Pari asiaa puutarhasta

Taas se tapahtui. Koko puutarha ryöpsähti viidakoksi yhdessä yössä. Tuntuu kuin olisin hävinnyt taistelun kaikille rikkaruohoille jo tässä vaiheessa. Ajatus on sikäli väärä, että en minä taistele mitään kasvia vastaan. Kasvakoot, kunhan etsivät itselleen sellaisen paikan, jossa voivat rauhassa olla.

Sitä paitsi voisihan sen ajatella niin, että me kasvatamme villiyrttejä puutarhassa, nokkosta ja voikukkaa. Vielä pitäisi löytää joku, joka söisi niitä. Jos vaikka vuokraisi lampaan kesäksi.

Mitä on tapahtunut siperianhernepensaan alla kasvavalle tuoksuorvokille? Se ei tehnyt ensimmäistäkään kukkaa tänä keväänä. Jotkut kitkevät sitä pois puutarhastaan, yrittävät päästä kokonaan eroon siitä, ja sanovat että se ei ole erityisen helppo hävitettävä. Sen perusteella ei tuoksuorvokin pitäisi meiltäkään hävitä yhdessä talvessa ilman erityisiä toimenpiteitä. Ehkä se pitää vaan välivuoden, ehkä se kukkii taas ensi keväänä.

Bollywood-klubi kokoontui

Eilen oli kevään viimeinen bollywood-elokuvasessio meidän olohuoneessa. Kesällä ihmiset ovat kuka missäkin, aika varsinkin viikonloppuisin kortilla, eikä mitään syytä katsella elokuvia sisätiloissa. Ei, vaikka sataisi vettä kuinka, jos vaan voi olla ulkona hyttysten syöttinä. Tai niin ainakin jotkut meistä tuntuvat ajattelevan. Joka tapauksessa seuraava elokuvailtapäivä on sovittu syyskuun alkuun.

Aina kun on kokoonnuttu, on suuhunpantavat hoidettu nyyttäriperiaatteella. Ja mitä enemmän ihmisiä paikalla, sen enemmän syötävää. Yritän myös pitää teekannun täynnä, mutta välillä sattuu lipsahduksia, jos imeydyn mukaan elokuvien enemmän tai vähemmän traagisten tapahtumien pyörteisiin. 

Eilen suuhunpantavien lisäksi tuli kahvipöytään – tai siis teepöytään – tämä silmänilo. Tosin se piti siirtää sivummalle, sillä kukaan ei olisi nähnyt elokuvaa noiden suurten kukkaterttujen takaa. Tosin ei sekään välttämättä olisi mikään huono vaihtoehto ollut. Mutta kun nyt elokuvaa kuitenkin oli kokoonnuttu katsomaan.

Joogatunnilla

Hyvin harvoin, ehkä liiankin harvoin tulee joogattua ihan tavallisella kundaliinijoogatunnilla. Mutta kun minut varta vasten tunnille kutsuttiin, niin tottahan toki sinne menin. Kyse oli siitä, että H tarvitsee joogaopettajakoulutustaan varten ohjauskokemusta, ja jotta tunti hyväksyttäisiin ohjauskokemukseksi, siellä on oltava vähintään kolme joogaajaa paikalla. Minut H kutsui mukaan siltä varalta, ettei juuri muita näy. Ja juuri kolme joogaajaa meitä loppujen lopuksi paikalla olikin, eli hyvä että menin.

Harjoitus oli hyvin rauhallinen ja leppoisa. Meditaatio puolestaan yksi suosikeistani, mutta se meni minun osaltani vähän kummalla tavalla ohi. H ohjeisti sen vähän löysästi, ja niin kävi, että minä en ryhtynyt tekemään sitä ollenkaan. Meditoin kyllä, mutta ihan omia meditaatioitani. 

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, että joogaohjaajan on oltava lempeä, jotta minä viihdyn hänen tunnillaan. Mutta se ei riitä, joogaohjaajan on oltava myös luja. Luja ja lempeä. Ilman lujuutta ohjattavat, minä muiden mukana, alkavat häröillä omia juttujaan. Se ei kuitenkaan ole tarkoitus, vaan tarkoitus on tehdä samaa asiaa yhdessä, ryhmänä. Lujuutta H:n pitää vielä harjoitella, lempeyttä löytyy kyllä.

Sähköpostiin tupsahti kysymys joogatuntien sijaistamisesta kesällä. Otin kalenteriini paljon tunteja kesä-heinäkuulle, mutta toteutuvatko tunnit, se on eri asia. Joogaajien määrä kun aina romahtaa kesäisin, eikä tunneille välttämättä ilmoittaudu tarpeeksi ihmisiä. Mutta katsotaan kuinka käy. Vielä ei tiedä sitäkään, onko siipalla ja minulla mahdollisuutta minkäänlaiseen yhteiseen kesälomaan. Toivottavasti jokin rako löytyy, sillä alustavissa suunnitelmissa on niin hieno pyöräreissu, että toivon sen toteutumista hartaasti.

Ilmajoogaa kokeilemassa

Tänään on sitten joogattu poikkeuksellisen paljon. Aamulla oli aamusadhana, niin kuin se on joka lauantaiaamu. Sieltä en jää pois kuin hyvän syyn takia. Sadhanan jälkeen on tullut tavaksi jäädä istuskelemaan, rupattelemaan ja juomaan teetä niiden kanssa, joilla siihen on aikaa. Siitä on tullut melkeinpä osa sadhanaa, rauhallinen hetki yhdessä. 

Tänään yhdessä istuskelu oli erityisen paikallaan siitä käytännöllisestä syystä, että en olisi hyvin ehtinyt ja jaksanut käydä kotona ennen seuraavaa joogasessiota. Olin nimittäin menossa kokeilemaan ilmajoogaa! Paikallinen joogayhdistys tarjosi jäsenilleen tällaisen mahdollisuuden, josta minä ainakaan en kieltäytynyt.

Kuvia ei ole, pahoittelut siitä. Joten kuvitelkaa vaan mielessänne sali, jossa katosta riippuu isot kangaslenkit. Tai googeloikaa kuvia. Niiden silkkikankaisten lenkkien kanssa me joogasimme, roikuimme ja venyttelimme eri suuntiin. Kokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen, enkä ole ihan varma mitä mieltä olisin. Kokeilemisen arvoista ehdottomasti, ja menisin toistekin. Mutta jotakin hassua tai kummallista siinä oli myös. 

Jotenkin tämä jooga nosti pintaan tunteita ihan eri tavalla kuin ehkä mikään muu joogamuoto aiemmin. Enkä nyt tarkoita pelkästään silkkiin luottamisen vaikeutta ja pelkoa roikkua sen varassa pää alaspäin ja jalat kohti kattoa. Se ei ollut minulle se vaikein juttu, se oli itse asiassa yllättävän helppoa. Sen sijaan emotionaalisesti hankalaa oli joogata sellaisen välineen kanssa, joka puristaa ja rajoittaa tietyissä asennoissa. Piti hengitellä syvään sisään ja pitkään ulos kerran jos toisenkin, etten alkanut rimpuilla silkkiä vastaan vaan saatoin rentouttaa itseni sen varaan, puristuksesta huolimatta. Hankalin oli asento, jossa silkki kulki kainaloiden ja lapaluiden alta, siis selän puolelta, ja siihen vain nojailtiin. Jotakin pelottavaa siinä puristuksessa oli. Ja vaikka loppurentoutus silkin sisällä oli omalla tavallaan mukavaa pesiytymistä omaan tilaan, oli siinäkin läsnä sama puristuksen meininki. Eli ihan rennoksi en vielä päässyt, kaikilla olemisen tasoilla, vaikka koko touhusta toki nautinkin.

Sanovat, että ilmajoogaan pääsee kunnolla sisään vasta ehkä kolmannella kerralla. Vasta silloin silkkiin alkaa luottaa kunnolla. Voi olla. Ja todennäköisesti useampi kerta häivyttäisi minun tuntemukset silkin puristuksesta. Joka tapauksessa ilmajooga oli ehdottomasti kiinnostavin uusi joogatuttavuus pitkään, pitkään aikaan.

Hillitöntä vappuriekkumista

Tai sitten ei. Eilen eli vappuaattona kävi niin, että joimme siipan kanssa pullon alkoholitonta kuohuviiniä puoliksi. Sitten minä sammuin tv:ääreen, omaan nojatuoliini. Kahdeksalta havahduin sen verran, että menin sänkyyn nukkumaan. Nukuin 12 tuntia putkeen, mitä nyt vessassa kävin välillä.

Minulla ei ollut aavistustakaan, että olin niin väsynyt.

Tänään osallistuin Tera Naamin Hansujot Singhin pitämään workshoppiin, jonka aiheena oli parantava ääni. Jonkin verran tuttua asiaa entuudestaan, joten mitään tajunnan räjäyttävää workshoppi ei tarjoillut. Muutaman kiinnostavan asian vatsakeskuksen, pallean ja rintakehän käytöstä kuitenkin. Ja olihan siellä kertakaikkisen mukava olla.

Tänään vihdoin on aurinkoinen ja lämmin päivä, oikea kevätkeli. Sen kunniaksi tein hetken aikaa puutarhahommia pihassa. Tai no, tein minä eilenkin, mutta eilisen tekemisen katkaisi sadekuuro. Tänäänkin tein vain hetken, sillä naapurit istuivat pihassa ystävineen vappua viettämässä. Ei siinä viitsi ruveta kompostia kääntämään, kun toiset syövät ja juovat vieressä. Siksi puuhastelin tovin nurkan takana. Parempi varmasti onkin aloittaa pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan, ettei tule yllättäviä reaktioita yhtäkkisestä ruumiillisesta työstä.

Ensi viikoksi on ennustettu aurinkoista ja lämmintä säätä. Ihan mahtavaa.