Ilmajoogaa kokeilemassa

Tänään on sitten joogattu poikkeuksellisen paljon. Aamulla oli aamusadhana, niin kuin se on joka lauantaiaamu. Sieltä en jää pois kuin hyvän syyn takia. Sadhanan jälkeen on tullut tavaksi jäädä istuskelemaan, rupattelemaan ja juomaan teetä niiden kanssa, joilla siihen on aikaa. Siitä on tullut melkeinpä osa sadhanaa, rauhallinen hetki yhdessä. 

Tänään yhdessä istuskelu oli erityisen paikallaan siitä käytännöllisestä syystä, että en olisi hyvin ehtinyt ja jaksanut käydä kotona ennen seuraavaa joogasessiota. Olin nimittäin menossa kokeilemaan ilmajoogaa! Paikallinen joogayhdistys tarjosi jäsenilleen tällaisen mahdollisuuden, josta minä ainakaan en kieltäytynyt.

Kuvia ei ole, pahoittelut siitä. Joten kuvitelkaa vaan mielessänne sali, jossa katosta riippuu isot kangaslenkit. Tai googeloikaa kuvia. Niiden silkkikankaisten lenkkien kanssa me joogasimme, roikuimme ja venyttelimme eri suuntiin. Kokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen, enkä ole ihan varma mitä mieltä olisin. Kokeilemisen arvoista ehdottomasti, ja menisin toistekin. Mutta jotakin hassua tai kummallista siinä oli myös. 

Jotenkin tämä jooga nosti pintaan tunteita ihan eri tavalla kuin ehkä mikään muu joogamuoto aiemmin. Enkä nyt tarkoita pelkästään silkkiin luottamisen vaikeutta ja pelkoa roikkua sen varassa pää alaspäin ja jalat kohti kattoa. Se ei ollut minulle se vaikein juttu, se oli itse asiassa yllättävän helppoa. Sen sijaan emotionaalisesti hankalaa oli joogata sellaisen välineen kanssa, joka puristaa ja rajoittaa tietyissä asennoissa. Piti hengitellä syvään sisään ja pitkään ulos kerran jos toisenkin, etten alkanut rimpuilla silkkiä vastaan vaan saatoin rentouttaa itseni sen varaan, puristuksesta huolimatta. Hankalin oli asento, jossa silkki kulki kainaloiden ja lapaluiden alta, siis selän puolelta, ja siihen vain nojailtiin. Jotakin pelottavaa siinä puristuksessa oli. Ja vaikka loppurentoutus silkin sisällä oli omalla tavallaan mukavaa pesiytymistä omaan tilaan, oli siinäkin läsnä sama puristuksen meininki. Eli ihan rennoksi en vielä päässyt, kaikilla olemisen tasoilla, vaikka koko touhusta toki nautinkin.

Sanovat, että ilmajoogaan pääsee kunnolla sisään vasta ehkä kolmannella kerralla. Vasta silloin silkkiin alkaa luottaa kunnolla. Voi olla. Ja todennäköisesti useampi kerta häivyttäisi minun tuntemukset silkin puristuksesta. Joka tapauksessa ilmajooga oli ehdottomasti kiinnostavin uusi joogatuttavuus pitkään, pitkään aikaan.