Pesukone paukahti ja vei menneeseen

Pyykkikone hajosi. Ensimmäinen ajatus oli, että nytkö jo. Pohdittiin sen korjaamista ja yritettiin etsiä kuittia, josta kävisi ilmi, koska me on se hankittu. Ei löydetty.

Sitten muistin, että kirjoitin blogiin pesukoneen hankinnasta. Aloin selata blogin ensimmäisiä vuosia. Ihmettelin kun ei löytynyt, kunnes muistin, että blogihan oli aluksi ihan eri paikassakin, Vuodatus-alustalla. Sinne siis, ja johan alkoi löytyä ensimmäisten vuosien postauksia. Löytyi myös tieto, että kone oli ollut meillä lähes päivälleen 10 vuotta kun se hajosi. Ja että myyjä lupaili sille juuri 10 vuoden ikää. Aika täsmälliseksi osoittautui arvio.

En juuri lukenut vanhoja postauksia, mutta otsikoiden perusteella ihan samat asiat ovat pyörineet arjessa ja mielen päällä viimeiset 10 vuotta, jotka blogi on ollut olemassa. Yllättävän hyvin muistin otsikon perusteella, mistä olin kirjoittanut, ja kaikki asiat tuntuivat olleen ihan just. Eli 10 vuotta ei ole tämän ikäisen ihmisen elämässä enää mitään, ehkä silmänräpäys.

Sekin yllätti, kuinka usein olen jaksanut kirjoittaa. Ilmeisesti ollut paljon sanottavaa, paljon enemmän kuin nykyään. Lukijoitakin oli, ja tosi usein kommentteja, pitkiä keskustelujakin siellä kommenttiosiossa.

Yhden jutun luin kokonaan, tämän, joka kertoo yhdeksästä asiasta luopumisesta. Ja juuri siitä huomaa, että on sen kirjoittamisen jälkeen jotakin tapahtunut. Nyt tuntuu ihan itsestään selvältä, että noista asioista joutuu luopumaan, ja selvältä tuntuu myös, millä tasolla se luopuminen tapahtuu, mitä se oikein tarkoittaa. Vähän jopa hymyilyttää, että sitä on pitänyt kovasti miettiä – se kun oikeastaan on yksi niistä luovuttavien listalla olevista asioista. Mutta niin se menee, tietäjät tietää, eikä silloin enää tarvitse pohtia ja pähkäillä, kun tietää.

Vapun jälkeen

 No niin, nyt ollaan taas siinä vaiheessa, että päivä alkaa lyhentyä ensi kuussa, ja aletaan kulkea kohti syksyä. Mutta ei mietitä sitä vielä.

Vappu meni vähän surkeissa merkeissä, räkätaudin kourissa. Siis hengitystieinfektion, joka olikin aikamoinen. Siippa sai sen ensin, ja muutaman päivän viiveellä minä. Vappupäivänä kävin ensimmäistä kertaa koronatestissä. Ilmeisesti nenän tukkoisuus vaikuttaa kokemukseen, joka olikin kivulias. Herttinen, että se sattui, meinasi pää räjähtää. Sen verran rajua, etten pystynyt edes puhumaan testin ottajalle enää, kun itketti ja oli koko pää ihan jumissa. No, myöhemmin kyllä tokenin.

Testin tulos oli nega, joten varasin ajan rokotukseen saman tien. Ensimmäinen vapaa aika oli kahden viikon päästä. No, se ei ole pitkä odotusaika, olin varautunut paljon pidempään odotukseen. Siippa menee jo tällä viikolla, hän kuuluu eri ikäryhmään ja pääsi varaamaan aikansa minua ennen.

Jotenkin mielen perukoilla on sellainen ajatus, että ei tämä korona vielä tässä ollut. Että jotain vielä tapahtuu, löytyy joku supervirus, johon rokote ei tehoa, ja se leviää maailmassa niin että joudutaan jatkamaan nykyiseen malliin vielä vuosi, tai jotain. Ehkä se on vaan mielen varautumista. Pessimisti ei nimittäin pety, joten paras olla iloitsematta liian aikaisin. Toki toivon, että tämä koronaseikkailu nyt alkaisi olla tässä. Vaikka itse olen päässyt tosi helpolla, monille muille se on ottanut tosi koville.

Joogakausi ohi

 Tänään ohjasin tämän kevään viimeisen joogatunnin zoomissa. Kausi on siis paketissa, jee. Ihan kiva pitää taas taukoa, vaikka tuntien ohjaaminen ihan mahtavaa onkin. Vielä oli tänään kaksi ihmistä paikalla, ne uskolliset eläkeläiset. Nuoriso on kaikonnut jo kauan sitten. Itse asiassa nuoriso ei koskaan tullut zoom-tunneille. Ehkä heillä oli zoomia ihan tarpeeksi ilman joogaakin.

Nyt näyttää siltä, että syksyllä jatketaan lähitunteja. Tosin ajat ovat sellaiset, että parempi olla toivomatta liikoja. Uskon kun näen, ja jos suunnitelmat muuttuvat toisiksi, otan senkin vastaan.

Vastaan on pitänyt ottaa sekin, että luulin voivani vähentää osuuttani kundaliinijoogayhdistyksen pyörittämiseen, kun luovuin sihteerin tehtävästä. No ei mennyt ihan niin, olen edistänyt yhdistyksen asioita enemmän kuin koskaan ennen. Toivottavasti se on vain tilapäistä.

Paljastukset jatkuvat - henkilöt vaihtuvat

 Kundaliinijoogaopettajien manuaalin kääntäminen jatkuu. Tällä hetkellä käyn läpi jo käännettyjä lukuja, ja muutan niitä niiden muutosten mukaisiksi, joita tässä välissä on ehditty tehdä. Ja niitähän on Yogi Bhajanin ympärillä velloneen kohun myötä tehty paljon. Esimerkiksi moni Yogi Bhajanin opetustilanteesta suoraan litteroitu kohta on poistettu, ja tilalle on kirjoitettu sama asia toisin sanoin. Toisaalta se on ihan hyvä, sillä Yogi Bhajan ei aina ollut erityisen selväsanainen. Myös muita vähän kummallisia juttuja on poistettu. Tilalle on tullut muun muassa ayurvedaa.

Osa muutoksista on ihan varmasti hyviä, mutta en ole ihan varma, ovatko kaikki. Tähän mennessä olen löytänyt yhden maininnan Yogi Bhajanista (todennäköisesti muitakin on), eli ei häntä ihan kokonaan ole siivottu pois tekstistä. Hyvin tehokkaasti kuitenkin.

Jokin aika sitten jossakin päin somea, en edes muista missä, osui silmiini kirjoitus Yogi Bhajanin oppilaasta Guru Dev Singhistä, joka opiskeli ja kehitti Sat Nam Rasayan -energiahoitoa. Teksti oli italialaisen naisen kirjoittama (en muista nimeä), ja hän kertoi, kuinka Guru Devillä oli ollut hänen kanssaan seksisuhde. Eikä vain hänen kanssaan, vaan myös hänen silloin alaikäisen tyttärensä kanssa. Kirjoittaja antoi ymmärtää, että olisi hänellä sananen sanottavana myös Yogi Bhajanista, ja että hän saattaa kirjoittaa lisää myöhemmin.

En tiedä koska teksti oli julkaistu netissä. Joka tapauksessa pian sen jälkeen kun olin sen lukenut, 5. huhtikuuta, Guru Dev päätti elämänsä tässä fyysisessä olomuodossa.

Uusia yhdistystuulia

Näin viime yönä unta, että leikkasin itse itselleni polkkatukan. Jostain syystä siitä tuli samalla ihan blondi, ja peilistä katsoi joku Paula Vesalan näköinen tyyppi. Melkoinen muodonmuutos. Sitten kuitenkin heti hiusten leikkaamisen jälkeen alkoi kaduttaa valtavasti. Miksi tein sen? Hiukset kyllä kasvavat takaisin pituuteensa, mutta minkä ihmeen takia menin leikkaamaan ne. Unessa painin katumuksen kanssa oikein kunnolla. Onneksi helpotti kun heräsin.

Eilen pidettiin kundaliinijoogayhdistyksen vuosikokous. Hallitus uusiutuu ihan mukavalla tavalla, kun pitkään yhdistystä luotsannut puheenjohtaja väistyi, ja osa muustakin hallitusporukasta. Minä jatkan mielelläni hallituksessa, mutta en enää sihteerin tehtävässä. On jonkun muun vuoro nyt. Se tuntuu helpottavalta, ei ollenkaan kaduta. Vaikka sihteerinä toimiminen on ollut hauskaa ja opettavaistakin, nyt on aika päästää siitä irti.

Oli jännä huomata, että uusilla hallituksen jäsenillä ja muutenkin vuosikokouksessa esitettiin ja toivottiin sellaisia asioita, joita olen yrittänyt saada yhdistyksessä läpi koko sen ajan, muistaakseni neljä vuotta, jotka olen hallituksessa vaikuttanut. Varsinkin aluksi minut tyrmättiin ihan täysin, mutta ehkä ajat ovat muuttumassa.

Huomaan usein muutenkin, en vain yhdistystoiminnassa vaan muissakin elämänpiireissä, että ajan sellaisia uudistuksia, joihin monet muut eivät ole valmiita. Sitten kun aika ja ihmiset kypsyvät niille, minun ajatukseni ovat jo jossain muualla, uusissa asioissa. Ymmärrän kyllä, että muutokset ottavat aikaa ja usein ne tapahtuvat tuskaisen hitaasti, mutta en voi sille mitään, että menetän mielenkiintoni vuosien varrella. Se ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö olisi iloinen, kun muutokset lopulta tapahtuvat. Totta kai olen. Muutosvauhti ei vaan riitä.

Olisi mukava taas jatkaa opettajamanuaalin kääntämistä. Olen odottanut, että minulle lähetetään uutta materiaalia käännettäväksi, mutta sitä ei vaan tule. En halua patistella, kun ilmoitettu on, että saan käännettävää heti kun toinen ehtii sitä lähettää. Ilmeisesti on kiirettä. Olen viimeksi edistänyt käännösprojektia joskus viime vuoden lopulla, kun sain viimeiset minulle lähetetyt osat käännettyä. Pieni loma siitä hommasta oli ihan paikallaan ja tervetullut, mutta nyt alkaa lomailu jo riittää.

Maaliskuu muutti mielialan

Olo on niin kuin joku olisi kääntänyt minun sisäisen säätönamiskan yhtäkkiä ihan eri asentoon. Siinä missä talvi on mennyt sisäänpäin kääntyneenä eikä oikein mikään ole tuntunut miltään, nyt tuntuu, etenkin ihmiset. Viestejä lähtee joka suuntaan ja kaikille tutuille ja vähän tuntemattomillekin. Paljon sanottavaa ja yhteisiä asioita. Mistäköhän ne ilmestyivät, kun vielä hetki sitten ei ollut mitään sanottavaa kenellekään.

Juuri luin jostain viestistä, että maaliskuu alkaa energiaryöpsähdyksellä. Siltä se tosiaan tuntuu. Eikä haittaa yhtään, alkoikin olla aika zombie olo omassa, tiukasti eristetyssä ja topatussa kuplassa. En minä ihmisten ilmoille ole erityisemmin lähdössä, mutta yhteyttä voi onneksi pitää eri keinoin.

Vuosi on vierähtänyt etätöissä ja enemmän tai vähemmän eristyksissä muista ihmisistä. Joillekin ihmisille se on ottanut tosi koville, ja ymmärrän täysin. Minulle se ei ole ollut erityisen vaikeaa, mutta ei tämä silti mitään hauskaa tai kevyttä ole. Yhtäältä minun on helppo pitää yllä tasaisen mukavaa mielialaa, kun kontaktit toisten ihmisten kanssa eivät heilauttele sitä, niin hyvässä kuin pahassa. Ei ole yhteisiä lounaita työpaikan keittiössä ja päätöntä naurua. Mutta ei sitten ole yhteisesti jaettua purnausta ja epäkohtien esiin nostamistakaan. Ja tätä olen itse asiassa miettinyt paljon.

Joskus niin kutsutuilla henkisillä ihmisillä on sellainen ajatus, että epäkohtia ei saisi nostaa esiin ollenkaan, eikä saisi valittaa. Mutta ei se niin toimi, maailma ei edisty niin, että ollaan vaan onnellisia. Esimerkiksi vanhalla työpaikallani, johon minulla on vielä pienen prosenttiosuuden työsuhde, asiat menevät koko ajan vaan hullumpaan suuntaan. Niistä puhuminen yhdessä on tärkeää, vaikka ei heti löydettäisikään keinoa, jolla asioita voi muuttaa parempaan. Keino voi kuitenkin löytyä. Ja varmaa on, että se ei löydy, jos kaikki vaan hyväksyvät tilanteen eivätkä nosta epäkohtia esiin.

Pointti on se, että ei kiinnity kielteisyyteen vaan päästää sitä irti. Ja silti nostaa epäkohdat esiin.

Intiassa on meneillään ehkä maailman suurin mielenosoitus. Maanviljelijät protestoivat jo yhdeksättä kuukautta hallituksen säätämiä uusia lakeja vastaan. Maanviljelijät ovat köyhiä, ja viime aikoina heidän itsemurhansa ovat yleistyneet, kun elämä on käynyt mahdottomaksi. Uudet lait uhkaavat kurjistaa heidän asemaansa entisestään. Intialla on suu jos toinenkin ruokittavana, mutta maan talouspolitiikka näyttää menevän ihan väärään suuntaan – paitsi jos tavoitteena on pienentää väestön määrää täysin epäinhimillisillä keinoilla. Sekään ei olisi hindunationalistiselta hallitukselta mitään uutta.

Ei paljon päivitettävää

 Hiljaista ja pienimuotoista on elämä. Ei mitään suuria mullistuksia tai näyttäviä liikkeitä. Ensi viikolla ja sitä seuraavalla viikolla pitää matkustaa pariksi päiväksi työpaikalle, eli siinä kohtaa tulee maiseman vaihdoksia, mutta eipä muuta.

Joogatunnit jatkuvat etänä. Tunneille osallistuva porukka on pieni, neljä henkeä, mutta sitäkin uskollisempaa. He ovat mukana joka viikko. Ja se pitää kyllä sanoa, että tällainen laiskistunut joogaopettaja saa ponnistella välillä ihan tosissaan, kun etätunneilla kameran edessä harjoitukset pitää tehdä itsekin. Hitsiläinen. Mutta hyvää se vaan tekee.

Olen ollut jo useita vuosia kansallisen kundaliinijoogayhdistyksen sihteeri, ja viime vuonna myös varapuheenjohtaja, kun ketään muuta ei siihen hommaan saatu. Nyt on kuitenkin aika luopua sihteerin tehtävästä. Jatkan edelleen varapuheenjohtajana, mutta se saa nyt riittää. Yhdistys kaipaa kovasti uusia, aktiivisia jäseniä, mutta niitä ei näytä olevan kovin runsain mitoin tarjolla. Jos kiinnostaa, tervetuloa mukaan!