torstai 27. huhtikuuta 2017

Joogavaatteita



Nyt on taas se aika vuodesta, kun kaupoista saa kohtuullisen vaivattomasti valkoisia vaatteita. Niinpä meilläkin on viime viikkoina aamusadhanassa vaihdettu vinkkejä siitä, mistä löytyy mitäkin ja mihin hintaan. Valkoiset housut ovat kesto-ongelma, vaikka kyllä niitäkin välillä löytyy. Ja silloin kun löytyy, pitää ostaa useammat. Minut on hetkeksi aikaa pelastanut kahdet salwarit, jotka tulivat mukaani Intiasta. 

Nyt on universumilta tilauksessa valkoinen neuletakki tai vaikka kaksi. Kolme taitaa olla ennestään, mutta yksi on kietaisutakki ja siksi vähän hankala jokapäiväiseen käyttöön, toinen on paksu ja lämmin eli vain pakkaskeleille, ja kolmas onkin sitten talvisin käytössä koko ajan. Se hädin tuskin ehtii pesuun välillä.

Me asutaan vanhassa talossa, jossa ei ole liiemmin vaatekomeroita. Joitakin irtokaappeja on, mutta ei niihin kauheasti kaikkea mahdu. Ja valkoiset joogavaatteet ovat yleensä joko tulossa pesusta tai menossa päälle, joten käytännöllisimmäksi säilytystavaksi on osoittautunut tämä:


Ei kommentteja: