Tänään on sitten joogattu poikkeuksellisen paljon. Aamulla
oli aamusadhana, niin kuin se on joka lauantaiaamu. Sieltä en jää pois kuin
hyvän syyn takia. Sadhanan jälkeen on tullut tavaksi jäädä istuskelemaan,
rupattelemaan ja juomaan teetä niiden kanssa, joilla siihen on aikaa. Siitä on
tullut melkeinpä osa sadhanaa, rauhallinen hetki yhdessä.
Tänään yhdessä istuskelu oli erityisen paikallaan siitä
käytännöllisestä syystä, että en olisi hyvin ehtinyt ja jaksanut käydä kotona
ennen seuraavaa joogasessiota. Olin nimittäin menossa kokeilemaan ilmajoogaa! Paikallinen
joogayhdistys tarjosi jäsenilleen tällaisen mahdollisuuden, josta minä ainakaan
en kieltäytynyt.
Kuvia ei ole, pahoittelut siitä. Joten kuvitelkaa vaan
mielessänne sali, jossa katosta riippuu isot kangaslenkit. Tai googeloikaa
kuvia. Niiden silkkikankaisten lenkkien kanssa me joogasimme, roikuimme ja
venyttelimme eri suuntiin. Kokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen, enkä ole
ihan varma mitä mieltä olisin. Kokeilemisen arvoista ehdottomasti, ja menisin
toistekin. Mutta jotakin hassua tai kummallista siinä oli myös.
Jotenkin tämä jooga nosti pintaan tunteita ihan eri tavalla
kuin ehkä mikään muu joogamuoto aiemmin. Enkä nyt tarkoita pelkästään silkkiin
luottamisen vaikeutta ja pelkoa roikkua sen varassa pää alaspäin ja jalat kohti
kattoa. Se ei ollut minulle se vaikein juttu, se oli itse asiassa yllättävän
helppoa. Sen sijaan emotionaalisesti hankalaa oli joogata sellaisen välineen
kanssa, joka puristaa ja rajoittaa tietyissä asennoissa. Piti hengitellä syvään
sisään ja pitkään ulos kerran jos toisenkin, etten alkanut rimpuilla silkkiä
vastaan vaan saatoin rentouttaa itseni sen varaan, puristuksesta huolimatta. Hankalin
oli asento, jossa silkki kulki kainaloiden ja lapaluiden alta, siis selän
puolelta, ja siihen vain nojailtiin. Jotakin pelottavaa siinä puristuksessa oli.
Ja vaikka loppurentoutus silkin sisällä oli omalla tavallaan mukavaa
pesiytymistä omaan tilaan, oli siinäkin läsnä sama puristuksen meininki. Eli
ihan rennoksi en vielä päässyt, kaikilla olemisen tasoilla, vaikka koko
touhusta toki nautinkin.
Sanovat, että ilmajoogaan pääsee kunnolla sisään vasta ehkä
kolmannella kerralla. Vasta silloin silkkiin alkaa luottaa kunnolla. Voi olla.
Ja todennäköisesti useampi kerta häivyttäisi minun tuntemukset silkin
puristuksesta. Joka tapauksessa ilmajooga oli ehdottomasti kiinnostavin uusi
joogatuttavuus pitkään, pitkään aikaan.
2 kommenttia:
Hei, kiinnostaisi tietää missä lauantain aamusadhana pidetään?
Hei Anonyymi, se aamusadhana jossa minä käyn, pidetään Om Yoga -koululla Tampereella joka lauantaiaamu klo 5.30 alkaen. Aiheesta lisää joogakoulun nettisivuilla.
Lähetä kommentti