perjantai 26. heinäkuuta 2013

Loma alkoi



Olin tänään iltapäivällä muutaman tunnin päivätöissä, mutta eipä minun hommista oikein enää mitään tullut. Samassa kerroksessa, yhden lasioven takana on menossa remontti, joka piti tänään aikamoista meteliä. Ja muutenkin, en vaan jaksa keskittyä. Kun aikaa menee enemmän pasianssin pelaamiseen koneella kuin tehokkaaseen työskentelyyn, voi yhtä hyvin lähteä pois.

Illalla pidin jälleen joogatunnin. Oli mukavaa, mutta ei mitään erityisiä tapahtumia, ajatuksia tai tuntemuksia joista voisin raportoida täällä blogissa. Tavallista kivaa. Tunnin jälkeen alkoi loma. Huomenna aamulla vedän sadhanan, mutta koska se ei ole palkallista työtä vaan vapaaehtoista harrastustoimintaa, olen nyt virallisesti lomalla. Toivon että pystyn lomailemaan ainakin kaksi viikkoa, mutta katsotaan nyt. Viikon olen lomalla ihan joka tapauksessa.

Mitäs lomalla oikein olikaan tapana tehdä? Pyöräillä? Joogata? Tonkia pihaa ja levittää siipan tänään hakema multakuorma? Eikun ei, nyt muistankin, lomalla ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Niinhän se olikin.

3 kommenttia:

Sat Miter kirjoitti...

Äitini haluaa aina lomalla ikävystyä. Hän sanoo, että se on ylellisyyttä, kun oikein tuntee ajan kuluvan hitaasti. Mukavaa lomaa Jagdev!

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa lomaa minunkin puolestani Jagdev! Oppisinpa minäkin tuon lomailun jalon taidon vielä joskus;)
T. Uusavuton (vihdoin muuten hoksasin että nimimerkistäsi pääsee sinun blogiisi:))!

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kiitos kiitos!

Olen Loomiksen äidin kanssa samaa mieltä, ikävystyminen on ylellisyyttä. Tosin ikävystyminen on helpompaa muualla kuin omassa kotona, sillä ainakin minulla on kotona noin 200 keskeneräistä projektia. No, ehkä vähän liioiteltu luku, mutta ymmärrätte pointin. Enkä minä edes ole ihminen, jolta jää hommat helposti kesken :)

Ja sitten loma on kestänyt tarpeeksi kauan, kun huomaa että mieli alkaa kaivata niitä älyllisiä virikkeitä, joita päivätyöni tarjoaa. Tällä hetkellä mieli lähinnä hylkii ajattelua vaativia tehtäviä.