sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Joogamatkailua



Kävin vähän kokeilemassa Helsingin kundaliinijoogatarjontaa. Jos asuisin pääkaupunkiseudulla, kävisin luultavasti useamminkin Kundaliini Joogakoulun tunneilla ja kursseillakin.

Jos en olisi etukäteen kuullut, että paikka sijaitsee kampaamossa, olisin luultavasti kävellyt ohi. Mutta toden totta, siellä me vaan joogasimme, kampaamon alakerrassa. Tila oli aika pitkulainen, eikä mitenkään iso, mutta tosi kiva. Se sopi ihan tosi hyvin joogaan, ei mitään ongelmaa. Meitä oli tunnilla kahdeksan joogaajaa, eikä sinne olisi kovin montaa enää mahtunutkaan. Semminkin kun teimme sarjan, jossa leviteltiin käsiä kehon sivuille moneen otteeseen, ja potkittiin jaloilla etuviistoon.

Kyseessä oli melko fyysinen sarja, ja kyllä siinä ehti hiki tulla. Kun ohjaaja tunnin aluksi kertoi, että nyt touhutaan ihan tosissaan, oli sellainen olo että voi blaah. Mutta hauskaahan se oli, kun vaan keskittyi yhden asian tekemiseen kerrallaan, niin ei se hyppiminen, pomppiminen ja viuhtominen haitannut, päinvastoin. Mukava oli pitkästä aikaa käyttää kehoaan oikein kunnolla. Ja olin vähän yllättynytkin siitä, kuinka hyvin jaksoin. Paitsi hyppiminen kyllä otti voimille, eikä hengitys tahtonut ollenkaan tasaantua sen jälkeen, koska mitään taukoa ei sarjassa ollut vaan se jatkui heti eteenpäin.

Tunnin jälkeen olo oli mitä parhain. Ja mietin kuumeisesti, koska pääsisin seuraavan kerran samaan paikkaan tunnille. Älyttömän kivaa, taas kerran.

2 kommenttia:

Sat Miter kirjoitti...

Se on kumma juttu, vaikka ihan sitä samaa joogaa tunneilla välitetään, opettajasta riippumatta, joihinkin paikkoihin vain leimautuu (paremman sanan puutteessa!), ja tunneista pitää varauksetta. On minulle kyllä niinkin käynyt, että jostain syystä en ole pitänyt opettajan ensimmäisestä tunnista, mutta toisen jälkeen on ollut ihan toinen tunne. Niin, jos totta puhutaan, en kyllä ole huonon kundaliinijoogaopen tunnilla ollutkaan.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Samaa joogaa se tosiaan on, mutta joidenkin ohjaus, harjoitusten valinnat, rytmi ja puhetapa sopivat paremmin yhteen omien mieltymysten kanssa kuin toisten. Ei sille mitään voi. Ja jos on mistä valita, silloin ihminen luultavasti valitsee, jollakin perusteella.

Ikäväksi juttu menee vain silloin, jos joku ei halua käydä kuin yhden ja ainoan ohjaajan tunneilla. Jos ei voi mennä kuin sen "oman" ohjaajan tunneille. Silloinhan jooga loppuu, jos juuri se opettaja joutuu luopumaan tunneistaan.