maanantai 3. syyskuuta 2012

Peruskauraa

Johtuikohan oman selkäni jäykkyydestä vai mistä, mutta valitsin eiliselle joogatunnille harjoituksen nimeltä Basic Energy Set.Se on nimensä mukaan todellinen perussarja, joka sisältää useita kundaliinijoogan ihan perusasanoita. Perusasioihin on hyvä aina aika ajoin palata. Kyseisessä sarjassa vaan on liikkeiden kestot annettu toistojen määrinä, ei minuutteina. No minä tein niin kuin opettajakoulutuksessa neuvottiin, ja kellotin omat toistoni kun aamutuimaan tein omana harjoituksenani saman sarjan. Näin sain määrien sijaan minuutteja.

Koska sarja on niin rauhallinen ja sisältää paljon pysähtymisiä asanoiden välillä, teetin lämmittelyliikkeiksi sitten vähän raskaampia asanoita. Vaikkei nekään erityisen raskaita olleet, eikä niitä ollut montaa. Sen verran kuitenkin, että viimeistään viimeisissä sammakoissa veri lähti kiertämään, ja taisipa joku vähän hengästyäkin.

Jotenkin juuri sunnuntaihin tuntui sopivan rauhallinen, kiireetön harjoitus. Sunnuntait ovat sellaisia päiviä.

Ei kommentteja: