Kotona olemisesta

Kun tämä koronaviruksen aiheuttama poikkeusaika iski päälle ja piti jäädä kotiin, oli se aluksi outoa. Piti opetella uusi asento ja rytmi työn tekemiselle, ja itse asiassa vähän kaikelle tekemiselle. Äkkiä sen oppi. Nyt viihdyn luvattoman hyvin, ja ehkä jopa salaa toivon, että tämä aika jatkuisi vielä.

Ymmärrän ihan kauhean hyvin, että joitakin ihmisiä ahdistaa ja pelottaa ja kaikkea muuta. Vaikeaa on varmasti monilla niistä, jotka asuvat yksin. En osaa edes kuvitella. Toisilla on varmasti tylsää, sillä onhan tämä tätä melko lailla samaa päivästä toiseen. Minusta juuri se on ihanaa, nyt ainakin tuntuu siltä.

Viihdyn oikein hyvin ihmisten seurassa, ja sosiaaliset kontaktit ovat elämän suola. Nyt kuitenkin huomaan, että voin hyvin elää ilmankin – varsinkin kun siippa on kanssani ja muut kontaktit voi hoitaa eri välineillä. Nautin ihmisistä, mutta väsyn heidän seurassaan. Sosiaalisuus vaatii pientä pinnistelyä, jos se kyllä antaakin energiaa. Nyt ei tarvitse pinnistellä. Elämä ja oleminen on tasaista ja helppoa. Niin helppoa, että tähän olemiseen voisi myös helposti tottua.

Toki mieli voi vielä muuttua, jos tätä jatkuu kauan. Katsotaan. Pysykää terveinä ja pitäkää lippu korkealla.

Ruokaohjeet jakoon: mustapapukeitto

Tänään sadhanan ja aamiaisen jälkeen sain jonkin puuskan, ja aloin pyyhkiä väliovia puhtaaksi. Jo jonkin aikaa olen katsellut, että ovat lähmäisiä, ja tänään viimein tartuin rättiin. Ei olisi kannattanut. Siinä kumarrellessa ja huitoessa meni selästä jokin lihas jumiin, eikä se ole antautunut koko päivänä. Ei se varsinaisesti kipeä ole, mutta ärsyttävä. Ei siis kannata tuollainen yhtäkkinen ahkeruus ja intoilu, en voi suositella.

Puhelimeen tuli sellainen kiertokirjeviesti, jonka ideana on nyt korona-aikaan laittaa ruokaohjeet jakoon. Periaatteessa ihan hyvä idea, mutta kun ei. Ei jaksa kiertokirjeitä. Tehdäänpä nyt niin, että mä kirjoitan tänne sen ohjeen, jonka olisin lähettänyt listan ensimmäiselle, jos olisin lähtenyt kiertokirjeeseen mukaan:

Mustapapukeitto

Perunoita

Sipuli (kelta- tai kevätsipulia, purjokin käy, mitä nyt sattuu olemaan)

1-2 Kasvisliemikuutiota

Vihreä paprika (muutkin värit käy, jos ei ole vihreää)

Tuoretta chiliä, jos on

Puolikas lime (tämä on pakollinen, ei voi jättää pois tai korvata!)

Tölkki kypsiä mustapapuja

Kuullota sipuli kevyesti gheessä tai öljyssä kattilan pohjalla. Lisää kuutioidut perunat ja vettä sen verran, että peittyvät. Lisää kasvisliemikuutiot ja chili, anna kiehua. Hetken kuluttua lisää kuutioitu paprika.

Kun perunat ja paprikat ovat kypsiä, mausta oman maun mukaan. Varsinkin talvella tästä on mukava tehdä oikein lämmittävä, mausteinen keitto. Lopuksi lisää mustapavut ja puolikkaan limen mehu. Anna juuri ja juuri kiehahtaa vielä, ja sitten syömään.

Käänsin juuri osana kundaliinijoogaopettajien manuaalin käännösprojektia joitakin joogisia ruokaohjeita. Se oli kivaa, paitsi että alkuperäisten ohjeiden mitat olivat todella mielenkiintoisia. Eikö amerikkalaisetkin voisi pikkuhiljaa siirtyä SI-järjestelmään? Joku oli kirjaan ystävällisesti muuttanut joitakin ohjeiden mittoja myös millilitroiksi, mutta harmi kyllä osa niistä oli ihan päin honkia. Ei ihme, että kitcheriin tuli sillä ohjeella aina ihan liikaa riisiä ja mungpapuja, sillä ohjeessa on millilitroissa tuplat siitä määrästä, mikä alkuperäisessä ohjeessa on amerikkalaisten kuppien mukaan. Olen omaan kirjaani puolittanut riisin ja mungpapujen määrän, eli juuri siihen oikeaan, alkuperäiseen määrään, vaikka en ole mitään laskutehtäviä tehnytkään. Todennut vain, että ohjeen määrillä ei tule hyvä.

Sadhanassa omasa kotona

Nyt, vihdoin ja viimein, pääsin kaikkien linkkisotkujen jälkeen osallistumaan online-sadhanaan. Jippii. Meitä oli siellä vähän toistakymmentä. Mutta ei kaikki vieläkään mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Jostain syystä sadhanan vetäjän langaton mikki ritisi ja rätisi piinaavalla tavalla aina kun hän puhui. Kestin sen Japji Sahibin ajan ja vielä harjoituksenkin, mutta mantrojen alkaessa oli pakko poistua. Jos olisin ollut reipas, olisin toistanut sadhanamantrat kotikoneilla, mutta koska siihen tarvittava väline oli alakerrassa ja minä olin yläkerrassa, annoin laiskuudelle vallan ja kömmin siipan viereen takaisin peiton alle.

Sadhana on aina ollut minulle must. Se, mistä ei tingitä. Näin pitkää taukoa minulla ei ole ollut yhteisestä sadhanasta naismuistiin. Oman harjoitukseni olen tehnyt arkiaamuisin, niin kuin ennenkin. Vähän aikaa ennen kuin tämä poikkeusaika alkoi, tuli mieleen kysymys, että selviäisinkö ilman ryhmäsadhanaa, voisinko luopua siitä. Mietin asiaa ja tulin tulokseen, että voisin. Aiemmin ajatus viikoittaisesta ryhmäsadhanasta luopumisesta oli tuntunut mahdottomalta. Jostain syystä nyt ei enää, totesin, että voin ihan hyvin tehdä harjoituksen yksin kotona, vaikka ei se sama asia olekaan.

Jännää, että ajatus sadhanasta luopumisesta tuli mieleen pohdittavaksi.

Joka tapauksessa, tärkeää näinä poikkeusaikoina on pitää oma harjoitus yllä, vaikka välillä vähän laiskottelisikin. Juuri nyt oma harjoitus on ehkä tärkeämpi kuin koskaan.