maanantai 4. maaliskuuta 2019

Yksityistunteja ja muita


Joogaa on kyllä ollut kiva taas ohjata. Tunteja on ollut vähän enemmän kuin olin etukäteen ajatellut, mutta se on johtunut siitä, että olen myös tuurannut toisia kundaliinijoogaopettajia. Tällä viikolla tunteja ei sitten olekaan yhtään, ja tässä kuussa ylipäätään vähän.

Joogaajia tunneilla voisi olla enemmän, tilaa olisi. Ei sillä, pienenkin ryhmän ohjaaminen on hauskaa ja monella tavalla palkitsevaa. Mutta se on myös erilaista kuin isomman ryhmän ohjaaminen. Molemmissa on puolensa. Pari kertaa on käynyt myös niin, että tunnille on tullut vain yksi ihminen, joka on sitten saanut yksityistunnin. Ei hullumpaa sekään, jos vaan asiakas ei häiriinny siitä, että olemme kaksin.

Eilen kävi kuitenkin niin, että tunnille oli ilmoittautunut vain yksi ihminen, mutta hän ei sitten tullutkaan. Se oli vähän turhauttavaa. Tulipahan kuitenkin tehtyä tunnin kävelylenkki joogakoululle, puoli tuntia sinne ja saman verran takaisin kotiin.

Tässä kaupungissa on kyllä niin paljon joogaa tarjolla eri paikoissa, että valinnanvaraa on. Tilanteet kuitenkin saattavat muuttua yllättäen, katsotaan kuinka käy ja mitä seuraavasti tapahtuu.

Ei kommentteja: