torstai 1. joulukuuta 2016

Eteentaivutus



Blogger on vähän parannellut tarjontaansa tuolla konehuoneen puolella. Tarkoittaa, että asiat joita olen tottunut käyttämään, on poistettu. Sen verran tökkii tämä parannus, ettei ole juuri huvittanut postata.

Mutta tässä tulee.

Semmoista on ollut viime aikoina liikkeellä, että vasen olkapää ja hartiaseutu on kiukutellut ja särkenyt. Olen liikutellut kättä ja venytellyt hartiaa, mutta oikein millään en ole löytänyt juuri sopivaa liikettä tai asentoa. Lopulta se löytyi kuin sattumalta. Kaiken kiemurtelun ja vääntelehtimisen jälkeen se olikin mitä yksinkertaisin liike: eteentaivutus seisoma-asennossa. Siis hyvä seisoma-asento, ja siitä sormet ja päälaki kohti lattiaa. Voiko yksinkertaisempaa olla? Ja juuri se asento osuu olkapäähän ja lapaluiden väliin ja lapaluiden välistä kohti kainaloa kulkevaan linjaan juuri sopivalla tavalla.

Nyt vaan ihmettelen, että miten tämä taivutus on jäänyt niin vähälle viime aikoina. Olen enempi keskittynyt istuma-asennossa tehtäviin eteentaivutuksiin, jotka ovat tosi hyviä, tietenkin, nekin. Mutta erilaisia. Täytyy siis muistaa vaihdella eri eteentaivutuksia niin, että kaikki tai ainakin useimmat variaatiot pysyvät osana harjoitusta.

Tällaista tällä kertaa.

Ei kommentteja: