sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Saamattomuutta



Etukäteen oli mielessä, että pääsiäisenä voisi tehdä pihatöitä tai vaikka pyöräillä, jos on hyvä ilma. Ei ole tehty kumpaakaan. Liian paljon (uutta) lunta pihamaalla, eikä pyöräily hyytävässä pohjatuulessa houkuta. Lähinnä ollaan siis oleiltu sisällä tekemättä mitään. Sellaistakin aikaa pitää olla, se on tärkeää, mutta silti on aika huono omatunto tästä matalan tuottavuuden ja olemattoman aikaansaapuuden oleilusta.

Vaikka jos totta puhutaan, on tähän oleskeluun sekoittunut tavoitteellistakin toimintaa. Yksi on ollut lehtien lukeminen. Olen erään nimeltä mainitsemattoman, alun perin eläkeläisille suunnatun kuvalehden kestotilaaja. Viime aikoina numerot vaan ovat jääneet lukematta, kun on ollut mukamas kiireellisempääkin tekemistä. Aika on näköjään loppunut viime vuoden joulukuussa. Luetut numerot vien äidilleni joka odottaa lisää lukemista jo kiihkeästi. Huomenna tulee. Huomenna loppuu tämä saamattomuus, joten kaikki ilo irti tästä päivästä.

Ei kommentteja: