sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Sairaana sadhanassa



Viikonloppu on mennyt kuumeessa sängyn pohjalla, mutta nyt alkaa onneksi helpottaa. Lauantaina oli minun vuoroni vetää aamusadhana. Olin tosi sairas, mutta eipä oikein ollut ketään, jota olisin voinut pyytää sijaistamaan, ja jonka olisin epäillyt suostuvan. Ja vaikka sijainen olisi löytynytkin, olisi avain pitänyt jollain konstilla saada sijaiselle. Niinpä nappasin pari kuumetta alentavaa särkylääkettä ja menin itse ohjaamaan sadhanan. Kriyaksi valitsin vastustuskykyä lisäävän harjoitussarjan. Ja hyvinhän se meni, paitsi että ääni ei oikein kulkenut, mikä vaikeutti mantrojen toistamista. Japji Sahibin saimme äänitteenä peliin, ja alkumantratkin toistimme ihan vaan tavallisesti, ilman tavanomaista nuottia ja säveltä. Ne toimivat ihan yhtä hyvin niinkin.

Oli ihanaa olla sadhanassa, kaikesta huolimatta, mutta kylläpä olin väsynyt ja kipeä kun pääsin kotiin sen jälkeen.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Hallitustoimintaa



Viikonloppu on mennyt meidän kansallisen kundaliinijoogayhdistyksen parissa. Lauantaina pidimme vuosikokouksen, johon valmistautuminen oli kestänyt jo pitkään. Kokous ei ollut erityisen suosittu tapahtuma, sillä meitä oli paikalla vain kolme. Kaksi meistä oli hallituksen jäseniä, joten kolmas tarvittiin vastuuvapauden myöntämiseen, meiltä hallituslaisilta se ei olisi tainnut sujua.

Meidän kansallisen kundaliinijoogayhdistyken toiminta ja olemassaolo ei ihan kauheasti innosta ihmisiä noin yleisesti, eikä oikein edes jäseniäkään. Kovasti toivon, että siihen tulisi muutos. Joitain merkkejä on jo ilmassa, mutta vielä pitää odottaa ja työskennellä muutoksen eteen. Tehdä asioita, jotka auttavat laittamaan energiat liikkeelle.

Vieläkin olen vähän ymmälläni siitä, miten ja miksi minä ryhdyin yhdistyksen hallituksen jäseneksi. Olin päättänyt, että en ryhdy. Mutta kuka puhui minun suuni kautta, kun vastasin kysymykseen kyllä. Toisaalta, ehkä minun sitten vaan piti ryhtyä siihen hommaan. Välillä on käynyt mielessä, että yhdistys tarvitsisi eläkeläisiä hallitukseen, koska nyt kaikilla hallituslaisilla on tosi kiire kaikkien mahdollisten projektien kanssa. Mutta toisaalta, nykyajan eläkeläiset taitavat olla niin kiireisiä, ettei heistä olisi paljon apua hallitustoiminnassa.

Tänään kirjoittelin vuosikokouksen pöytäkirjan ja viimeisen version yhdistyksen säännöistä. Meillä on sääntömuutos meneillään, ja seuraavaksi ne voi lähettää Patentti- ja rekisterihallitukseen hyväksyttäväksi ja rekisteröitäväksi. Kaikkea muutakin on vireillä, joten nyt vaan pitäisi saada uusi hallitus hyvin toimimaan.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Tuulettajatyyppi



Monta vuotta sitten joogattiin kesähelteellä kerrostalon ylimmässä kerroksessa, peltikaton alla. Salin iso ikkuna oli auki, mutta ilma ei liikahtanut mihinkään. Harjoitussarja oli varsin vauhdikas, ja muistan ihmetelleeni, miten ihminen voi hikoilla jaloistaan niin, että hikinorot juoksevat pitkin sääriä. Hikinorot selässä ja kyljissä eivät niinkään ihmetyttäneet.

Nykyisin vaikuttaa siltä, että jos joogatessa alkaa tulla vähänkään lämmin, joku avaa oven tai ikkunan, tai laittaa jonkin sähköisen vekottimen päälle. Se en ole minä, sillä minä en ole tuulettajatyyppiä, enkä tykkää vedosta yhtään. Mielummin hikoilen kuin tuuletan, sillä minusta joogassa hikoilemisessa ei ole mitään ongelmaa, päinvastoin.

Pari viikkoa sitten vierailin kundaliinijoogaopettajakoulutuken sadhanassa. Ennen sadhanan alkua kanssajoogaaja avasi salin oven ulos pakkaseen tuulettaakseen tilassa yöpyneiden hengityksen pois. Ihan ymmärrettävää, mutta ei kai pakkasella tarvitse kovin kauaa tuulettaa, eihän? Kriya oli hädin tuskin päässyt siihen asti, että oma kehoni alkoi lämmetä ja vertyä, kun joku laittoi ilmapumpun päälle. Voi hyvänen aika, olisiko se nyt ollut niin vaarallista, jos olisi tullut vähän lämmin?

Ymmärrän hyvin sen, että kun tehdään hengitysharjoituksia ja muutenkin joogassa on ihan hyvä hengitellä puhdasta ja raikasta ilmaa. Mutta ihan oikeasti, ei se happi lopu, vaikka ovet ja ikkunat eivät olisi koko ajan selällään. Ilma voi tuntua tunkkaiselta hengittää, koska siinä on reilusti hengityksen vapauttamaa hiilidioksidia, mutta happi ei todellakaan ole loppumassa.

Onko tämä nyt se syy, miksi hot jooga on nyt niin suosittua? Siellä saa keho lämmetä ja hikoillakin. Tai no, kyllä käsittääkseni astangajoogassakin saa. Mutta miksei kundaliinijoogassa?