Loma

Vihdoin alkoi loma. Hyvät hyssykät, että olin jo sen tarpeessa. Ensimmäinen lomapäivä oli ihan suunnitellusti perjantai, jolloin matkustin Helsinkiin, ja kävin Kuldipin alignment-hoidossa nopsaan. Se ei kestänyt kuin vajaat 30 minuuttia, mutta käänsi pään ja varmaan kaiken muunkin ihan eri asentoon. Stressinpurkuasentoon. Kävin myös vaatekaupassa, mutta en löytänyt mitään kivaa, värit oli taas vääriä. Pitää odotella, kun ne vaihtuvat. Sitten matkustin Vantaalle tapaamaan pariskuntaa, johon olen tutustunut gurudwarassa. Heille on tullut kaikkien koronarajoitusten aikaan vauva, jota kävin ihastelemassa. Hän oli tosi suloinen ja hyvin käyttäytyvä olento – toivottavasti tapaamme pian uudelleen.

Muuten, hauska yksityiskohta oli se, että heidän kätilönsä oli kundaliinijoogan harjoittaja, joka tiesi mistä oli kysymys, kun tapasi sikhipariskunnan. Ei tarvinnut selitellä miehen pitkää partaa ja turbaania.

Lauantai oli sadepäivä ja totaalisen pysähtymisen päivä. Nukuin aamulla pitkään, ja sitten vielä parit päiväunet. Seuraavana yönä taas 9 tuntia unta ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Enkä minä mielestäni ollut edes väsynyt, sillä etätöihin siirryttäessä onnistuin nukkumaan paljon päiväunia ja siihen mennessä kertyneen väsymyksen pois. Ehkä tämä oli nyt jotain eri tason väsymystä.

Ihan pelkästään kaukaisuuteen tässä ei voi ryhtyä tuijottelemaan, sillä huomenna lähdemme oman joogaopettajani kanssa Joogaopistolle opettamaan muutaman päivän kundaliinijoogakurssia. Se nyt sitten viimeistään irrottaa ajatukset työasioista. Itse asiassa työasioiden suhteen on sellainen tilanne, että mielessä pyörii pari uutta, ihan mahtavaa ideaa, joita olisi mukava päästä toteuttamaan. Mutta samaan aikaan tiedän ja tunnistan olevani loman tarpeessa, eli ei mitään tehtävissä niiden ideoiden suhteen tässä vaiheessa. Ja silti mieli yrittää koko ajan vähän jekuttaa ja kysellä, että eikö edes mitään pientä, valmistelevaan touhua. Ihan vähän. Ei, se ei nyt vaan käy eikä onnistu.

Toivottavasti kurssista tulee oikein kiva kaikille. Ryhmä on vähän normaalia pienempi, 18 plus me. Ohjelma on hyvin valmisteltu, mutta samalla on ääneen todettu, että pidetään se väljänä ja avoimena kaikille lennosta tehtäville muutoksille. Olisi kiva, jos ryhmä esittäisi jotakin toiveita tai kysymyksiä tai mitä vaan.

Pitäisi ryhtyä pakkaamaan. Mutta toisaalta, ehtiihän sen huomennakin.

Uni

Näin viime yönä unta, että olin lukioaikaisen ystäväni kanssa kuntosalilla. Hän on kampaaja, siis ihan oikeassa elämässä. Sali oli joogasalin alakerrassa, kuinkas muuten. Pukuhuoneessa huomasin, että joku oli leikannut hiuksiani, enää latvat eivät olleet villisti eripituiset, vaan selvästi saksittu saman mittaisiksi. Kun päivittelin asiaa ystävälleni, hän kertoi leikanneensa ne, kun olin nukkunut. Kiukutti. Päätin, etten tapaile häntä enää ikinä. Ja mietin, miten kauan kestää ennen kuin hiukset kasvavat takaisin villiin kuosiinsa.

Premkan kirja

Blogi on ollut jumissa, odottanut postausta Premkan eli Pamela Saharah Dysonin kirjasta ”White bird in a golden cage. My life with Yogi Bhajan”. Luin sen jo jokin aika sitten, mutta olen halunnut rauhassa miettiä mitä siitä sanoisin. Ei siksi, että kirja olisi jotenkin muuttanut suhtautumistani asioihin. Pikemminkin sen takia, että monet ihmiset näyttävät nyt jotenkin toistavan sellaista käsitystä, että asioihin voi ottaa vain tietyn kannan. Eräs kokenut kundaliinijoogaopettaja totesi, että kundaliinijoogayhteisö on nyt jakaantunut kahtia: on niitä, jotka ovat pöyristyineitä Yogi Bhajanin tekemisistä ja haluavat ehdottomasti sanoutua niistä irti; ja sitten on niitä, jotka kieltävät, että mitään on tapahtunut. Näiden lisäksi ei näytä olevan mitään muuta tapaa suhtautua. Minä en kuitenkaan tunne kuuluvani näistä kahdesta leiristä kumpaankaan.

Mutta kirjasta. Se on ihan älyttömän hyvä, varsinainen pageturner, niin kuin englanniksi sanotaan. Suomeksi ehkä, että sitä ei meinannut malttaa laskea käsistään. Loppua kohti se alkoi vähän toistaa itseään, mutta noin muuten kyseessä on kyllä hyvin kirjoitettu ja kiinnostava kirja. Yogi Bhajan esitetään siinä aikamoisena pahiksena, joka manipuloi ihmisiä ja käyttää heitä hyväkseen monella eri tasolla. Koko alkuaikojen kundaliinijoogayhteisö esitetään lähinnä kulttina, jonka parista on vaikea päästä pois, kun sinne on kerran asettunut. Lukijan sympatiat ovat koko ajan kirjan kirjoittajan puolella, ja helpotus on suuri, kun hän lopulta onnistuu jättämään yhteisön ja murtautumaan irti Yogi Bhajanin vaikutuspiiristä.

Kirjan ensimmäisiltä sivuilta lähtien lukijalle tehdään selväksi, että kirjoittajalla oli seksisuhde Yogi Bhajanin kanssa. Kirjan ilmestymisen jälkeen niitä on tullut esiin enemmänkin, eivätkä kaikki – tai ehkä yksikään – ole erityisen kaunista kerrottavaa. En ole niitä erityisesti etsinyt tai lukenut, mutta joitakin on osunut silmiini. Tunnen suurta sympatiaa näitä henkilöitä kohtaan, olen pahoillani heidän puolestaan ja surullinen siitä, että heidän on pitänyt kaikki se kokea. Yogi Bahajan toimi yksiselitteisen väärin, eivätkä hänen tekonsa kaipaa minkäänlaista puolustelemista. Kaikesta huolimatta Yogi Bhajan on edelleen joogaopettajani. Hänellä on meille monille paljon opetettavaa, niin uskon. Kuitenkaan kaikkia hänen tekemisiään ei tarvitse matkia, ei edes hyväksyä.

Viime päivinä miettinyt paljon myös sitä, että moni meistä ajattelee jumalan toimivan meidän ihmisten kautta – me teemme jumalan tekoja. On kuitenkin kauhean vaikea ajatella, että ne teot, jotka me ymmärrämme pahoiksi tai huonoiksi tai vääriksi, olisivat jumalan tekoja meidän kauttamme. Jostain syystä ajattelemme usein niin, että vain hyvät ja kauniit asiat ovat jumalasta, pahat ja huonot ihmisestä itsestään. Mutta meneekö se kuitenkaan niin? Onko kuitenkin kaikki, loppujen lopuksi, jumalasta?

Kotona olemisesta

Kun tämä koronaviruksen aiheuttama poikkeusaika iski päälle ja piti jäädä kotiin, oli se aluksi outoa. Piti opetella uusi asento ja rytmi työn tekemiselle, ja itse asiassa vähän kaikelle tekemiselle. Äkkiä sen oppi. Nyt viihdyn luvattoman hyvin, ja ehkä jopa salaa toivon, että tämä aika jatkuisi vielä.

Ymmärrän ihan kauhean hyvin, että joitakin ihmisiä ahdistaa ja pelottaa ja kaikkea muuta. Vaikeaa on varmasti monilla niistä, jotka asuvat yksin. En osaa edes kuvitella. Toisilla on varmasti tylsää, sillä onhan tämä tätä melko lailla samaa päivästä toiseen. Minusta juuri se on ihanaa, nyt ainakin tuntuu siltä.

Viihdyn oikein hyvin ihmisten seurassa, ja sosiaaliset kontaktit ovat elämän suola. Nyt kuitenkin huomaan, että voin hyvin elää ilmankin – varsinkin kun siippa on kanssani ja muut kontaktit voi hoitaa eri välineillä. Nautin ihmisistä, mutta väsyn heidän seurassaan. Sosiaalisuus vaatii pientä pinnistelyä, jos se kyllä antaakin energiaa. Nyt ei tarvitse pinnistellä. Elämä ja oleminen on tasaista ja helppoa. Niin helppoa, että tähän olemiseen voisi myös helposti tottua.

Toki mieli voi vielä muuttua, jos tätä jatkuu kauan. Katsotaan. Pysykää terveinä ja pitäkää lippu korkealla.