perjantai 20. kesäkuuta 2014

Unettomuutta ja taivaallista viestintää



Eilen illalla tapahtui harvinainen juttu. En saanut unta. Yleensä silmät alkavat lopsua jo ennen puoli kymmentä, kun vielä luen kirjaa, ja kun lasken kirjan käsistäni, olen saman tien umpiunessa. Mutta ei eilen. Pyörin sängyssä tunnin sen jälkeen kun olin lopettanut lukemisen. Päässä pyöri kauheasti asioita ja suunnitelmia, ja ehkä juurikin sen takia ei uni tullut. Sen tunnin pyörittyäni tartuin uudelleen kirjaan, ja luin puoleen yöhön asti. Sen jälkeen uni kyllä tuli heti.

Aamulla heräsin ihan tavanomaiseen aikaan, eli viideltä. Tein aamuharjoitukseni, ja niin kuin eilen mietin, tein ylimääräisen meditaation ihan vaan kesäpäivän tasauksen kunniaksi. Se oli taivaallisen viestinnän meditaatio, eli tämä. Ipodissa sattui olemaan mantrasta 22 minuutin versio, joten siitä löytyi helposti sopiva pituus meditaatiolle.

Yhtään ei enää väsyttänyt aamuharjoituksen jälkeen, mutta kömmin siipan viereen silti. Ja olin välittömästi unessa. Niin se minulla menee, nukahtelen tosi helposti busseihin, juniin, olohuoneen nojatuoliin. Jos on tylsää, otan torkut teatterissa tai elokuvissa, melkein missä vaan. Tällaiselle supernukkujalle on vähän kummallista sitten kun tulee se ilta, jolloin ei saa unta. Onneksi niitä ei ole montaa vuodessa.

Sanottakoon se nyt vielä, etten minä aina ole ollut tällainen joka paikkaan nukahtelija. Hyvä nukkuja olen ollut aina, mutta aiemmin nukahtaminen on vaatinut hyvän asennon, puolen tunnin houkuttelun ja kaikin puolin rauhallisen ympäristön. Joogan myötä tilanne on muuttunut ja minä simahtelen ihan mihin vaan.Yleensä.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Sadhanadeprivaatio

Olen tottunut käymään sadhanassa kerran viikossa. Se on vähän kuin kävisi jonkinlaisessa sisäisessä suihkussa. Tai löystyttämössä, joka hellittää sitä isoa kiristystä mielen sisältä, ei vaan arkipinnaa. Vaikea kuvata, mutta ehkä saatte ajatuksesta kiinni. Joka tapauksessa tulos on se, että minä olen paljon kivempi ihminen niin muille ihmisille kuin itsellenikin kun käyn säännöllisesti sadhanassa. Ja koska joudun olemaan aika paljon ja usein itseni kanssa, mielelläni pidän itseni kivana ihmisenä, sellaisena jonka kanssa viihdyn.

Viime viikonloppuna olimme Tallinnassa, enkä siksi päässyt sadhanaan lauantaiaamuna. Tänä viikonloppuna on juhannus, eikä sadhanaa järjestetä, eli nyt jää väliin jo toinen peräkkäinen viikonloppu. Tilanne ei ole vielä mitenkään huono tai hälyttävä, en ole pisteessä jossa alan riidellä itseni kanssa, mutta pitäisiköhän silti tehdä jotakin.

Huomenna on kesäpäivän seisaus, joka olisi tosi otollinen ajankohta meditoida. Ryhmämeditaatioita ei tietääkseni täältä tänä vuonna löydy – yksi olisi ollut tänä aamuna, mutta se jäi väliin. Siksi mietin, että pitäisiköhän tehdä huomenna yksin ja itsekseni jokin vähän pidempi meditaatio. Ei se tietenkään ole sama kuin sadhana tai ryhmämeditaatio ylipäänsä, mutta olisi se sentään jotakin. Jo 31 minuutin meditaatio voisi olla hyvä juttu (3 minuutinkin on!), sillä 62 minuuttia yksin voi olla vähän liikaa, kahdesta ja puolesta tunnista puhumattakaan.

Yksi mantra on kovasti pyörinyt mielessäni kesäpäivän seisaukseen liittyen, olisikohan se se. Katsotaan.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kommenteista

Ensinnäkin, kiitos kaikille jotka ovat joskus blogissa kommentin jättäneet, tai yrittäneet jättää. Tiedän että se on voinut olla hankalaa ihan teknisistäkin syistä. Kirjoitetut kommentit katoavat, kun painaa julkaise-nappia. Niin on käynyt itsellenikin, minä käytän ihan samaa kommentointitapaa kuin muutkin.

Sain henkilökohtaiselta mikrotueltani vähän apua, ja muutimme kommentointiasetuksia. Nyt kommenttien ei pitäisi kadota kuin tuhka tuuleen. Jos ongelmat kuitenkin jatkuvat, niistä voi aina infota minua, osoite on jagdev.kaur@kolumbus.fi. Teen parhaani että kommentointi onnistuisi; teidän käynneistä ja mietteistänne on aina niin mukava lukea. Jälkiä siis saa jättää, ne ilahduttavat kovasti.

Samoista syistä kirjoitan aina postaukset ensin tekstinkäsittelyohjelmalla, ja sitten siirrän tekstit tänne blogiin. Silloin harvemmin käy niin, että pitkään laatimani teksti sanoo puf ja katoaa. Toisin sanoen tekniikka nyt vaan on tällaista, yritetään silti elää sen kanssa.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Matkoilla

Matkustimme viikonlopuksi etelään, Tallinnaan asti. Siellä tutustuimme Tallinnan teletorniin sekä ulkoa että sisältä,


kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa,


Kadriorgin palatsin puutarhassa (palatsiin olemme tutustuneet jo aiemmin)


ja Kumussa, vaikka sekin on ennestään tuttu paikka.


Lisäksi nukuimme paljon ja pitkään hotellissa, jonka turhan kovasta patjasta saimme molemmat selkämme kipeiksi


ja tietenkin söimme usein ja paljon hyvää ruokaa kivoissa ravintoloissa.


Eli ei ollenkaan hullumpi viikonloppu.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Hupailua



Olen tehnyt sähköpostiini liudan kansioita, joihin olen säilönyt kaikenlaista pahan päivän varalle. Tai jos joskus tarvitsee. Tässä yhtenä päivänä klikkasin – vahingossa – auki yhden kansion, jota en ole avannut ehkä vuosiin. Olen nimennyt kansion sanalla hupi, ja siellä on parhaat sähköpostitse tulleet, erilaisia vitsejä tai muita hauskoja juttuja sisältävät viestit.

Kansion avattuani tajusin, että sellaiset sähköpostit ovat tyystin kadonneet. Tai ainakaan minä en sellaisia saa. Arvaan, että jotakin sellaista toimintaa voi olla naamakirjan puolella, mutta siitä minulla ei ole tarkempaa tietoa, koska en ole olemassa naamakirjassa.

On oikeastaan vähän sääli, ettei tuollaisia hupailuviestejä tule enää sähköpostiin. Tosin muistan minä senkin, että välillä niitä tuli vähän turhankin paljon. Kuitenkin oli ihan mukava työpäivän piristys saada kunnolliset hörönaurut ihan vaan meilejä lukemalla. Ei sen työn tekemisenkään pitäisi niin vakavaa olla, etteikö voisi revetä nauruun välillä.

Tässä teille näyte siitä, mitä hupi-kansiosta löytyi:

Testaa pärjäätkö blondille tietokilpailussa

Blondi osallistuu tietokilpailuun. Juontaja esittää seuraavat kysymykset:

1. Kuinka pitkään kesti 100 vuoden sota?

- 116 vuotta
- 99 vuotta
- 100 vuotta
- 150 vuotta

Blondi käyttää hyväkseen mahdollisuuden ohittaa kysymys.

2. Missä maassa Panama-hattu keksittiin?

- Brasiliassa
- Chilessä
- Panamassa
- Equadorissa

Blondi pyytää apua yleisöltä.

3. Missä kuussa venäläiset juhlivat lokakuun vallankumousta?

- Tammikuussa
- Syyskuussa
- Lokakuussa
- Marraskuussa

Blondi kilauttaa kaverille, toiselle blondille.

4. Mikä oli kuningas George IV nimi?

- Albert
- George
- Manuell
- Jonas

Blondi etsii vastausta tietokoneelta.

5. Mistä eläimestä saivat Kanariansaaret nimensä?

- Kanarialinnusta
- Kengurusta
- Rotasta
- Hylkeestä

Blondi putoaa kilpailusta.

PS. Jos kysymyksiä lukiessasi olet naureskellut, niin katsopas oikeat
vastaukset:

1. 100 vuoden sota kesti 116 vuotta (1337-1453)
2. Panama-hattu keksittiin Equadorissa
3. Lokakuun vallankumousta juhlitaan marraskuussa
4. Kuningas George IV oikea nimi oli Albert
5. Kanariansaaret sai nimensä hylkeistä. Canaria latinaksi tarkoittaa
"hylkeiden (=merikoirat) saari"

Siis... kuinka monta oikeaa vastausta sinä sait?



maanantai 9. kesäkuuta 2014

Ripaus luksusta

Olen jo vuosia käyttänyt Ole Hyvä -shampoota ja hoitoaineitta. Ihan hyviä tuotteita, vähän luiruja tosin. Ekologisia, pullot voi täyttää kanisterista lähimmässä Punnitse ja Säästä -kaupassa, ja kai niitä myydään muuallakin.

Viime aikoina on kuitenkin alkanut mieleen hiipiä kaipaus vähän toisenlaiseen shampooseen ja hoitoaineeseen. Ehkä se johtuu yhä pidemmiksi käyvistä hiuksista. Usein Punnitse ja Säästässä askeleet veivät Faith in Nature -tuotteiden hyllylle. Hypistelin niitä, ja mietin millaisia ne mahtaisivat olla käytössä. Kunnes eräänä päivänä otin ja ostin pullon shampoota ja toisen hoitoainetta. Niiden myötä tuli elämään kertaheitolla lisää luksusta.

Ja niin vaihdoin kotimaisen tuotteen brittiläiseen, ihan vaan ihanan tuoksun, runsaan vaahdon (joka sekin kemikalipuristien mukaan on pesun kannalta ihan turhaa) ja kauniiden pullojen takia. Mutta voi kuulkaa kyllä voi hiusten peseminen olla nautinnollista kun on turhamaisuudella hankitut tuotteet. Ja on siinä sekin, että Ole Hyvä -shampoo ja varsinkin hoitoaine hukkuivat minun pitkiin hiuksiin niin, ettei niitä enää huomannutkaan. Ja sitten tuli lisäiltyä vähän vielä, ja vähän vielä, ja pian oli ainetta hulahtanut päähän ihan kunnolla. Näitä uusia tuotteita ei tarvitse päästään etsiä, niitä riittää pienikin määrä, jonka kyllä huomaa.

Päänahka on myös lakannut kutisemasta ja hilseilemästä. Hitsi, olenko minä kaikki nämä vuodet kärsinyt päänahkani kanssa ihan turhaan, kun homma olisi korjaantunut shampoota vaihtamalla. Minä kun olen luullut, että minulla vaan on sellainen pää. Mutta nyt kun oikein asiaa ajattelen, kutina ja hilseily taisi alkaa kohta Ole Hyvä -shampooseen siirtymisen jälkeen. Nyt en uusia, entistä parempia hiustuotteitani vaihdakaan ihan heti toisiin.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Toimettomat enkelit

Tänään on ollut parempi päivä kuin eilen. Vähemmän ahdistus- ja itkukohtauksia ainakin. Sen sijaan paljon kotitöitä, puutarhatöitä, ja 15 kilometrin mäkitreenit polkupyörällä. Niin on ajatukset pitkälti pysyneet pois työ(ttömyys)tilanteesta.

Jokin aika sitten tutustuin enkelien maailmaan lukemalla ensimmäisen kirjani enkeleistä. Kesti jonkin aikaa, tähän asti, ennen kuin tuntui luontevalta kirjoittaa enkeleistä yhtään mitään. Kirjan myötä olen kuitenkin yrittänyt tutustua enkelien maailmaan, ja siihen ”omaan” enkeliini, ja loppujen lopuksi se ei ole ollut mitenkään vaikeaa. Yllättävän helppoa on tuntea jonkun läsnäolo takanani, vähän yläpuolellani. Ja niin kuin monet asiat, tunnen läsnäolon värinä, tai oikeastaan kahtena värinä, vaalean lilana ja vaaleanpunaisena.

Kirjasta jäi erityisen hyvin mieleen se ajatus, että meillä kaikilla on oma suojelusenkelimme, joka seuraa meitä elämästä toiseen. He ovat meidän ikuisia seuralaisia, jotka ovat erityisen lähellä kun olemme lapsia, mutta aikuistuttuamme he ikään kuin astuvat askeleen tai ehkä kaksikin taaksepäin. Meidän oma valintamme on, pyydämmekö enkeliltämme apua ja olemmeko hänen kanssaan tekemisissä, vai käännymmekö enkelistämme poispäin. Enkelimme on siinä joka tapauksessa. Työttömänä ja toimettomana hän voi turhautua ja olla aika traaginen enkelien maailman näkökulmasta. Siksi kysymys kuuluukin, miksi meistä jokainen ei olisi tekemisissä oman enkelinsä kanssa, joka on tietyllä tavalla riippuvainen meistä, ja joka voi auttaa monella tavalla ihan arkistakin elämäämme.

Eikä se niin vaikeaa ole. Ensimmäinen juttu voisi olla vaikka kiittää enkeliä siitä, että se on olemassa ja läsnä. Minä olen ottanut tavakseni kiittää omaa enkeliäni hiljaa mielessäni aina illalla nukkumaan mennessäni. Kiittäminen tuntuu kivalta ja hyvältä.