Yin-joogaa

Eilen pääsimme kokeilemaan yin-joogaa saman opettajan johdolla, joka antoi meille aiemmin maistiaiset myös hormonijoogasta. Itse yin-jooga vaikutti oikein mukavalta ja nautinnolliselta. Pitkiä, staattisia asanoita, jotka eivät nyt niin kauhean pitkiä kundaliinijoogan harjoittajalle olleet. Pisimmät taisivat lähennellä viittä minuuttia, joten jos on tottunut viivähtämään asanassa vain muutaman hengityksen ajan, ne varmasti tuntuivat pitkiltä. Kovin montaa erilaista asanaa yhteen puolentoista tunnin tuntiin ei edes mahtunut, sillä lopuksi vielä rentouduimme kunnolla.

Yin-jooga siis oli kokeilemisen arvoista ja kaikin puolin mukavaa, mutta sali jossa joogasimme, ei oikein soveltunut siihen tarkoitukseen. Suurin ongelma, niin kuin useimmissa saleissa on, oli liian voimakas ilmastointi. Lisäksi joogaopettaja oli varmasti aivan pätevä, mutta ei oikein minun makuuni. Miksi joogatunti pitää aloittaa tervehtimällä hindiksi, miksi suomi ei käy? En ymmärrä. Lisäksi hän puhui paljon siitä, mitä ihmiset tekevät ”väärin” omassa elämässään ja miten joogan avulla kaiken voi korjata. No, me kaikki paikalla olleet olemme kokeneita joogaajia, joten ei meitä tarvinnut käännyttää. Sen sijaan hän olisi voinut ohjatessaan keskittyä enemmän ja huolellisemmin ohjaamaan sanallisesti kutakin asanaa, sillä ainakin minulla oli epävarma olo siitä, mitä hän kulloinkin tarkoitti ja mitä oikein piti tehdä. Joogasimme lähes pimeässä salissa, jossa ei voinut katsoa mallia vieruskaverista, eikä opettaja itsekään näyttänyt asanoita. Tai näytti joitakin, mutta häntä oli salin perältä mahdoton nähdä.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli kuitenkin sellainen, että voisin hyvin kuvitella kokeilevani yin-joogaa toisenkin kerran, mutta jossain muualla ja jonkun toisen ohjauksessa. Miten ne sisäreidet kiristyvätkin aina niin tiukoiksi?