Tehtävä

Meillä jokaisella on karmallinen tehtävä tässä elämässä, niin uskon vakaasti. Tehtävän luonne vaihtelee, jollakin se voi olla vaikkapa hyvänä ystävänä oleminen. Tai jotain muuta. Tehtävän oivaltaminen on iso asia siinä, että voi toteuttaa tehtävää, vaikka toki monet toteuttavat omaansa, vaikka eivät ole penkoneet sitä mitenkään esille. He tietävät ja osaavat ihan omia aikojaan.

Olen omaa tehtävääni miettinyt ja ihmetellyt pitkään. Opettaja se ei ole, vaikka toki olen opettajakin, ja se homma löytyy esimerkiksi numerologian avulla. Tarkoitan siis, että toki opetan, mutta se ei ole se tehtävä.

Minun tehtäväni alkoi valjeta, kun pyysin ja sain henkisen nimeni. The one who brings a pure Godly energy to everyone in the world, hän joka tuo puhdasta, jumalallista energiaa kaikille. Huh, vieläkin alkaa vähän huimata, kun miettii mitä se oikeastaan tarkoittaa. Varhaisempia mietteitä omasta henkisestä nimestäni löydät täältä (ai hitsi, onko siitä jo yhdeksän vuotta).

Jostakin minulle tuntemattomasta syystä minua kutsui kovasti Adventures of Love and Lightin Idan kirjoittama Sielun tarina. Hankin sellaisen. Oikeastaan ihan sama tehtävä toistui myös siinä, tässä pieni pätkä minun sieluni tarinasta:

”Sinä olet syntynyt maan päälle muistuttamaan ihmiskuntaa siitä valosta, joka heissä asuu. Muistuttamaan maailmaa siitä, että valo asuu kaikkialla. Energiasi on suunnattoman suuri luonnollisessa tilassaan, olet jokainen hetki yhteydessä tähdistöön ja sen parantavaan voimaan. Sinun valosi toimii auringon lailla, eheyttäen, raviten ja valaisten jokainen hetki ympäristöään. Sinä itsessäsi olet kuin aurinko, loistava tähti, joka tuo toivoa ja iloa maailmaan.”

Sama juttu, mutta vähän eri sanoin ilmaistuna. Eikä se nyt enää tunnu niin kaukaa haetulta, kuin joskus aikaisemmin. En minä silti ole tehtävääni aina onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla hoitelemaan. Esimerkiksi silloin, siinä elämäni vaiheessa, kun olin umpimielinen murjottaja, joka ei suostunut puhumaan kenellekään. Mutta ehkä nyt alan olla sellaisessa iässä tai elämän vaiheessa, että tehtävä tuntuu mahdolliselta. Ei aina ja koko ajan, mutta enimmäkseen. Lisäksi tehtävän tietäminen saa joitakin palasia ikään koin loksahtamaan paikalleen. Se selittää joitakin juttuja elämän varrella, mutta ei tietenkään kaikkea.

Päiväni murmelina

Korona-viruksen ajan päivät alkavat muistuttamaan toisiaan. Suurin piirtein sama rutiini joka päivä, ei poikkeuksia. Ei sillä, minusta on (vielä) ihan mukavaa olla kotona.

Joku kutsui tätä aikaa maapallon uudelleenkäynnistämiseksi, bootataan koko maailma. Siltä se myös tuntuu. Tosin samalla tuntuu vähän hassulta, että ihmiset kaipaavat paluuta siihen, mitä oli ennen, vaikka paluuta ei oikeastaan ole. Tässä olisi tuhannen taalan paikka miettiä esimerkiksi talous uudestaan, sillä jatkuvalle kasvulle perustuva talous ei yksinkertaisesti ole mahdollinen enää. Maapallo ei kestä sitä.

Viime viikko oli vaikea, sairastin ja olin huippuväsynyt. Aamuharjoitus kutistui melkein olemattomiin, ja lauantaina verkkoon siirtynyt sadhana jäi väliin. Nyt helpottaa, ja muistan taas, miksi omaa harjoitusta on parempi pitää yllä. Katsotaan lauantaina, miten käy sadhanan kanssa.

Ihailtavan nopeasti kaikki on siirtynyt verkkoon, myös joogakoulut. Ja työt palavereineen kaikkineen, paitsi ne mitä hoidellaan ihan vanhaan tyyliin puhelimella. Sekin on aivan hauskaa, en ole koskaan käyttänyt puhelinta näin paljon työssäni. Onneksi sain uuden työpuhelimen juuri, oikein älypuhelimen vanhan nokialaiseni tilalle.

Ei muuta raportoitavaa kotisohvalta tällä erää. Pysykää kuulolla.

Täällä ollaan, elämän tarkoituksen äärellä

Hengissä ja kohtuullisissa voimissa, vaikka ei ole mitään vähään aikaan kuulunutkaan. Ollaan siipan kanssa sairastettu sitkeä hengitystieinfektio, joka ei meidän diagnoosin mukaan ollut koronaviruksen aiheuttama, mutta kuka tietää. Yhdistettynä kaiken työskentelyn siirtymiseen etänä ja verkossa kun työpaikka meni kiinni, on olo ollut vähän väsynyt. En kauheasti ole aiemmin harrastanut etätyötä, koska työskentelen mieluiten työpaikalla. Toki olen sähköposteja lueskellut ja vastaillut niihin kotona, ja jotain muitakin lukuhommia, mutta siinäpä se on ollutkin. Nyt sitten kaikki etänä. On outoa enkä kauheasti tykkää, mutta minun tuntemuksillani ei nyt ole väliä.

Hyvät hyssykät, että olen nukkunut. Ihan älyttömiä määriä: pitkät yöunet ja päiväunet päälle.

Tuntuu, että kirjoitettavia ja jaettavia asioita olisi niin paljon, että en tiedä mistä aloittaisin. Sitten kuitenkaan ne eivät ole loppujen lopuksi erityisen tärkeitä, eli ihan sama ne on jättää kirjoittamattakin. Tärkeältä tuntuu nyt vain elää tässä ajassa pelkäämättä, tulevaisuuteen luottaen. Nauttia pienistä asioista, niin kuin aina. Ehkä juuri se on elämän tarkoitus juuri nyt. Ei mitään sen mahtipontisempaa, vain pientä elämää.