiään, eli se taitaa palvella viimeistä vuottaan. Pitää mennä ostamaan lisää valoja joulun jälkeen, kun ne ovat taas alennuksessa. Mitään valoja ei meille ole taidettu ostaa normaalihinnalla. Ihanaa saada valoa tähän pimeään vuodenaikaan.

6. Minulla on maanantaina puhekeikka, ja sain pälätykseni rungon ja diat ihan hyvälle mallille. Minun pitää kirjoittaa ylös kaikki mitä aion sanoa, muuten kaikki jää sanomatta. Vielä pitää viikonloppuna hahmotella ja kirjoittaa juttu loppuun, mutta ei se ole enää iso homma.

7. Ideoimme kollegan kanssa uusia, tosi innostavia yhteistyöprojekteja. Kivaa!

8. Siippa oli illan pois kotoa. Minusta ei ole mitenkään erityisen mukavaa olla iltaa yksin kotona, jos ei se epämukavaakaan ole. Joka tapauksessa olin iloinen siipan puolesta siitä, että hän pääsi vaihtamaan maisemaa ja tapaamaan ystäväänsä.

9. Koska olin illan yksin kotona, sain luettua hyvän kirjan loppuun. Siitä seuraa se, että pääsen aloittamaan seuraavan hyvän kirjan lukemisen.

10. Siippa palasi onnellisesti kotiin joskus yöllä. Juna ei siis pudonnut raiteiltaan, eikä hänen päähänsä osunut meteoriitti. Ei sillä, en minä tällaisia skenaarioita aktiivisesti odota tai pelkää, mutta ei sitä koskaan tiedä. Me elämme kummallisia aikoja, Vesimiehen ajan alkupuolella voi sattua ihan mitä vaan. Mutta juuri tänään siipalle ei sattunut mitään, ja siitä olen kiitollinen.

torstai 5. joulukuuta 2013

Kiitosta vaan


Rouva K haastoi minut positiivisuusmeemiin kirjaamaan ylös asioita, joista olen iloinen tai kiitollinen. Kymmenen asiaa kolmen päivän ajan. Kaakunpala, sanois amerikkalainen; ei pitäisi olla vaikeaa. Aloitan eilisestä.

1. Olin tilannut itse itseltäni herätyksen kello 4.55. Ja juuri nuo numerot loistivat kelloradiossa kun avasin silmäni. Joka aamu jaksan hämmästellä ja iloita tätä herätyskellotonta herätyssysteemiä ja sen tarkkuutta.

2. Herättyäni, puettuani ja käytyäni vessassa kiipesin yläkertaan tekemään joogaharjoitukseni. Päätän harjoituksen aina pieneen rukoukseen, johon sisältyy pieni pyyntö universumille. Sen lisäksi rukoukseen liittyy paljon, paljon kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä minulla elämässäni on, ja myös siitä, mitä elämässäni ei ole. Siihen pieneen hetkeen tiivistyy yllin kyllin iloa ja kiitollisuutta, vaikka toki ne ovat mukana pitkin päivää. Äh, kuulostaapa ällöttävältä. Ehkä se on positiivisuusmeemin tarkoituskin, kuulostaa ällön… positiiviselta. Voisiko olla?

3. Olen tänä syksynä opiskellut pedagogiikkaa, ja minulla on opintoihin liittyvässä pienryhmässä ollut suuria vaikeuksia. On toistuvasti tuntunut siltä, että minut jyrätään, minua ei kuunnella. Tänään oli jälleen ryhmän tapaaminen ja sain sanottua yhdelle ryhmäläiselle, kun hän alkoi sanella mitä tehdään, että ”et sinä voi tätä päättää”. Sen jälkeen hän muutti tyyliään sovittelevammaksi, ja meidän kaikkien oli mukavampi työskennellä yhdessä. Olin iloinen että sain suuni auki, vaikka kovin tyylikkäästi en sanojani asetellutkaan.

4. Samaisessa ryhmässä valmistauduimme seuraavan lähitapaamisen kertaustehtävään. Tyyli on jokaisella ryhmällä vapaa, ja me päätimme tehdä pienen näytelmän. Valmistautuminen oli tosi hauskaa, ja muiden eläytymisestä rooliinsa irtosi hurjat naurut.

5. Pääsin auttamaan erästä vain kerran aiemmin tapaamaani ihmistä. Miten hyvä olo siitä tuleekaan!

6. Olen tosi, tosi kiitollinen sekä ystävistäni että tutuista, joilta voin kysyä neuvoa ja apua tilanteessa kuin tilanteessa. Eilen sain taas niin paljon apua, että huh!

7. Kun kävelin kaupasta kotiin, oli päivä jo kääntynyt pimeän puolelle, vaikka kirkas taivas vielä kajotti valoa. Pakkasta oli joitain asteita, ja lumen rippeet maassa. Koko maailma näytti ja tuntui tosi kauniilta, ja oli hyvä kävellä ja hengittää.

8. Tein ruuaksi porkkana-inkivääri-appelsiinikeittoa, ja siitä tuli hyvää.

9. Olen vähän huono ensinnäkin soittamaan puhelimella ja toiseksi hoitamaan asioita. Haaveena on oma sihteeri. Siksi olin tosi iloinen, että sain soitettua ja hoidettua joogapalkkaan liittyvän asian. Siitä tuli kaikin puolin ihan mukava puhelu, ja väärin maksettu palkka korjataan.

10. Ai niin, ja veronpalautukset tulivat tilille. Se on mukava asia näin työttömänä, kun päivärahat eivät vielä ole alkaneet juosta.

Saako huomenna sanoa samoja, vai pitääkö ilon ja kiitollisuuden lähteet olla erit joka päivä? Jos elää päiväni murmelina -elämää?

tiistai 3. joulukuuta 2013

Helpottaa



Lauantaina satoi lunta. Nyt vihdoin jo sen verran, että sitä jäi maahan melko hyvin peittävä kerros. Minä istuin pitkään ikkunan ääressä, ja vaan katselin lumisadetta. Tuntui, kuin jokainen hiutale olisi helpottanut minun oloani. Ja vasta sillä hetkellä taas tajusin, kuinka vaikea loppusyksy oli minulle ollut.

Mikäköhän siinä onkin, että aika lumen tuloon asti on niin vaikeaa. Kyllä minä tajuan sen, että energiat ylipäänsä ovat ihan erilaiset kuin muina vuodenaikoina. Mutta ei erilaisuus vielä selitä tuon ajankohdan hankaluutta minulle. Tosin en tiedä mikä sitten selittäisi.

Sunnuntaina tuli ajankohtaiseksi toinen juttu, joka helpottaa oloani. Ensimmäinen adventti, ja jouluvalojen ripustaminen. Jeee! On paljon helpompi nousta aamulla ylös, kun makuuhuoneessa loistaa edes kahden kynttelikön valo. Ja tuntuu ihan luksukselta voida kulkea kotona huoneesta toiseen ja piipahtaa keittiössä ilman, että pitää koko ajan räpsytellä kattovaloja päälle nähdäkseen eteensä.

Sellainen tunne, että taas jäin henkiin. Vaikka tuskin minä missään oikeassa hengenvaarassa olen ollut. Seuraavaksi on edessä suosikkivuodenaikani talvi. Ja eipä aikaakaan, kun alkaa taas päivä pidentyä kesää kohti.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Opekoulutus


Aikaisemman postauksen kommenttiosiossa oli puhetta kundaliinijoogaopettajakoulutuksesta, joka alkaa keväällä Tampereella. Tässä lisätietoja. Sinne vaan kaikki, joita kiinnostaa.




Sama manos löytyy myös täältä.

Itse olisin voinut mennä kundaliinijoogaopekoulutukseen jo vähän varhaisemmassa vaiheessa, jos siis käytännön asioiden puolesta olisin voinut mennä. Turhautumiseni koulutuksessa johtui pitkälti juuri siitä, että monet asiat olivat jo tuttuja. Koulutuksessa kun oli myös niitä, joille asiat eivät olleet tuttuja. Itse asiassa koulutuksessa oli yksi, joka ei ollut koskaan käynyt kundaliinijoogatunnilla ennen koulutusta. Ja tiedän, että jotkut kouluttautuvat opettajiksi vain muutaman kuukauden kundaliinijoogakokemuksen jälkeen, kun homma vie heidät niin tyystin mukanaan. Sekin on tietenkin ihan hyvä vaihtoehto. Turha miettiä liikaa, onko valmis vai ei.

Monet käyvät opettajakoulutuksen, vaikkei heillä ole mitään aietta alkaa opettaa kundaliinijoogaa. Opekoulutus onkin hyvä keino myös oman tietämyksen ja tuntemuksen syventämiseen. Vaikka kundaliinijoogaopettajia kaivataan kovasti lisää Suomeen, ei kaikkien tarvitse alkaa opettamaan. Ei heti koulutuksen jälkeen, eikä koskaan.

Blogeista puheen ollen, lukekaapa Satun blogista kuinka kauniisti hän kirjoittaa kundaliinijoogasta.