tiistai 15. joulukuuta 2015

Opettajakoulutus kolmessa viikossa



Tätä en tiennyt, mutta huomasin, että kundaliinijoogaopettajakoulutuksen voi saada niinkin nopeasti kuin kolmessa viikossa. Ja vieläpä ranskalaisessa linnassa, Chateau Anandissa. Seuraava koulutus on ensi heinäkuussa, eli kesälomansa voisi käyttää näppärästi tähän.

Jos minä olisin menossa nyt opettajakoulutukseen, tämä olisi hyvin varteenotettava vaihtoehto. Tai vaihtoehto, johon todennäköisesti kallistuisin. Olen luullut, että näitä nopeita intensiivikoulutuksia järjestetään vain Españolassa, USA:ssa, mutta olen näköjään seurannut Euroopan asioita turhan huonosti.

Sattuneesta syystä olen sen sijaan lukenut viime aikoina Suomen Joogaliiton joogaopettajakoulutuksesta, joka kestää kuusi vuotta. Siis kuusi vuotta! Vaikka hitaus voikin olla hyve näinä pika-aikoina, tuntuu kuuden vuoden joogaopettajakoulutus sellaiselta hitauden ylistyseltä, ettei siihen riittäisi ainakaan minun kärsivällisyyteni. Tai riittäisi kyllä, jos sen vaan aloittaisi, ja eläisi läpi vuosi kerrallaan. Onneksi ei tarvitse.

Ei kommentteja: