tiistai 26. maaliskuuta 2019

Onnellisuudesta ja itsekkyydestä


Sosiaalinen media, tai ainakin minun sosiaalinen media on pullollaan tämän kaltaisia meemejä:

Osa näistä on ihan kivoja, jotkut jopa ajatuksia herättäviä. Mutta osa on juuri tuon yllä olevan kaltaisia, eli niissä ei ihan ole kaikki kohdallaan. Itse asiassa juuri tuon lähetti minulle nuori mies Intiasta. Hän kysyi minun mielipidettäni siitä. Hänestä se vaikutti itsekkäältä neuvolta, ja sitähän se onkin, olen hänen kanssaan samaa mieltä. Hän kysyi, mielestäni erittäinkin oivaltavasti, että mitä jos joku löytää onnellisuutensa toisten ihmisten suruista ja onnettomuuksista. Sellaisiakin ihmisiä on.

Ymmärrän kyllä mitä tällä meemillä ajetaan takaa, mutta se vaan ei ole loppuun asti mietitty. Se on kirjoitettu länsimaisesta individualismista käsin. Siitä, jossa kaiken keskipiste on minun oma napani, eikä muista tarvitse välittää, varsinkaan jos he ovat eri mieltä minun kanssani. Mutta ei se niin mene, me emme elä tyhjiössä vaan tiiviissä yhteydessä kaikkien toisten kanssa.

Tällaiset yksilöllisyydestä käsin kirjoitetut meemit ovat alkaneet toden teolla ärsyttää. Aivan niin kuin intialainen keskustelukumppanini totesi, nämä sanat eivät ole yleispäteviä, luonnonlain kaltaisia totuuksia, vaan hyvin aika- ja paikkasidonnaisia ajatelmia. Jostain syystä tämäkin on sitten liitetty buddhalaisuuteen, en tiedä miksi. Olen vakuuttunut siitä, että jokaisesta uskonnosta löytyy ilman suurtakaan etsimistyötä sellaisia todellisia elämänohjeita, joita voi soveltaa missä ja milloin vain, joiden tutkiminen sisimmässä ohjaa pois itsekkyydestä, kohti toisia ihmisiä. Enkä nyt tarkoita mitään Vanhan Testamentin käytännön elämänohjeita, jotka toden totta ovat vähän vanhentuneet heti 2000 vuodessa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on asia, jonka kanssa olen taistellut ikäni: missä menee se raja, jossa voi vielä yhteisen kivan nimissä yrittää sopeutua ja mennä mutkalle - ja minkä jälkeen ei?

Kokemuspohjainen fakta: on ihan sama, miten mutkalle, solmuun ja ylösalaisin itseäni ripustan muita miellyttääkseni, löytyy AINA muutama, joille sekään ei ole tarpeeksi eikä edes sinnepäinkään. Ei ole olemassa sitä tilaa, missä voisi miellyttää kaikkia tai edes suurinta osaa. Tämän takia olen keskittynyt olemaan enemmän oma itseni (toki käytössäännöt ja muiden huomiointi järjen rajoissa muistaen) ja vähemmän miellyttämään yhtään ketään muuta (ellen itse valitse miellyttää, syystä tai toisesta).

Tuloksena on huomattavasti rauhallisempi elämä, olo ja mielentila - ja ympärillä rauhallisempaa ja vähemmän valitusta ja vaatimuksia.

Olen ollut suorastaan sairas yrittäessäni miellyttää ja saada hyväksyntää ympäriltä, ja tämän takia pidän tätäkin elämänohjetta erinomaisena. Toki sen voi tulkita juuri sillä negatiivisella "itsekkyys"-tavalla, mutta jospa tulkitsee toisin, niin näkee sen viisauden? T. Minttu