perjantai 9. lokakuuta 2015

Totuudentorvi vai muuten vaan torvi



Tietoinen kommunikointi on ollut teema vapun tason 2 opettajakoulutuksen moduulista asti. Tai no, itse asiassa tosi paljon kauemmin. Tuntuu, että olen opetellut ja opiskellut kommunikointia ja etenkin tietoista sellaista ainakin viimeiset 30 vuotta. Noin varovasti arvioiden.

Kysymys on nyt tämä: jos tietää jotakin, mitä jonkun toisenkin olisi hyvä tietää, mutta jonka kuuleminen todennäköisesti satuttaa häntä tai ei ainakaan tunnu erityisen mukavalta, pitääkö se kertoa. Tai onko se oikein ja hyvä kertoa. Tämä on ihan periaatteellinen kysymys, jota mietin paljon, mutta se on myöskin käytännöllinen kysymys, jonka edessä huomaan olevani toistuvasti. Siis jos jonkun elämässä jokin menee reippaasti poskelleen, ja minä luulen tietäväni miten poskelleen menevän asian voisi muuttaa, mutta sen kertominen tuntuu kuulijasta ikävältä, kerronko. Otanko puheeksi? Onko se minun tehtäväni? Olenko minä universumin välikappale kohti muutosta, vai vetäydynkö sivuun ja annan universumin hoidella homman muulla tavalla? Kuvittelen, että voin auttaa toista, mutta toisaalta, kukaan ei rakasta totuudentorvea. Olenko torvi, joka ei kerro, vai ikävä totuudentorvi. Itse asiassa kumpikaan torveilu ei houkuttele.

Tämä kysymys mietityttää ilmeisesti öisinkin, sillä näin unta, jossa kundaliinijoogaopettajakollegani puoliso valehteli, huijasi ja vietti huonoa elämää opettajakollegani selän takana. Minä näin sen, mutta kollega ei. Unessa kysymys oli sama: kerronko kollegalle, vai annanko hänen jatkaa valheeseen perustuvaa mutta onnellista elämäänsä puolisonsa kanssa. Unessa asia ei ratkennut.

2 kommenttia:

sorvatar kirjoitti...

Huh, miten vaikea kysymys. Unessakin tosiaan käyt läpi asiaa.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kysymys on vaikea, eikä siihen taida olla yksiselitteistä vastausta. Ainakaan minä en ole keksinyt.